Tanja Railo: Muovilusikkalapset

 

Tanja Railo: Muovilusikkalapset. Basam Books. 2022. Kansi: Tiia Javanainen / Purotie Design. 205 sivua.                                                                                                                                                      

Arvostelukappale kustantajalta

Luen mielelläni kirjailijoiden esikoisteoksia. Pidän siitä, että kirjaa aloittaessa ei ole mitään ennakko-odotuksia kirjailijaa tai kirjaa kohtaan, ei tekstin laadun eikä sisällön suhteen. Joka kerta huomaan toivovani, että esikoiskirja lunastaisi odotukseni eikä kirjailijan usein jo monivuotinen työ valuisi hukkaan. 

Niinpä ilman odotuksia tartuin Muovilusikkalapsiin. Jo ennen lukemisen aloittamista mietin, mihin kirjan nimi viittaa. Se selvisi varsin pian, joillakin on onni syntyä kultalusikka suussa, kun taas joidenkin osana on muovilusikka. Kirsi, kirjan päähenkilö, on muovilusikkalapsi, vaikkakaan sitä ei paljasteta kirjan ensilehdillä. Tarinan alkuosassa 45-vuotias Kirsi kuvataan melko tavalliseksi naiseksi, naiseksi joka pitää huolen ulkonäöstään, vaatetuksestaan ja kunnostaan. Kuntosalitreenit ovat olennainen osa Kirsin työviikkoa. Kirsi asuu omistusasunnossa ja  työskentelee asiantuntijatehtävissä mediayhtiössä. Hän on sinkku, on aina ollut.  

Päivät ja viikot kuluvat melko samalla rytmillä, Kirsi käy töissä, käy kuntosalilla ja välillä juoksulenkillä, käy kaupassa ja silloin tällöin olutlasillisella. Ystäviä hänellä ei juuri ole. Kirsin on ollut aina vaikea luottaa kehenkään. Kirsi tuntee, ettei hän työpaikallakaan osaa kuulua joukkoon. Aluksi uudessa työpaikassa hän aina päätti yrittää, mutta hiljalleen hän erkani muista. "Työpaikat muuttuivat ahdistaviksi, umpikujaisiksi, tylsiksi ja epäoikeudenmukaisiksi. Joku läheisyysongelma asiassa oli oltava, joku valmiiksi muhinut pettymys, ettei häntä kuitenkaan ymmärretä, aina joku muu ajaa ohi. Oli miten oli, aina tuli hetki, jolloin hän lakkasi yrittämästä." (s. 41) Kuntosaliakin Kirsi vaihtoi vuosittain, koska "noin vuoden verran hän saattoi pysyä näkymättömänä." (s. 48) Näin elämä on mennyt jo vuosia. 

Kunnes sitten eräänä päivänä kaikki muuttuu. Lapsuus purkautuu muistoista esiin. Vaikka Kirsi kuinka pyrkii työntämään pois ikävät lapsuuden tapahtumat, ne vyöryvät yltiöpäisesti päälle. Kaiken kukkuraksi veli löytää hänet, vaikka hän vaihtoi sukunimeäkin kauan aikaa sitten ettei häntä löydettäisi eikä voitaisiin yhdistää perheeseensä. Veljen tapaamisen jälkeen Kirsin on vaikea rauhoittua. Lapsuuden muistot, joita hän on koko aikuisikänsä ajan pyrkinyt työntämään pois näkyvistä, eivät jätä rauhaa. Sitten Kirsi ei enää pysty hallitsemaan itseään.  

Yli kaksikymmentävuotta Kirsi eli vain tätä päivää. Menneisyys ja pahat muistot olivat mennyttä eikä niitä saanut palauttaa mieleen. Kirsi päätti jo varhain laittaa opinnot ja työn etusijalle elämässään. Siihen kuvioon kuului myös kehon aktiivinen kontrollointi. "Kirsin elämän traagisuus piili siinä, että hän oli ensisijaisesti kaikkea sitä mikä ei näkynyt, mutta hän panosti näkyvään. Hän huolehti kehostaan, vaatteistaan ja ulkonäöstään. Sisimpänsä näkymättömyys teki hänelle ihmissuhteet vaikeiksi, sillä miehet ensisijaisesti näkivät hänet, eivät kuulleet." (s. 167)

Kirsin rankan lapsuuden kuvaus löytyy kirjasta, mutta en halua avata sitä sen enempää. Kirjailija kirjoittaa auki lapsuuden tapahtumat, joilla varmasti on ollut merkitystä aikuisiän tapahtumiin. Muovilusikkalapsilla on paljon kurottavaa kultalusikkalapsiin verrattuna. 

Luin mielelläni tätä sujuvasti kirjoitettua kirjaa, vaikka tapahtumat monin osin ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Kirjan selkeää rakennetta on helppo seurata. Kyseessä on yksi viikko Kirsin elämästä ja luvut on nimetty viikonpäivien mukaan.