Raija Orasen Kaikki tämä valo äänikirjana

Raija Oranen: Kaikki tämä valo. Otava. 2021. Lukija Krista Putkonen-Örn. 9 h 26 min. Storytel.

Anita Välkki (1926-2011) viettää kesää Kiteen mökillään Pohjois-Karjalassa. On vuosi 1992 ja Välkillä on ikää 66 vuotta. Rakas aviomies Usko Aro (1922-1992) on kuollut neljä kuukautta aiemmin sairastettuaan useita vuosia. Kaikki ne vuodet Anita hoiti miestään eikä halunnut uskoa keuhkoahtaumaa sairastavaa miestään laitoshoitoon. Siksi on mennyt vuosia, ettei Anita ole päässyt nauttimaan kesäisistä päivistä Kiteellä. Nyt hän on siellä tyttärensä Rapsun perheen kanssa. Vaikea Anitan on uskoa, että hän on nyt leski. Anita kaipaa miestään suunnattomasti ja kyynelsilmin muistelee onnellisia vuosia Uskon kanssa. Kirjan sivuilta voi aistia avioparin keskinäisen rakkauden ja keskinäisen arvostuksen.

Kesäpäivien kiireetön tunnelma kuljettaa Anitaa kauas lapsuuteen. Anita tuli köyhistä oloista Valkeakoskelta. Kansakoulun opettaja kiinnitti huomiota Anitan ilmiömäisen kauniiseen lauluääneen. Hän kehotti Anitan vanhempia hankkimaan lapselle laulunopettajan. Ilokseen Anita rallatteli kirkon mäellä ja ansaitsi sillä tavalla jäätelörahoja.

Jo nuorena Anita tunsi vetoa näyttelemiseen ja laulamiseen. Sotavuosien jälkeen hän hakeutui ensin Kokkolan työväen näyttämölle ja sitten Vaasan Suomalaiseen Teatteriin. Seuraava vaihe oli Kansallisooppera. Päästä Kansallisoopperaan oli todella jotakin, siitä Anita vilpittömästi iloitsi. Mutta kun jotakin saa, jostakin pitää luopuakin. Anitan piti antaa pika-avioliitossa syntynyt pieni tyttärensä Raija vanhempiensa hoidettavaksi. Se tuntui vaikealta, mutta yksinhuoltajan arkea ja laulajan uraa ei voinut yhdistää.

Pian kaikki oopperan ystävät tunsivat sopraano Anita Välkin, joka tuli ensin tunnetuksi roolistaan kreivitär Marizana. Maine vaan kasvoi, kun hän halusi laulaa ja kun hän sai laulaa nimiroolin Puccinin oopperassa Tosca. Siitä roolista tuli Anitan uran loistorooli. Samoihin aikoihin, kun Anitan maine lähti kasvuun, hän tapasi elämänsä miehen, viulisti Usko Aron. Mutta avioliitto ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä Usko oli tahollaan naimisissa F. E. Sillanpään tyttären kanssa. ”Ja minä tiesin ensimmäisestä sekunnista lähtien, että siinä hän oli, se ihminen, se mies, jota kohti olin kulkenut. Me tiesimme molemmat. Meitä ei pidätellyt mikään.” Avioliitto solmittiin vuonna 1960.

Pian Välkin upea ääni huomattiin maailmallakin. Tukholman kautta Anitan tie kävi Lontooseen, missä hän debytoi Wagnerin Valkyyrioiden Brünnhildenä. Ja sitten olikin vuorossa New Yorkin Metropolitan ooppera. Maineikkaat vuodet seurasivat toinen toistaan. Esiintymisiä kertyi ympäri maailmaa, mm. Espanjassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Seuraavaksi oli vuorossa kolmen vuoden kiinnitys Wienin valtionoopperaan. Wienin jälkeen Anita palasi Suomeen. Oli vuosi 1969 ja Anita oli 43-vuotias. Palattuaan Kansallisoopperaan Anita lauloi Turandotin, mutta sitten kaikki loppui. Sattui erimielisyys pääkapellimestari Jussi Jalaksen kanssa. Silloin harjoittelun alla oli raskas ja vaativa Elektra-ooppera. Se, että Anita ei väsymykseltään jaksanut jatkaa harjoituksia Jussi Jalaksen kanssa, ei kelvannut Jalakselle, ja siinä se oli, valmis riita. Sen jälkeen ei Anitalle enää rooleja tarjottu. Oliko siinä aikansa metoo-tapaus?

Anita Välkki, joka oli maailmanluokan laulaja ja nainen parhaassa iässä, hyllytettiin. Hän sai vielä muutamia rooleja Kansallisteatterissa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla, mutta siihen päättyi hänen oopperauransa. Siitä huolimatta laulu oli hänen intohimonsa ja laulaa hän totisesti halusi. Anita ja Usko järjestivät yhdessä esiintymisiä eri ympäristöissä ravintoloista alkaen ympäri Suomea. Anitasta tuli vuonna 1982 Sibelius-Akatemian laulunopettaja. 

Ihan ensimmäisenä kiinnitin huomiota kirjan nimeen: Kaikki tämä valo. Eittämättä nimi tuo mieleen kirjan, jolla on hyvin samankaltainen nimi: Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015). Aloitin kirjan kuuntelun kiinnostuneena, koska tietoni tästä maailmankuulusta taiteilijasta olivat hyvin hatarat. Kuuntelun jälkeen tiedän Anita Välkin elämästä paljon enemmän. Kirja lienee sitä paljon puhuttua biofiktiota eli kyseessä on Anita Välkistä kertova elämäkerrallinen romaani, jossa yhdistyvät fakta ja fiktio. Orasen kirjoittamistyylistä olen aina pitänyt, nytkin teksti soljuu sujuvasti eteenpäin. Krista Putkonen-Örn ansaitsee kiitokset jälleen kerran erinomaisesta luennasta. 

Anitan lukuisat ruoanvalmistukset tuntuivat hieman puuduttavilta ja kuuntelinkin ne nopeutetulla tempolla. Kirjailija lienee sisällyttänyt kirjan sivuille niin paljon ruoanlaittoa, koska sekä Anita että Usko rakastivat hyvää ruokaa ja nauttivat kutsujen järjestämisestä sekä hyvän ruoan tarjoamisesta. Anitan Kansallisooppera-muisteluissa oli mukana paljon katkeruutta. Ehkä valo kuitenkin voitti, siihen viittasi ainakin kirjan nimi Kaikki tämä valo. Tuo Jalas-tapaus jäi mieleeni ja mietinkin, että olisi kiinnostavaa, jos Välkistä kirjoitettaisiin elämäkerta, jossa mm. tälle tapaukselle saataisiin useampia näkökulmia. Kuvaliite olisi ollut kirjassa tervetullut. 

Raija Oranen on vuosien mittaan tehnyt arvokasta työtä kirjoittaessaan elämäkertaromaaneita historiallisista merkkihenkilöistä. Erityisesti mieleeni on jäänyt Aurora Karamzinista kertova kirja Aurora (Teos 2014). Blogiaikana olen lukenut seuraavat Orasen kirjat, joista pidin erityisesti Manusta.

Raija Oranen: Manu. (Otava 2019) (linkki)

Raija Oranen: Bolero. (Tammi 2003) (linkki)

Raija Oranen: Marsalkan ruusu. (Otava 2018) (linkki)

Kirja on luettu myös Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa.