Jenna Kostet: Punainen noita. Aula & Co. 2024. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 328 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Tukholmalaiset uskoivat Saatanaan, paholaiseen ja henkiolentoihin aivan yhtä paljon kuin Kuurinmaan väki. He pelkäsivät, että pahat teot, harkitsemattomat sanat ja mielessä kytevät ajatukset saisivat Jumalan kääntämään heille selkänsä. He pelkäsivät kirouksia, loitsuja, pahan naisen pistävää katsetta. Eniten he pelkäsivät huonoa mainetta, joka saattoi tarttua satunnaisessa kohtaamisessa tai väärälle ihmiselle suodusta hymystä."
Kirjan tapahtumat alkavat Tukholmasta vuodesta 1627. Valpuri ja Tuomas äitinsä Maria Kyndersin kanssa ovat muuttaneet Kuurinmaalta Tukholmaan. Perhe asuu vaatimattomasti, ja äiti elättää perheensä parantamalla sekä ihmisiä että eläimiä. Parannuskeinoja ovat hänen itsensä yrteistä valmistamat lääkkeet sekä loitsut. Hän antaa neuvoja tyttärelleen Valpurille. "Ja sinä saat opetella samat taidot, että pystyt elättämään itsesi ja minut, sitten kun en enää itse pysty siihen." Äiti on kiivasluonteinen ja saa kohtauksia, jolloin äidin puheesta ei saa selvää. Näitä kohtauksia, joita Valpuri kutsuu hulluuskohtauksiksi, Valpuri pelkää. Silloin tytär joutuu lukituksi pitkäksikin aikaa pimeään halkovajaan.
Äiti on hyvin tietoinen parantamisen vaaroista. "Naisten tekemisiä ei katsota hyvällä. Yksi paha sana naapurilta, yksi väärin ymmärretty huomautus, yksi loitsu, jonka väärä ihminen kuulee. Tai kirja, jota sinun ei pitäisi omistaa, äiti sanoi ja vilkaisi Valpuria. - Sellaisista joutuu mestauspölkylle ja menettää päänsä." Vaaroista huolimatta äiti antaa Valpurille yhä enemmän parannustehtäviä. Valpuri ihastuu parannettavan hevosen isäntään, saksalaiseen kauppiaaseen Otho Gruteriin. Valpuria pyydetään Othon luo yhä useammin ja kun kerran Otho sanoo "Kuulehan, Valpuri hyvä, minulla ei ole vaimoa, ja tuollainen nainen kuin Valpuri on, kelpaisi rouvaksi kauppiaalle," Valpuri menee sanattomaksi. Miten ihanaa elämä olisikaan kauppiaan vaimona, miettii Valpuri.
Pappien puheet noituudesta voimistuvat. Äiti pidätetään ja häntä syytetään taikakalujen hallussapidosta ja magian harjoittamisesta. Eikä kauppiaskaan halua mennä naimisiin noidan kanssa. Äidin vapauduttua perhe suuntaa matkansa Suomeen kohti vuosia autiona ollutta Kinnilän tilaa Liitsolan kylässä Ala-Sastamalassa. Tuomas ottaa paikkansa kyläyhteisössä. Valpuri yrittää sopeutua kyläläisten elämään, mutta äiti toteaa, ettei heitä ole tarkoitettu tällaiseen elämään. "Noidan elämään, Valpuri, noidan elämään meidät on tarkoitettu."
Kyläläisten epäluuloisuus ja pelko äitiä ja Valpuria kohtaan lisääntyvät sitä mukaa, kun Turun piispa Isaacus Rothovius saarnoissaan tuomitsee jyrkästi noituuden. Niin käy, että kuudennusmiehet hakevat äidin. Välirikko veljen kanssa saa Valpurin lähtemään pois kotoa. Valpuri suuntaa kulkunsa Laukon kartanoon ja sieltä jälleen takaisin Liitsolaan. Kuudennusmiehet ovat taas valppaina ja ottavat hänet kiinni. Vangitsemista seuraa käräjät Huittisissa, vankila Turussa ja vesikoe Aurajoessa. Miksi hän ei missään saa olla rauhassa, miettii Valpuri.
Kostet on tarttunut kiinnostavaan aiheeseen. Keskiajalla ja uuden ajan alussa oli laajoja noitavainoja koko Euroopassa. Kuolemaan tuomittiin joukoittain ihmisiä, joita syytettiin salaperäisestä yhteistyöstä paholaisen kanssa. Euroopassa noitavainot saivat joukkosuggestion piirteitä. Suomessakin yli sata ihmistä - sekä naisia että miehiä - tuomittiin noituudesta kuolemaan. Heidän joukossaan oli myös Valpurin äiti.
Kirjan tarinan kiinnostavuutta lisää vielä se, että fiktiivinen romaani nojaa faktoihin. Pienistä faktan aineksista kirjailija on luonut mukaansatempaavan elämäntarinan Valpurista. Valpuri Kynders eli Kinni on todellakin ollut olemassa. Omaa tietään kulkevasta Valpurista ei voi olla pitämättä. Hän on elävä ja sympaattinen nuori nainen, joka on aidosti kiinnostunut hoidettaviensa voinnista, olipa sitten kyseessä ihminen tai eläin.