Laila Hirvisaaren Hiljaisuus tyttäremme Kristan kokemana

                                              

Laila Hirvisaari on ollut paljon mielessäni viikonlopun aikana. Muistelen lämmöllä hänen historiallisten kirjojen tuotantoa, jota suomalaiset ovat rakastaneet aina 1970-luvulta lähtien. Hirvisaaren viimeisin kirja Hiljaisuus vuodelta 2016 on erilainen. Se on kaunis ja koskettava kuvaus yksinäisen lapsen peloista sodanjälkeisessä Suomessa.

Tyttäremme lukutoukka-Krista luki Hiljaisuuden ja koki kirjan hyvin tärkeäksi. Hän teki postauksen kirjasta Lukutoukan kulttuuriblogiin. Tästä alkoi Kristan ja Hirvisaareen kirjeenvaihto, joka jatkui Kristan kuolemaan asti 27.3.2017. Kristalle ajatusten, kokemusten ja tunteiden vaihtaminen Hirvisaaren kanssa oli hyvin merkityksellistä. Minä Kristan äitinä arvostin tämän jälkeen Hirvisaarta entistä enemmän. Uskon, että jos Krista eläisi, hän postaisi Hiljaisuuden uudelleen suuren kirjailijan muistolle. Uskon, että minä voin tehdä sen Kristan puolesta.

Krista/ Lukutoukan kulttuuriblogi maanantaina 7. marraskuuta 2016 klo 19.33.

"Laila Hirvisaari: Hiljaisuus. Otava. 2016. 239 sivua. 

Tutkiessani syksyn katalogeja en heti tajunnut kiinnostua Laila Hirvisaaren uudesta romaanista. Jostain syystä olen ajatellut ettei Hirvisaari ole "minun" kirjailijani ja siksi ohitinkin Hiljaisuuden tutustumatta sen juoneen paremmin. Virhe! Kun sain kuulla mistä kirja kertoo, tiesin heti että tässä on minun kirjani.

Hiljaisuudessa eletään 1940-lukua ja pääroolia näyttelee 9-vuotias Inga tyttö. Hän on jäänyt orvoksi ja elää isovanhempiensa hoivissa - aika onnettomana. Ingaa kiusataan koulussa eikä hänellä juuri ole ystäviä ja hän on mykkä. Vuosia sitten tapahtui jotain järkyttävää ja siitä asti Inga on kommunikoinut ainoastaan kirjoittamalla kysymyksiä esiliinan taskussa kulkevaan lehtiöön - sillä Inga on kyllä kiinnostunut toisista ihmisistä, tosin niitä jotka olisivat kiinnostuneita hänestä, on vähän. Kunnes hän eräänä päivänä tapaa ihmisen, johon pystyy luottamaan niin paljon että muistot purkautuvat.

Hiljaisuus on ennen kaikkea suunnattoman koskettava teos. Minulle vinkattiin Hiljaisuudesta ja kun tutustuin kirjan esittelyyn paremmin tiesin jo silloin sen tulevan syvälle sydämeeni. Inga nimittäin lukee paljon, hän lääkitsee sillä yksinäisyyttään ja sitä, ettei psyykkisistä syistä kykene puhumaan. Löysin tästä todella paljon itseäni. Raotan ovea menneisyyteeni kertomalla, että minullakin on ollut aika jolloin en pystynyt, jaksanut, halunnut, puhua paljoa. Ehkä ennen kaikkea kyse oli jaksamisesta tai haluamisesta, ehkä kyse oli siitä että kaikki vaati niin paljon voimia, etten jaksanut olla sosiaalinen. Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut purkautua, tämä vain tuli. Tuli sen vuoksi, että koin Hiljaisuuden niin väkevästi että itkin lukiessani todella paljon - aluksi huomaamattani, sitten tajusin varata kasan nenäliinoja vierelleni.

Laila Hirvisaari on tavattoman lahjakas kirjailija, sen huomasin Hiljaisuutta lukiessani. En ihmettele, että hän on niin suosittu ja hänen kirjojaan ostetaan paljon - miksi ihmeessä minä en ole lukenut hänen kirjojaan aikaisemmin? Lupaan ja vannon, hyvät lukutoukat, minä otan vahingon takaisin ja aion tutustua tähän kirjailijaan paremmin. Mitä kannattaa lukea seuraavaksi, vinkatkaa? Sillä toki rakastuin Hiljaisuuden tarinaan, mutta rakastuin myös Hirvisaareen kertojana, siihen miten hän kosketti minua.

Hiljaisuus on ehdottomasti viiden tähden romaani. Miten kirjailija saa 240:neen sivuun niin paljon tunnetta ja niin suuren tarinan, se on taito. Minulle tämä oli vuoden parhaita romaaneja jonka olisin suonut olevan Finlandia-ehdokkaiden joukossa - mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Tämä on kuitenkin kirja jonka tulen varmasti lukemaan uudelleenkin ja itkemään silloinkin lukiessani."

Kiitos Laila Hirvisaari! 💓