Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty

 

Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty. Warelia. 2023. 334 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Se ei Johanille riittänyt. Hän halusi jotain muuta. Jotain parempaa, minkä vuoksi hän oli aikanaan lähtenyt kotipuolesta toiselle puolelle maata. Johan etsi omaa paikkaansa, vaihtoi työtä ja asuntoa, ja Bertha lepatti mukana. Aina piti muuttaa. Jos Bertha ei koonnut lapsia niin kuin sorsaemo ja uinut niiden kanssa uudelle paikkakunnalle, Johan lähti joka tapaukessa uusiin hommiin ja kävi vain välillä kotona. Ei kysynyt Berthalta, mitä tämä olisi halunnut."

Kirjailija pohjaa uusimman kirjansa tapahtumat tositapahtumiin, oman sukunsa arkistoihin. Tapahtumien aikajana on noin kahdeksankymmentä vuotta alkaen vuodesta 1840 ja päättyen Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin. Tapahtumien keskiössä on Bertha, joka syntyi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla 1840-luvulla. Bertha vietti lapsuuden isossa kotitalossa. Päiviin mahtui paljon hyviä hetkiä, mm. lammaspaimenen tehtävään tyttö pääsi 9-vuotiaana. Bertha oli oppinut lukemaan varhain ja siksi hänelle annettiin perheessä lukumestarin virka. Mutta onnelliset lapsuuden päivät loppuivat, kun isä yllättäen kuoli. "Isä kuoli syksyllä ja elämä nyrjähti sjoiltaan." 

Kotitalo oli myytävä, koska äiti ei pystynyt yksin ylläpitämään taloa. Neljätoistavuotias Bertha joutui piikomaan naapuritaloon, kunnes sitten kohtasi Johanin. Eräänä päivänä Johan toi Berthalle sormuksen  ja korvarenkaat. Niin oli Berthan tulevaisuus sinetöity. 

Johan halusi lähteä etsimään leveämpää leipää. Sellaista löytyy Viipurista, hän lupasi. Viipuria kohti lähdettiin. Pitkää ja rasittavaa matkaa tehtiin suurten nälkävuosien aikaan. Nälkäisiä, kerjääviä ja kuolevia ihmisiä nähtiin pitkin matkaa. Viipuriin asti pariskunta ei päässyt, mutta Kivennavalle kuitenkin. Mutta kuolema korjasi Johanin jättäen Berthan seitsemänlapsisen katraan yksinhuoltajaksi. Tähän asti oli kuljettu matkaa Johanin halujen mukaan. Nyt tilanne oli toinen. "Nyt hänen täytyi itse opetella päättämään, haluamaan, pärjäämään. Pehmeyden rippeet karisivat. Hänelle kasvoi kuori."

Bertha asettautui lasten kanssa Viipuriin. Elämä ei vieläkään päästänyt Berthaa helpolla. Sisällissodan myötä seurasivat punaisten ja valkoisten pelottavat sotilaalliset toimet. 

Berthan seitsemästä lapsesta viisi kuoli ennen aikuisikää. Oman lapsen kuolema oli aina suurin suruista. Mutta elämän täytyi jatkua ja Berthan täytyi olla sitkeä selvitäkseen seuraavaan päivään. Sitten 55-vuotiaana hän toteutti haaveensa - haaveen, joka hänellä oli ollut siitä lähtien, kun hän aloitti Johanin kanssa matkan Pohjanmaalta Viipuriin. Haave oli oma talo. Sellaisen hän osti Viipurista ja vieläpä syreenimajan kera. 

Kirjan toisessa juonikuviossa 1920-luvun Viipurissa Berthan pojanpoika Väinö tulee säännöllisesti käymään Berthan luona. Valokuvien kera Bertha muistelee menneitä vuosia ja kertoo niistä pojanpojalleen. Paljon hän jättää kertomatta, niin paljon rankkoja ja ikäviä tapahtumia on mahtunut hänen elämäntaipaleelleen. "Olemisen kiinnekohdat olivat hävinneet toinen toisensa jälkeen. Jokaisen kuoleman jälkeen hän oli painanut surun sydämensä taakse, koonnut itsensä, aloittanut elämisen alusta. Kovettanut mielensä ja keksinyt uusia merkityksiä."

Kauniisti kirjoitettu Meiltä on aina lähdetty on kulttuurisesti oivaltava ja tärkeä teos. Kirjan pääosa on annettu Berthalle, tavalliselle, mutta niin ainutlaatuiselle, naisihmiselle, jonka elämäntaival alkoi suurten nälkävuosien rankoista vuosista ja jatkui toisella puolella Suomea Viipurissa. Kirjailija yhdistää arkistojen tositapahtumat fiktiiviseksi kaunokirjaksi, josta muodostuu lukijalle vahva ja koskettava lukukokemus. Berthan henkilökohtainen elämä linkitetään taitavasti suomalaisen yhteiskunnan kulloiseenkin tilanteeseen. Kirjan sivujen sulkeuduttua Berthaa jää ikävä, niin läheiseksi hän tarinan edetessä tuli. Samoin Berthan pojanpoika Väinö hurmasi välittömyydellään ja aidolla uteliaisuudellaan.  

Suuren nälänhädän vuosien kuvaukset olivat rankkaa luettavaa. Kovin vähän näistä vuosista on kirjoitettu, ainakaan kaunokirjallisella puolella. Mieleen tulee ainoastaan Aki Ollikaisen loistava Nälkävuosi (Siltala 2012).

Meiltä on aina lähdetty on kaunis ja taidolla tehty teos. Se on laadukasta työtä niin sisältönsä kuin ulkonäkönsä suhteen. Kaikesta näkyy, että taustojen kartoittamiseen on todella panostettu. Tarkka ajankuva ja luotettava taustatyö muodostavat oikeanlaisen konseptin historialliselle kaunokirjallisuudelle. Etukannen maalaus Maria Wiikin Maailmalle (1889) sopii erinomaisesti kirjan teemaan. Lisäksi kirjan lopusta löytyvät lähdeluettelo sekä aikajana yhteiskunnallisista tapahtumista linkitettyinä kirjan lukuihin. Kiinnitin huomiota myös nerokkaaseen fonttivalintaan. Juonilinjan vaihtuessa myös tekstin fonttilaji vaihtuu, eli jo fontin perusteella lukija tietää, onko kysymyksessä Berthan todellinen elämä vai Berthan muistelemiset.

Lämmin suositukseni tälle kirjalle.