Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

                                                     

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä. Like. 2021. Kannen maalaus: Riikka Miettinen-Syrjälä. 505 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jesse kurtisti kulmiaan. Ajatukset sinkoilivat hänen mielessään sinne tänne. Adrenaliinikuohu oli hädin tuskin laantunut, kun hänen aivonsa alkoivat käsitellä äsken koettua ja kiihdyttää mieltä uudelleen. Kun tähän lisättiin vielä tiukkasanainen varoitus siitä ettei tätä kerran-elämässä-kokemusta saanut jakaa kenenkään kanssa, oli mielentila vähintäänkin sekava. Salaisuuden pitäminen ei tulisi olemaan helppoa, mutta hän tiesi pystyvänsä siihen. Tarvittaessa hän vaikka pakottaisi itsensä lupauksensa veroiseksi. Sen hän oli Nikolaille velkaa." (s. 315)

Vietin vauhdikkaan viikonlopun Jessen, Jessen äidin Kaarinan, Nikolai Krapivinin ja Jukka Kolehmaisen seurassa. He ovat päähenkilöitä Liuksen trillerissä Sudenkorennon kesä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun kesällä 1985. 

Jesse on ala-asteen juuri lopettanut 13-vuotias varhaisteini, joka asuu yhdessä yksinhuoltajaäitinsä Kaarinan kanssa. Jesse on kiltti ja tottelevainen poika, äitinsä mielestä vähän liiankin sopeutuvainen. Syksyllä alkava yläaste jännittää Jesseä. Yläasteella varmasti pärjäisi paremmin, jos olisi suhteita "vaikuttajatyyppeihin", ennen kaikkea Hexaan, keskustan yläasteen kingiin. "Hän ei todellakaan halunnut Hexan jengiin - ei edes hangaround-jäseneksi. Hän halusi voittaa tuon jäänviileän koviksen puolelleen vain sen verran, että tältä irtoaisi "sie-oot-ookoo"-päännyökäytys koulun käytävällä." (s. 46) Mutta senkään vertaisen hyväksymisen saaminen Hexan jengiltä ei ole itsestäänselvyys. Liian hyväuskoinen Jesse joutuu vaikeisiin ja väkivaltaisiinkin tilanteisiin. Kaikki alkaa siitä, kun Jesse tuntee tarvetta kasvattaa itsetuntoaan. Hän haluaa ottaa riskin ja tekee yöllisen murron lähellä olevaan vanhaan rukoushuoneeseen tarkoituksenaan tuoda talosta alkoholia Hexan jengiläisille. Mutta keikka ei onnistu ja Jesse jää kiinni.

Vain tehtävällä on merkitystä.

Kiinnijäämisen myötä Jesse sekä myös hänen äitinsä tutustuvat rukoushuoneessa asuvaan venäläiseen taiteilijaan Nikolai Krapiviniin. Jesse saa kiinnostavasta Nikolaista pian ystävän, joka auttaa ja innostaa Jesseä kehittämään piirustusharrastusta. Toiseenkin kiinnostavaan mieheen isähahmoa kaipaava Jesse tutustuu. Hän on yliopistolla biologina työskentelevä komea ja rento Jukka Kolehmainen, eronnut, ei lapsia. Jukka on Jessen mielestä hyvä tyyppi, joka tulee hyvin toimeen myös Jessen äidin kanssa.

Suurikokoinen sudenkorento

On jotakin, mitä Nikolai piilottelee, miettii Jesse jouduttuaan siivoamaan rukoushuonetta ja leikkaamaan ruohoa rangaistukseksi murrosta. Salaisuus selviää aikanaan, mutta sitä ennen on lukijalle selvinnyt Jukan rooli ja Joensuussa olemisen tarkoitus. Tapahtumilla on yhtymäkohtansa Inarinjärvellä tapahtuneeseen helikopterionnettomuuteen Puolustusvoimien isossa  pelastusharjoituksessa. Jukka on nyt saanut erikoistehtävän, jonka on määrä jäädä hänen viimeiseksi toimeksiannokseen. Jukan tulee saada haltuunsa huippusalainen aseteknologinen keksintö, mutta huikeiden vaiheiden kautta tämä mullistava keksintö päätyykin Jessen haltuun. Sitten mennäänkin lujaa ja vielä lujemmin, eikä kukaan Joensuussa tunnu olevan turvassa.  

Pidin tästä vauhdikkaasta kirjasta. Tapahtumat lähtevät verkkaisesti liikkeelle. Milloinkahan se trillerin osuus oikein alkaa, ennätän miettiä. Mutta ei se haitannut, niin hyvää 80-luvun ajankuvaa ja kiinnostavia henkilöhahmoja Lius on rakentanut. Tuli mieleen, että kirjahan toimisi hyvin kaunokirjallisena teoksena ilman trilleriosuuttakin. Trillerin osuus alkaa hieman vaivihkaa, mutta saa vaihe vaiheelta yhä vauhdikkaampia piirteitä. Loppu onkin pelkkää toimintaa, vauhtia ja yllätyksellisyyttä.  

Kirjalla on monia vahvuuksia. Lius on taitava henkilöhahmojen rakentaja. Erityisesti arvostan hänen taitoaan kuvata Jessen, nuoren teinipojan, herkkää persoonaa. Liuksen tekstiä on miellyttävä lukea, se on jouhevasti etenevää, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Kirja on kirjoitettu sujuvalla yleiskielellä, mutta ilahduttavaa on, että repliikeissä tulee esille pohjoiskarjalaisia mie- ja sie -ilmaisuja. Lius piirtää kerrassaan mainiota ajankuvaa 1980-luvun Joensuusta. Asuimme Joensuussa yli 30 vuotta, eli hyvin paljon tuttuja paikkoja vilisee kirjassa. Käydään Koskikadun biljardisalongissa, Cafe Helennassa, Soitinvalinnassa ja Laululavalla. Elokuvia käydään katsomassa Kino-Karjalassa tai Aallottaressa. Myös rukoushuone ja Mannelinin talo ovat minulle tuttuja. Eikä onneksi unohdeta Ilosaarirockiakaan. 

Tämä oli minulle ensimmäinen Tuomas Liuksen kirja. Niin hyvin viihdyin tämän  yli 500-sivuisen trillerin seurassa, että taidanpa laittaa lukulistalle kirjailijan aiempia kirjoja.

Kirja on luettu myös mm. seuraavissa blogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjoja hyllystäni.