Hei!
Blogissani on ollut arvottavana Tommi Kinnusen Pimeät kuut.
Arvonta on nyt suoritettu. Apunani oli Minja, ihana 7-vuotias tyttärentyttäreni.
 |
| Minja nostaa arpalippua. |
 |
| Ja voittaja on Anniina. |
Kale Puonti: Fadi. Bazar 2023. 271 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"No niin, peli on avattu," Kaartamo sanoi ryhmälleen. "Peitepoliisimme on saanut kontaktin ja siirtyy pian Kallion maisemiin. Pesonen ottaa nuoren poliisimiehen huostaansa ja katsoo tämän perään. Onko kaikki muut hommat niin sanotusti jiirissä?" Kaartamo kysyi."
Fadi on Kale Puontin Pasilan Myrkky -sarjan viides osa. Huumeet ovat kaikkia kirjoja yhdistävä teema. Fadissa huumeisiin yhdistyy kansainvälinen terrorismi.
Irakilainen Fadi Mohammed, 61 vuotta, on asunut Suomessa jo lähes puolet elämästään Elämä Suomessa on ollut rauhallista hiljaiseloa, eikä Fadilla ole ollut valittamista. Nyt Fadi haluaisi jäädä eläkkeelle ja nauttia vaimon, lasten ja lastenlasten seurasta.
"Putin on aiheuttanut kaikenlaista harmia liiketoiminnallemme."
Kun kaivellaan lisää tietoa, Fadin nimi nousee esille. Fadi olisi mielummin jatkanut rauhallista elämää, mutta menneisyys ja kauan sitten tehdyt teot ovat yht'äkkiä osa tätä päivää. Maailman tilanne on muuttunut, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Fadi määrätään ottamaan vastuu terrorijärjestön uudesta Captagon-operaatiosta.
Poliisi tekee ratkaisunsa. Kun nyt huumelastin kuljettaminen yhdistetään Fadiin, poliisi päättää turvautua peitetoimintaan. Peitemiehen tehtävänä on saada lisätietoja operaatiosta, mm. ajankohta, jolloin huumelasti saapuu Suomeen.
Peitemieheksi valitaan juuri poliisikoulusta valmistunut Ali Yasin, joka saa peitemiehen roolia varten uuden henkilöllisyyden nimellä Ahmed Saeed. Alia jännittää. "Joo, rehellisesti sanottuna jännittää aika pirusti. Tenttasin tarinaani lähes koko yön. Kaikki tiedot ja kadut olen opetellut Googlesta, enkä ole ollenkaan varma, että muistan kaiken oikein", Ali valitti."
Kysymyksessä on suuri operaatio, jossa ovat mukana Helsingin huumepoliisi, supo ja KRP. Myöhemmin käy ilmi, että mukana ovat myös Ranskan ja Ruotsin viranomaiset. Paljon ennättää tapahtua, ennen kuin operaatio saadaan vedetyksi loppuun. Juuri kun lukija ajattelee, että tässä tämä nyt oli, seuraa vielä pari yllätyksellistä lukua, jotka niputtavat kirjan tapahtumat napakasti yhteen.
Taitavasti ja älykkäästi rakennetun juonen lisäksi Fadia kantavat journalistisen sujuvasti kirjoitettu teksti sekä uskottavat ja luontevat dialogit. Kaikki Pasilan Myrkky -sarjan kirjat luettuani voin vain todeta, että kirjat paranevat osa osalta.Lukijalle tulee vaikutelma, että kirjan tapahtumat voisivat olla todellisia, niin autenttiselta tapahtumien kulku vaikuttaa. Eikä se olekaan mikään ihme, koska Puonti todennäköisesti ammentaa juonen kulkuun omaa asiantuntemustaan yli 30 vuotta kestäneeltä poliisiuraltaan.
Viihdyin rikosylikonstaapeli Kaartamon ja hänen alaistensa seurassa. Alusta pitäen Pesonen on ilahduttanut lukijoita monilla sutkauksillaan ja rohkealla otteellaan epäoikeudenmukaisuuksiin. Irman kanssa Pesonen harrastaa tanssia, mutta tällä kertaa hän joutui keskeyttämään argentiinalaisen tangon kurssin peitemiehen hätäisen soiton vuoksi. Mukava oli tutustua Aleksi Ojaseen ja hänen kiemuraiseen perhe-elämäänsä.
Kale Puonti: Manni. Bazar. 2020.
Kale Puonti: Milo. Bazar. 2021.
Kale Puonti: Saarni. Bazar. 2021.
Kale Puonti: Aribo. Bazar. 2022.
Edith Eger: Auschwitzin tanssija. Into. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Choice: Embrace The Possible. Suomentanut Kirsimarja Tielinen. Kansi Emmi Kyytsönen. 381 sivua.
Omasta hyllystä
”Traumoista selviytyminen ja kyky nauttia elämästä vaikeiden kokemusten jälkeen edellyttää menneen ja nykyisyyden täydellistä hyväksymistä. Jos vähättelemme omaa tuskaamme tai rankaisemme itseämme siitä, että tunnemme olevamme eksyksissä, eristyksissä tai peloissamme elämän haasteiden edessä – niin vähäpätöisiltä kuin haasteemme jostakin toisesta saattaisivatkin vaikuttaa – valitsemme uhrin roolin. Silloin emme näe vaihtoehtojamme ja päädymme tuomitsemaan itsemme. ”
Kuusitoistavuotiaan Edith Egerin perhe oli saanut viettää mukavaa ja rauhallista elämää Kosicessa, Unkarissa. Edith oli aktiivinen nuori, hän menestyi koulussa hyvin ja lisäksi hänen viikkorytmiinsä kuuluivat säännölliset tanssitunnit. Hänen tavoitteenaan oli päästä edustamaan Unkaria voimistelun olympialaisissa.
Vuosi 1944 toi traagisen muutoksen Edithin ja koko perheen elämään. Toukokuussa heidän kotiinsa tunkeuduttiin, ja Edith äitinsä ja siskonsa Magdan kanssa sullottiin täpötäyteen karjavaunuun, jonka määränpäätä vangit eivät tienneet. Sitten juna pysähtyi, vangit käskettiin ulos. Ensimmäiseksi he näkivät kyltin, jossa oli teksti: Arbeit macht frei. Kyseessä oli Auschwitzin keskitysleiri, jossa vangit vastaanotti tohtori Mengele, pahamaineinen kuoleman enkeli. Hän erotti sisarukset äidistään. "Näet äitisi taas pian", hän (=Mengele) sanoo. Hän käy vain suihkussa." Se oli viimeinen kerta, kun Edith näki äitinsä. Äidin tie vei kaasukammioon.
 |
| Josef Mengele Auschwitzissa vuonna 1944 |
Elämä Auschwitzissa oli lohdutonta, oli ainainen nälkä, vaatteet jotka annettiin olivat pelkkiä rääsyjä, ainainen epäpuhtaus herätti inhon tunteita. Parakkiolosuhteet olivat epäinhimilliset. Mutta kaikkein kamalinta oli vankien surmaaminen. Pian Edithille selvisi, kuinka tehokkaasti ja järjestelmällisesti murhaaminen natseilta sujui.
Edith joutui tekemisiin tohtori Mengelen kanssa. Mengele halusi, että häntä viihdytettäisiin ja tämä rooli lankesi Edithille. Näin hänestä tuli Auschwitzin tanssija. "Tanssi minulle, pikku tanssija", Mengele sanoo. Hän käskee orkesteria aloittamaan soittamisen. "Tonava kaunoisen" tutut alkutahdit kantautuvat hämärään huoneeseen. Mengelen silmät pullistuvat minua kohti." Edith onnistui tanssissaan. Mengele palkitsi hänet kokonaisella leivällä.
Sitten naisvankien joukko lähetettiin kuoleman marssille. Marssiessa nälässä ja vähissä vaatteissa naisten ajantaju katosi. Marssivatko he päiviä vai viikkoja, sillä ei ollut mitään merkitystä. Saksan maaperä vaihtui Itävallaksi. Mauthausenin miehille tarkoitettu keskitysleiri oli ensimmäinen etappi ja sieltä marssi jatkui Gunskircheniin, joka oli Mauthausenin alaleiri. Sinne amerikkalaiset tulivat vuonna 1945 vapauttamaan leirin ja löysivät ruumiskasasta juuri ja juuri hengissä olevan Edithin.
Pitkän toipumisen jälkeen Edith meni naimisiin unkarinjuutalaisen kanssa. Aviopari muutti Yhdysvaltoihin pakoon Unkarin kommunismivainoja. Pahat muistot vainosivat Edithia, mutta hän pysyi hiljaa eikä puhunut kenellekään keskitysleirikokemuksistaan. 1970-luvulla Edith toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja aloitti psykologian opinnot. Hän piti opiskelusta ja menestyi hyvin. Hänen erikoistumisalaansa olivat post-traumaattisesta stressistä (PTSD) kärsivät potilaat.
Edith väitteli tohtoriksi ja hänestä tuli kansainvälisesti arvostettu psykologi. Yhä edelleen nyt jo yli yhdeksänkymppinen Edith (s. 1927) pitää vastaanottoja ja toimii mm. Yhdysvaltojen puolustusvoimien konsulttina.
Auschwitzin tanssija on arvokas lisää holokaustin raakuuksia kuvaavaan kirjallisuuteen. Edith lienee yksi viimeisistä holokaustista selviytyneistä. Kirja on toisenlainen selviytymistarina, joka keskittyy enemmän keskitysleirikokemuksista selviytymiseen kuin keskitysleirien raakuuksiin. Kirjan nimen käännös Auschwitzin tanssija antaa odottaa toisenlaista lukukokemusta, kun sen sijaan alkuperäisteoksen nimi The Choice: Embrace the Possible kuvaa kirjan sisältöä paremmin.
Edith kokee, että ihmisille tulee antaa mahdollisuus surra elämässä sattuneita menetyksiä. Muuten he eivät voi tuntea itseään vapaaksi. Edithille itselleen vapauttava kokemus oli käynti Auschwitzissa. Kirjassaan Edith kertoo liikuttavia tarinoita häpeää ja syyllisyyttä kärsivistä ihmisistä, joita hän on pystynyt auttamaan.
PS. Huomasithan, että blogissani on arvottavana Tommi Kinnusen kirja Pimeät kuut. Vielä ennättää osallistua. (linkki) |
| Edith Eger |
Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa. 2022. Äänikirja. Lukija Anna Saksman. Kansikuva Päivi Puustinen. 10 t 57 min.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1941 - 1944, eli jatkosodan rankkoihin vuosiin. Pääosassa on pohjanmaalainen Koskiluhdan perhe ja erityisesti perheen Kerttu-tytär. Perheen isä on jättänyt perheen ja lähtenyt Amerikkaan. Nyt kotona taloa isännöi Antero. Kertun veljet ovat sotimassa, kuten muutkin kylän miehet. Naiset pyörittävät kotirintamaa.
Rintamakuvauksia kirjassa ei ole, kirjailija keskittyy vain kotirintamaan. Elämä on niukkaa myös maaseudulla, vaikka maidossa ja kananmunissa pysytäänkin. Raskainta on odottaa uutisia rintamalta. Irman kaupassa odotetaan, jännitetään ja pelätään, onko tullut kirjettä rintamalta. Pastorin käyntejä pelätään. Kun pastori astuu portista sisään, se tietää suru-uutisia. Niin tapahtuu myös Kertun perheessä. Raskaan suru-uutisen jälkeen on vielä jaksettava sankarihautajaiset. Veljen, isän tai ystävän menetys tuo mukanaan valtavaa surua, mutta elämän on jatkuttava. Jokapäiväiset askareet, ruoanlaitot, kaupassakäynnit, navettatyöt ja lehmien paijailut pitävät kyläläiset kiinni arjessa.
Kerttu yrittää pitää elämänsä arkisena ja mahdollisimman tavallisena. Askareitten välissä hän huomaa haaveilevansa perheestä, aviomiehestä ja omista lapsista. Ikävän tunne helpottuu, kun hän saa kirjeenvaihtokaverikseen Johanneksen, entisen koulukaverinsa. Kirjeet kulkevat rintamalle ja sieltä takaisin Pohjanmaalle. Nuoret tapaavat, kun Johannes on lomalla. Miten ihanaa onkaan olla toisen lähellä ja tuntea toisen lämpimät tunteet. Kirjeenvaihto ja ihastuminen johtavat nuorten avioliittoon. Mutta sota on vielä käynnissä, ja monta ruumiskuljetusta tulee rintamalta Pohjanmaalle.
Miten taitava kirjoittaja Nivukoski onkaan. Kirja on samalla herkkä ja vahva teos. Teksti on elävää ja kaunista, lähes runomaista. Kirjailija tavoittaa Kertun ajatusmaailman ja erilaiset tunteet, joiden kanssa Kerttu kamppailee. Uskon, että tällaiseen kyläyhteisön autenttiseen kuvaamiseen pystyy vain kirjailija, joka tuntee tarkoin kuvaamansa tapahtumaympäristön. Niin Nivukoski tunteekin, koska on itse kotoisin Pohjanmaalta.
Eräs yksityiskohta kirjassa kiinnitti huomiotani. Se oli tanssikielto sodan aikana. Tanssiminen todellakin kiellettiin Suomessa 7.12.1939 valtioneuvoston asetuksella. Piti vakavoitua taisteluun, ei saanut ilotella. Myös Lotta Svärd -järjestön mielestä tanssiminen oli kevytmielistä, seksuaalisviritteistä ja sankarivainajia häpäisevää. Suomi oli natsi-Saksan ohella ainoa maa, jossa tanssiminen oli sota-aikana kiellettyä. (Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Atena. 2020.) (linkki)
Kirjan aihe on päivänpolttava. Ehkäpä siksi lukijan on helppo myötäelää Kertun ja kotirintaman tuntemuksia ja miettiä kyläläisten tavoin: eikö tämä sota koskaan lopu?
Kirja on kunnianosoitus kotirintaman naisille, jotka tekivät pitkää päivää hoitaessaan omien töittensä ohella myös miesten työt. Naisten merkitys oli äärettömän tärkeä sotavuosista selviytymisessä.
Kiitos Anna Saksmannille äänikirjan taitavasta lukemisesta ja hyvästä pohjalaismurteen hallinnasta. Kiitokset menevät myös Päivi Puustiselle kauniista kansikuvasta.
PS. Huomasithan, että edellisessä postauksessani on Tommi Kinnusen Pimeät kuut -teoksen arvonta? (linkki)
Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin uudet tuulet. Bazar. 2022. Ruotsinkielinen alkuteos Nya tider på Flanagans. Suomentanut Anu Koivunen. 350 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Tällaisena iltana Flanagans oli tungokseen asti täynnä, ja Frankie tarvitsi hetken omaa rauhaa ennen puoltayötä, jolloin hän perinteiseen tapaan kohottaisi uudenvuoden maljan. Tuntui edelleen käsittämättömältä, että se oli hänen tehtävänsä. Vielä jokin aika sitten hän oli vähät välittänyt vastuusta ja perinteistä. Ero oli valtava, kun vertasi sitä nuorta naista, joka hän ennen oli ollut ja joka oli viettänyt suojattua ja hemmoteltua elämää, ja hänen nykyistä vastuullista minäänsä. Elämään oli tullut vakavuutta, jota hän ei ollut osannut lainkaan odottaa silloin, kun hän itse oli ollut kaiken keskipiste."
Hotelli Flanagans on maineikas luksushotelli Lontoossa, jonka johdossa 1960-luvulle asti toimi tehokas Linda Lansing. Lindan jättäessä johtajan tehtävät hotellin johtoon nimitettiin hotellissa työskennelleet Elinor ja Emma. Nyt kirjassa liikutaan jo 2000-luvun alussa, ja hotellia johtaa Emman tytär Frankie. Frankie on reipasotteinen, taitava ja aikaansaava johtaja, joka uppoutuu työhönsä niin, ettei enää tiedä, mitä vapaa-aika tarkoittaa.
Uudenvuodenaattona vuonna 1999 Frankie löytää hotellin ulkopuolelta kodittomaksi jääneen pikku Charlesin, jonka isoisä ja myös äiti olivat työskennelleet Flanagansissa. Nyt pojan äiti on sortunut huumeisiin ja lähtenyt kotoa. Frankie kutsuu pojan hotelliin. Sitten onkin aika miettiä ja tehdä päätöksiä Charlesin tulevaisuudesta.
Frankien sisko Billie haaveilee elokuvarooleista Hollywoodissa. Hänellä on ollut onnea ja hän on päässyt koe-esiintymiseen. Billie on varma, että hänen uransa olisi lopussa, ellei hän saisi tätä roolia. Pian hän tapaa Julius Forsythin, miehen, joka on tottunut saamaan kaiken haluamansa, ainakin kun on kyse naisista. Mutta Billie ei alistu Forsythin vaatimuksiin. Hinta on kova, Hollywood on jätettävä.
"Käsitätkö, I am a New Yorker."
Onneksi uusi ja jännittävä ura odottaa Billietä New Yorkissa. Elämä hymyilee, Billie pääsee mukaan New Yorkin loisteliaisiin seurapiireihin, löytää elämänsä rakkauden ja saa myös elämänsä roolin elokuvamaailmassa. Billien elämässä kaikki on kunnossa, mutta Frankie on avun tarpeessa. Voiko Billie olla vastaamatta Frankien avunpyyntöön?
Vaikka olen lukenut aiemmat Flanagans-sarjan osat, kesti hetken ennen kuin pääsin juoneen mukaan. Sen jälkeen tarina vei täysillä mukanaan, ja kirja osoittautuikin mitä parhaimmaksi loskaisten talvipäivien pelastajaksi. Kirja on mukavan viihteellistä luettavaa. Voisin sanoa, että kirja on chick littiä parhaimmillaan. Myös rotukysymykset ja #metoo -kampanja nousevat esille kirjan tapahtumissa.
Hellberg hallitsee tarinankerronnan
Hotelli Flanagansin uudet tuulet on trilogian viimeinen osa. Sarja vie lukijan mukaan Flanagans-hotellin tunnelmalliseen maailmaan. Ensimmäisessä osassa eletään 1960-lukua, toisessa 1980-lukua ja kolmas osa huipentuu dramaattiseen finaaliin 2010-luvulla. Kirjan vahvuus on henkilöhahmot, erityisesti naiset. Tapahtumien fokus onkin hotellia johtaneissa naisissa, jotka kaikki ovat vahvoja persoonallisuuksia - kukin tavallaan. Jokainen heistä on kohdannut oman aikakautensa haasteet, jokaisella on ollut omat vaikeutensa ja onnistumisensa sekä luonnollisesti elämää rikastuttava rakkauselämä.
Sarjan aiemmat osat:
Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans. Bazar. 2020. (linkki)
Ane Riel: Tiima. Aula & Co. 2022. Tanskankielinen alkuteos Urväerk. Suomentanut Katriina Huttunen. 214 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Rauman Naisten Pankin lukupiiri Päi avara mailma kokoontui 11.1. vuoden ensimmäiseen tapaamiseen. Meitä oli paikalla yhdeksän innokasta lukijaa vaihtamassa ajatuksia Ane Rielin teoksesta Tiima.
Ane Riel on tanskalainen kirjailija, jolta on suomennettu kaksi teosta. Ensimmäinen teos Pihka sai Lasiavain-palkinnon vuonna 2016 vuoden parhaana pohjoismaisena trillerinä. Viime syksynä ilmestynyttä Tiimaa ei lueta dekkarigenreen, vaikka hienoista jännitystä tästäkin kirjasta löytyy.
Alma on kuulonsa menettänyt, muistisairautta ja kihtiä sairastava vanha nainen. Hän asuu omassa pienessä talossaan ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan. Monet asiat hukkuvat muistojen sumuisiin sirpaleisiin. Keittiön vahapöytäliinalle kiinnitettyjen tarralappujen tarkoituksena on pitää Alma kiinni arjen toimissa. "Välillä olet sekava. Se menee ohi. Älä tee mitään silloin kun olet sekava etkä muista mitään."
Alman elämästä tuli yhä yksinäisempää, kun aviomies kuoli. Nyt Alman ainoana seuralaisena on vanha kaappikello. Tavaksi on tullut, että Alma vetää kaappikellonsa iltaisin ennen nukkumaan menoa. Alma tietää, että hänen aikansa on loppumassa. Hänen ja kaappikellon on lähdettävä yht'aikaa, päättää Alma. Kun lähdön aika tulee, hän jättää kaappikellon vetämättä.
Nimensä mukaisesti Tiiman teemana on aika. Aika onkin Alman arkea hallitseva elementti. Aika voi tuntua lyhyeltä tai pitkältä, se voi piilottaa tai kirkastaa muistoja aiemmasta elämästä. Alman yksinäisiin päiviin tulee yllättävä muutos, kun hän kohtaa koiraa ulkoiluttavan pojan. Orastava ystävyys syntyy, kun poika ja koira vierailevat Alman luona lähes päivittäin. Tapaamisten myötä Alma tuntee itsensä virkeämmäksi ja nuoremmaksi. "Tuntui hyvältä, kun joku tiesi, että hän eli."
Virkistymisen myötä Alman mieleen palaa muistoja entisestä elämästä, sekä kauniita että myös sellaisia, jotka hän olisi halunnut pitää piilossa, kuten avioliiton loppuvuodet. Aviomies Otto oli kultaseppä, joka rakasti kellojaan yli kaiken, enemmän kuin Almaa. Myös avioliittoa Otto hallitsi lujalla ja joskus hyvinkin julmalla kädellä. Avioliiton alussa Otto oli ollut rakastettava aviomies, joka huomioi Alman kauniilla tavalla, mutta vuosien myötä Otto oli muuttunut, jopa mielipuolen kaltaiseksi. Katkeruutensa Otto suolsi Alman päälle. Mutta onneksi Alma voitti pelkonsa ja antoi Otolle takaisin.
Kirjasta virisi vilkas keskustelu. Useampikin lukija sanoi, että muistisairaus aiheena ei etukäteen tuntunut lainkaan kiinnostavalta, koska monilla oli ikäviä ja ahdistavia muistoja omista dementoituneista vanhemmistaan tai sukulaisistaan. Mutta kirja vei väkisin mukanaan, niin taidolla se oli kirjoitettu. Totesimme, että tällaista muistisairaan elämä voisi todellakin olla. Liekö kirjailijalla omakohtaisia kokemuksia muistisairaista vanhuksista, niin realistiselta tuntui arjen kuvaus kauniine ja särkyvine muistoineen.
Kirja herätti meissä lukijoissa monenlaisia tunteita. Se oli samalla ahdistava, kiehtova, koskettava, itseironinen, surullinen sekä myös hauska. Kirjan juoni oli punottu taidolla niin, että Alman elämän traagisuudet paljastuivat salakavalasti pala palalta.
Lukukokemuksen kruunasi Katriina Huttusen taitava käännös.
Tässä yksittäisiä kommentteja kirjasta:
Kirja sai meiltä loistavan arvosanan 4,6 (asteikko 1-5).
Anne Manner: Dominoefekti. Lector Kustannus. 2022. 228 sivua.
Arvostelukappale kirjailijalta
"Bubble ei pahemmin Facebookia käyttänyt. Mutta nyt kun hän oli löytänyt turriharrastuksen fitnessin lisäksi, niin hän oli alkanut käyttää Facebookia enemmän Suomen Turrit -ryhmän vuoksi. Aluksi Bubble ei ollut edes tiennyt mikä turri oli. Häntä opastettiin turreiluun siten, että turrit fanittivat antropomorfisia eli ihmisen kaltaisia eläinhahmoja. Joten heti ihanan asunsa saatuaan, hän oli päättänyt liittyä turriryhmään, jotta pääsisi osalliseksi turriyhteisöä ja pääsisi lukemaan muiden ajatuksia ja kokemuksia turreilusta."
Vuodenvaihteessa ilmestynyt Dominoefekti on Anne Mannerin esikoisdekkari. Suomessa on laaja kaarti maineikkaita dekkaristeja ja siksi onkin kiinnostavaa tarttua esikoisdekkaristin kirjaan ja miettiä siinä lukiessa, millaiset mahdollisuudet tällä kirjailijalla on saada paikkansa tässä tiukasti kilpaillussa genressä.
Manner on rakentanut kiinnostavan dekkariteeman. Facebookin Suomen Turrit -ryhmä on juonen keskiössä. Ryhmässä käydään vilkasta keskustelua turreilusta ja tuleepa siellä melko usein aika rohkeitakin ehdotuksia. Tikru oli ollut aktiivinen toimija ryhmässä omasta turreilustaan lähtien. Sitten hän keksii aloittaa tuottoisan bisneksen. Kun ryhmään tulee uusi tyttö, Tikru ottaa häneen yhteyttä. "Tarjoaisin sinulle työtä, jossa voisit hyödyntää turriharrastustasi. Miltä kuulostaa?" Muutaman viestin jälkeen selviää, että kysymys on seksipalveluiden myymisestä. Tikru toimii välikätenä, ottaa välityspalkkion itselleen ja välittää miehet tytöille. Tytöille hän vakuuttaa, että hän pystyy takaamaan miesten kunnollisuuden. Moni tyttö tarttuu koukkuun. "Joo, kyllä kiinnostaa! Etsin juuri sopivaa työtä."
Yksi kiinnostuneista tytöistä on Bubble. Bubble on työtön ja rahaa hän kyllä tarvitsee, erityisesti fitness-harrastukseen. Bubblen tavoitteena on osallistua seuraavan vuoden bikinifitness-kilpailuun. Saatuaan viestin Tikrulta Bubble pitää työtarjousta mahdollisuutena leveämpään elämään. Bubblelle Tikru vakuuttaa, että hän välittää vain laadukkaita seksikumppaneita.
Dragon on Tikrun välittämä turrimies tytöille. Dragoniin voi aina luottaa, tietää Tikru. Vai voiko?
"Mut ihana, kun nyt on ihan oma kämppä ja vakkari työ."
Hanna, 25 vuotta, on juuri valmistunut Tampereen yliopiston journalistiikasta ja on onnekas, kun on saanut urheilutoimittajan paikan kotipaikkakuntansa Viikko-Uutisista. Sopimukseen kuuluu, että Hanna voisi tarvittaessa toimia myös rikostoimittajana. Hanna on innoissaan uudesta työstä ja mukavasta pikku asunnosta. Sattumalta hän tapaa kouluaikaisen ystävänsä Villen, joka työskentelee poliisina. Ville tuntuu heti mukavalta kaverilta. He viettävät paljon aikaa yhdessä, ja Hanna tuntee itsensä ikionnelliseksi, kun hän kaiken muun lisäksi on löytänyt unelmiaan vastaavan miesystävän.
"Ihan liikaa avoimia kysymyksiä."
Paljon ennättää vielä tapahtua ennen kuin päästään selville, mitä on tapahtunut. Loppuratkaisua harva lukija olisi osannut veikata. Pidin kirjan henkilöhahmoista, jotka syvenivät kirjan edetessä. Eli kunnon avaus esikoisdekkaristilta.
Tiina Wagner & Kirsti Ellilä: Kaikki tiet vievät Roomaan. 17 suomalaisen matka katoliseen kirkkoon. Hemmingus. 2022. 267 sivua.
Arvostelukappale kirjailijalta
"Kaikki se, mikä oli luterilaisuudessa askarruttanut ja herättänyt enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia, ja jäänyt kuin puoliväliin, oli katolisuudessa kokonaista, ehjää. Kaikki liittyi kaikkeen, kaikki osat olivat tallella ja loksahtivat paikoilleen, kaikella oli tarkoitus. Ja kokonaisuus oli täydellisen kaunis."
Useimmille suomalaisille, kuten myös minulle, katolinen kirkko on etäinen ja ehkä jollakin tavalla myös eksoottinen. Minun ainoa yhtymäkohtani katoliseen uskoon on katoliset kirkot. Ulkomailla matkatessamme pyrimme mieheni kanssa tutustumaan mahdollisimman moneen kirkkoon. Katoliset kirkot ovat yleensä hyvin kauniita. Niissä voi rauhoittua ja aistia pyhyyden.
Tässä Wagnerin ja Ellilän toimittamassa kirjassa tavalliset ihmiset kertovat omasta tiestään kohti katolisuutta. Mukana on naisia ja miehiä, yhteensä 17 katolisuuden löytänyttä suomalaista. Heistä naisia on 9, miehiä 8. Kertojat esiintyvät kirjassa omalla nimellään. Kirsikkana kakun päällä on tunnetun poliitikon Timo Soinin kertomus. Soini on aiemminkin kertonut avoimesti katolisesta uskosta.
Kaikki haastateltavat ovat löytäneet katolisuuden omalla tavallaan. Kukaan ei ole syntynyt katoliseen perheeseen. Suurimmalla osalla haastatelluista on ollut tuiki tavallinen luterilainen koti, jossa kuuluttiin kirkkoon, kastettiin lapset ja siinäpä se. Jotkut lapset olivat käyneet pyhäkoulua ja saaneet siellä kauniita kiiltokuvia. Monet haastatelluista ovat tunteneet, että rippikoulu oli heille tärkeä, uskonto herätti kysymyksiä ja innoitti lukemaan lisää. Jotkut kävivät keskusteluja rippipapin kanssa. Monet olivat kokeneet jonkin merkittävän tapahtuman, joka oli johdattanut heidät keskusteluun katolisen papin kanssa. Mm. käynti katolisessa messussa tai keskustelut jonkun merkittävän henkilön kanssa saattoivat olla pysäyttäviä kokemuksia.
"Aivan kaikki on parasta."
Kun henkilö sitten tekee päätöksen katoliseen kirkkoon liittymisestä, se ei tapahtu pelkällä ilmoitusmenettelyllä tai lomakkeen täyttämisellä. Henkilön tulee käydä noin puolen vuoden johdantokurssi, jolloin hänen tehtävänään on tutkiskella itseään ja uskontoa, käydä keskusteluja papin kanssa ja pohtia omaa suhdetta katoliseen kirkkoon. Ripin sakramentti on toimitus, joka ensin kauhistutti ja pelotti monia. "Kuinka joku pystyisi tunnustamaan toisen ihmisen läsnä ollessa ääneen omat virheensä ja pahat tekonsa?" Sekin pelotti, antaisiko rippi-isä synninpäästöä.
Eräs haastatelluista kiteyttää uskonsa katoliseen kirkkoon näin: "Katolinen kirkko tekee elämästäni hyvin rikkaan. Eämä on täynnä merkitystä ja kauneutta. Oppiminen ei lopu koskaan."Kiinnostava yksityiskohta on, että katoliseen kirkkoon liittyvät valitsevat itselleen pyhimyksen. "Pyhimysten joukosta jokainen voi varmasti löytää pyhimyksen, jonka puoleen kääntyä, kun tarvitsee ystävää. Pyhimysten ymmärtäminen voi olla monelle, varsinkin protestantille, hankala aihe."
Viimeinen haastatelluista on politikko Timo Soini. Soini on puheenvuorossaan hyvin konkreettinen. Hän tuo selkeästi esille, että katolisen kirkon ei pidä hyväksyä naispappeutta eikä aborttia. Soini kirjoittaa kauniisti:
"Usko ei ole minulle mikään valintamyymälä, josta minä valitsen, mikä minulle kelpaa ja mikä ei. Aina ei ole kysymys minusta, vaan katolinen usko on uskoa siihen, mitä kirkko opettaa Jumalan ilmoittamana totuutena. Minun on vaikea ymmärtä, mitä on uskoa omalla tavalla. Kristus on antanut opetuslapsille ja kirkolle tehtävän; sen mukaan mennään, tuli mitä tuli. Kristus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä."
Koska olen niin tietämätön katolisuudesta, olisin arvostanut, jos kirjassa olisi ollut jotakin yleistä tietoa tästä uskonnosta ja jotakin myös Suomen tilanteesta, esim. jäsenmäärä. Onko se tuhansia vai kymmeniätuhansia? Vai enemmän? Hienoja lyhenteitä, jotka eivät minulle avautuneet, tuli esille kirjassa, joku oli vaikkapa SCJ-pappi. Mikä on maahanmuuttajien rooli Suomen katolisessa kirkossa?
Kirja on kiinnostava ja avartava. Puheenvuoroissa aistii haastateltavien avoimuuden ja aitouden. Kirjassa ei käy ilmi, miten kirja on syntynyt. Luulisin, että haastattelujen pohjalta, jotka sitten kirjan toimittajat ovat kirjoittaneet tarinoiksi.
Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus. Siltala. 2022. Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen. Storytell. 13 t 9 min.
"Et se johtuu siit ryhmähengestä. Ku opet haluu et luokal ois hyvä henki ja siks ne inhoo jos niiden pitäs puuttuu johonki tommoseen ikävään… Perus syntipukkimeininkii. Yhteisö on uhattu, tarvitaan joku uhri… uhri valitaan ja karkotetaan kuolemaan ja yhtäkkii yhteisön on hyvä olla. … Joten täs kohtaa nää koulukiusatut sit tulee niinku kuvaan. Opet tarvii niit et ois joku ulkopuoline jota luokka vois yhessä vihata."
 |
