Satu Rämö: Hildur

 

Satu Rämö: Hildur. WSOY. 2022. 364 s.

Olen varmaankin yksi viimeisistä dekkareiden ystävistä, joka lukee Rämön kiitettyä Hilduria vasta nyt. Mutta niinhän se vanha sananlaskukin sanoo, parempi myöhään... Nyt voin vain todeta, että onneksi luin. Lukukokemus oli sanalla sanoen hyvä, tarina vei mennessään heti alkusivuilta lähtien.

Hildur Rúnarsdóttir työskentelee rikosetsivänä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkönä Ísafjörðurin kylässä Länsivuonoilla Islannissa. Itse asiassa Hildur on Länsivuonojen ainoa rikosetsivä. Syrjäiset Länsivuonot sijaitsevat Islannin luoteisosassa "kaukana kaupungeista, liikennevaloista, keilahalleista ja kansainvälisistä lentokentistä." Matka Reykjavikiin käy monen vuonon kautta. Näissä maisemissa Hildur viihtyy, täällä hän on syntynyt ja kasvanut vanhempiensa ja siskojensa kanssa.

Mutta Hildurilla ei ole enää rakkaita siskojaan. Siskot katosivat vuonna 1994, jolloin Rosa oli kahdeksanvuotias ja Björk hieman nuorempi. Tytöt myöhästyivät koulubussista. Kotiin oli päästävä, mutta miten, miettivät tytöt. He päättivät kävellä kotiin, vaikka siihen ei heillä olisi ollut lupaa. Heidän reittinsä jäljitettiin rakenteilla olevan tunnelin suulle asti, mutta sen jälkeen ei sitten mitään, ei yhtään mitään näiden kahdenkymmenenviiden vuoden aikana.

Hildur saa työkaverikseen suomalaisen Jakob Johansonin, joka tulee työvaihtoon Islantiin. Jakobilla on taustalla vaikea avioliitto norjalaisen Lenan kanssa, jonka käyttäytymistä Jakobin on mahdotonta ymmärtää. Lena pyrkii kaikin tavoin estämään heidän yhteisen lapsensa Matiaksen ja Jakobin tapaamiset. Lena mustamaalaa Jakobia kaikille tutuilleen. Aiemmin biologianopettajana toiminut Jakob oli päättänyt vaihtaa alaa. Hän pääsi poliisikouluun, ja niihin opintoihin liittyen hän on nyt Islannissa. Kun Hildur on innokas ulkoilmassa liikkuja, Jakobin harrastuksena on yllätys, yllätys neulominen. Parhaillaan hän on neulomassa islantilaista villapaitaa. 

Islannin ankarat luonnonolosuhteet asettavat omat vaatimuksensa lähes kaikelle, mitä maassa tapahtuu. Luonnonolosuhteet, tässä tapauksessa lumivyöry, ovat alkuna Länsivuonojen rikosvyyhdille. Ísafjörðurin laidalla tapahtuva lumivyöry vie mukanaan useita kesämökkejä. Oliko niissä asukkaita, miettii poliisi. Tosin mökeissä asuminen oli kiellytty talvisaikaan nimenomaan mahdollisten lumivyöryjen takia. Mutta vahva epäilys on, että vanha Jón on saattanut jäädä lumivyöryn alle. Ja niin todellakin on tapahtunut. Eikä Jón jää ainoaksi ruumiiksi. Ja mikä kummallisinta, kaikkien ruumiiden suusta löytyy vaaleita hiustupsuja. Poliisi on neuvoton. Tuntuu, että rikoksia yhdistäviä tekijöitä hiustupsujen lisäksi ei löydy. Mutta lopulta ratkaisu löytyy ja samalla Hildurin kadonneiden siskojen kohtalo alkaa selvitä.

Rämön tapa rakentaa rikosjuonta on onnistunut. Rikoksen ratkaisemista oli kiinnostava seurata. Mutta ainakin yhtä suurta kiinnostusta herätti islantilaisen elämän ja sen kauniin luonnon kuvaukset. Islannin luonto kauniine maisemineen on Länsivuonoille ehdoton plussa, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Talvisin lumen määrä estää autolla ajamisen, samoin lentoyhteydet voivat olla poikki. Lumivyöryjen vaara on jokatalvista todellisuutta.

Kirjaa oli helppo lukea, kiitos selkeän rakenteen ja elävän tekstin. Pidin paljon Hildurin persoonasta ja mielenkiinnolla odotankin jatkoa. Äänikirja on jo ladattu.