Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma -  Kummitustarinoita pitsikaupungista. Haamu. 2021. Kuvitus Suvi Kari. 137 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Läntisen Suomen rannikolla sijaitseva Rauma on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Kaupunki tunnetaan viehättävästä Vanhasta Raumasta, joka on yksi Suomen seitsemästä UNESCOn maailmanperintökohteesta. Tunnettavuutta Rauma saa myös pitseistään ja omanlaisesta giälestään. Ja kun Raumalla ollaan, merta ei voi unohtaa. Rauma oli kuuluisa merenkulkukaupunki purjelaivojen aikaan aina1800-luvun lopulle saakka. Kaipuu merelle elää yhä raumalaisten mielissä. Ylistys merelle purkautuu entisajan sananparressa: ’Ko maa on kööh, ni meri o rikas’.

Aaveiden Rauma ei odota yötä.

Ja onhan niitä aaveita tässä kaupungissa. On sellaisia, jotka liikkuvat vain öisin ja on myös sellaisia, joita voi nähdä päivälläkin. On kilttejä aaveita, on pelottavia aaveita ja onpa aaveiden joukossa tunnettuja edesmenneitä raumalaisiakin. Tärkeää on tietää aaveiden olinpaikat. Nyt tuore matkailuopas Aaveiden Rauma opastaa sekä raumalaisia että turisteja kummituskohteisiin. Turun Kirjamessuilla Aaveiden Rauma -sessiossa Saana kertoi, että hän teki opaskurssille osallistuessaan kurssityönsä raumalaisista kummituksista. Ja siitä se lähti, se innostus kummituksiin. Nyt Saana on tutkinut raumalaisia kummituksia kolme vuotta ja vetää kesäisin Vanhan Rauman opastettuja kummituskierroksia. 

Vaateliikkeistä teollisuusrakennuksiin

Aaveiden Rauma -kirjaan kirjoittajat ovat valinneet kymmenen kohdetta, ne joissa kaikkein varmimmin kohtaa kummituksia. Valitut kohteet ovat Pyhän Ristin kirkko, Vanha kaupungintalo, Iso-Tolwane, Merimuseo, Villa Tallbo, Kaivopuisto, Rustilan kartano, Strandenin talo, Rauman taidemuseo ja Sairaalan alue. Olisi helppo kuvitella, että Vanha Rauma olisi todellinen aaveiden pesä. Toki sielläkin heitä on, mutta kyllä heihin voi törmätä missä tahansa päin Raumaa, jopa keskellä maalaismaisemaa. Olen valinnut tähän kaksi minua itseäni kiinnostavaa kummituskohdetta.

Meriperinnön vartijat

Yksi kiinnostavimmista aavekohteista on Merimuseo. Vuonna 1900 valmistuneessa rakennuksessa toimi Rauman merikoulu.  Merenkulkuopetus oli alkanut Raumalla jo vuonna 1880, ja nyt oli ilo saada koululle oma rakennus. Rehtorina toimi Fredrik "Meri-Fretu" Groundstroem, joka tunnettiin tiukkana ja vaativana rehtorina. Tammikuussa vuonna 1915 rehtori yllättäen sai sairauskohtauksen ja menehtyi. Mutta kuoliko rehtori liian aikaisin? Eikö hän saanut kaikkea valmiiksi? Ovatko ne hänen askeleensa, jotka kopisevat yläkerran lankkulattiaa vasten? Onko se hän, joka kolistelee yläkerrassa ja availee ovia? Epäilykset kohdistuvat myös koulun vahtimestariin, joka ehkä vieläkin haluaa huolehtia rakennuksesta.  Ja onpa rakennuksen ullakolta löytynyt irti leikattu ihmisen käsi. - Kävin viime viikolla museossa opastetulla museokierroksella. Itse en nähnyt enkä kuullut aaveita, mutta oppaamme kertoi, että kyllä niitä aaveita liikkuu, juuri viime viikolla museon kirjastosta oli salaperäisellä tavalla kadonnut kirja.  

Arkkitehti Otto F. Holmin suunnittelema Merimuseo

Sisaret hennot, hirmuiset

Rauman kaupungin terveyspalvelut sijaitsevat Blåsbackan eli Ploospakkan mäellä. Alueella on synkkä historia. Mäki toimi ruttoon ja koleraan kuolleiden kaupunkilaisten sekä myös rikollisten hautausmaana. Kulkutautien - tulirokon, kurkkumädän ja isorokon - riehuessa 1800-luvulla ymmärrettiin, että sairaalaa tarvittiin kipeästi. Niinpä vuonna 1910 saatiin sairaalan mäelle kuumesairaala. Kulkutautipotilaita hoidettiin karanteeniolosuhteissa rakennuksen alakerrassa ja yläkerrassa sijaitsivat hoitajien asuintilat. Nykyisin rakennuksessa toimii päihdeklinikka. Päihdeklinikan työntekijöiden mukaan rakennuksessa ei voi yöpyä eikä oikein uskalla olla ylitöissäkään, sillä niin kovaa menoa menneisyyden hoitajat pitävät. Monenlaisia ääniä kuuluu rakennuksessa, askelia yläkerrassa, valurautaisen avainnipun kalskahtelua ja vanhan lankapuhelimen pirinää. Ikkunatkin avautuvat itsestään. 

Arkkitehti Otto von Zansenin suunnittelema judendtyylinen kuumesairaala toimii nykyisin päihdeklinikkana.

Kirjaa on mukava lukea, teksti on sujuvaa eikä huumoria ole unohdettu. Jo lukujen otsikot nostattavat hymyn huulille. Esimerkiksi Villa Tallbo otsikoidaan Pahan onnen pitsihuvilana, Iso-Tolwane on Painajaismainen putiikki ja Kaivopuistoa vartioi Levoton tehtailija. Suvi Karin kuvitus on oivallisessa synkronissa tekstin kanssa. Aaveet on helppo löytää kirjassa olevan kartan perusteella. Lisäksi kirjan lopusta löytyy laaja lähdeluettelo. John Swallow on kirjoittanut aavekirjan englanninkielisen version, jossa on huomioitu kansainvälisyys mm. selventämällä joitakin paikkoja ja käsitteitä. Raumalaisten aaveiden suuri määrä oli yllättänyt Johnin. Kun Saanalta kysyttiin karmeinta kummitusvinkkiä, Saanan vastaus on selvä: Taidemuseo. John puolestaan välttäisi liikkumista yöaikaan Pyhän Ristin kirkon alueella.  

Nyt kun Saana Jaakkola ja John Swallow ovat kuljeskelleet ympäri Raumaa ja ovat onnistuneet löytämään raumalaiset aaveet - tai ainakin ne, jotka haluavat tulla löydetyiksi - voimmekin toivottaa turistit tervetulleiksi Raumalle vaikkapa näin: Tervtulo Raumall merem barttal - merikarhujen, pitsin ja kummitustalojen kaupunkiin.