Äänikirjana Heikki Herlinin Tuollapäin on highway

 

Heikki Herlin: Tuollapäin on highway. Teos. 2020. Ulkoasu Jenni Saari. Lukija Markus Ek. 11 h 29 min. Supla.  

Niklas Herlin oli Pekka Herlinin poika. Kone Oy:n toimitusjohtaja ja sittemmin hallituksen puheenjohtaja Pekka Herlin (1932-2003) oli yksi merkittävimmistä suomalaisista teollisuusvaikuttajista. Niklas oli Pekka Herlinin pojista neljänneksi vanhin, eikä Niklaksen mukaan isän rakkautta enää riittänyt hänelle. Isän ja pojan välit eivät olleet koskaan lämpimät. Niklas Herlin on avoimesti todennut isästään, että ”Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin.” Rankkaa tekstiä, mutta sanat saavat selityksensä Heikki Herlinin isästään kirjoittamassa kirjassa Tuollapäin on highway.

Kun poika kirjoittaa isästään kirjan, on varmaa, että lukijalle ei muodostu isästä objektiivista kuvaa. Niin ei tälläkään kertaa, mutta sellaista virallista elämäkertaa tuskin kukaan edes odottaa. Sen sijaan lukijalle tarjotaan kiinnostava ja monitahoinen kuva Niklas Herlinistä, Suomen neljänneksi rikkaimmasta (v. 2017) henkilöstä, jonka työtoverit tunsivat ristiriitaisena, mutta avoimena, suorana ja rehtinä ihmisenä. Heikille Niklas oli rakas isä, aikuinen mies.

Kirja on elämäkerta siinä mielessä, että kirjassa kuvataan Niklaksen elämää lapsuudesta kuolemaan saakka. Lapsuudessaan Niklas viihtyi hyvin maataloustöissä Thorsvikin kartanossa. Isä-Pekka elätteli toivoa, että pojasta tulisi hänen jatkajansa Kone Oy:ssä ja siksi poika laitettiin opiskelemaan taloustieteitä Bentley Collegeen Walthamiin Yhdysvaltoihin. Vuonna 1986 Niklas suoritti Bachelor of Science -tutkinnon. Suomeen palattuaan hän työskenteli vuoden verran Teollistamisrahastossa yritystutkijana, mutta totesi sitten, että hän haluaa työelämältään jotakin muuta, jotakin erilaista.

Nikosta tuli toimittaja ja kustantaja

Niklas eli tuttavallisemmin Niko halusi testata kirjoittajan taitojaan ja aloitti Kauppalehden toimittajana vuonna 1987. Tästä ei isä-Pekka pitänyt, Nikostahan oli tarkoitus tulla hänen jatkajansa Kone Oy:ssä. Kauppalehdestä Niko siirtyi Suomen Kuvalehteen ja sieltä edelleen Ilta-Sanomiin. Toimittajana Niko oli todellinen ammattilainen. Hän osasi kirjoittaa, hänellä oli suhteita, hän hallitsi talousaiheet, hän oli sosiaalinen ja myös ahkera. Vuodesta 2001 alkaen Niko oli vapaa toimittaja. Vuosi 2003 oli merkittävä vuosi. Syntyi Teos-kustantamo, jossa Niko oli pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Nikon kiinnostus uutismaailmaan säilyi ja vuonna 2007 suomalaisilla oli mahdollisuus tutustua Uuden Suomen verkkolehteen Nikon ostettua oikeudet Uusi Suomi -lehden nimeen. 

Heikki kuvaa isänsä työuraa pieteetillä isänsä ammattitaitoa arvostaen. Mutta parhaimmillaan Heikki on kuvatessaan Nikoa hänen ja Riikan rakastavana isänä. Isosisko Riikka syntyi kehitysvammaisena. Tuolloin vuonna 1986 kehitysvammaisten vanhemmille ei juurikaan ollut tarjolla minkäänlaista tukea. Niko ja Tuuli, Heikin ja Riikan äiti, eivät jääneet neuvottomiksi. He opiskelivat, he ottivat selvää ja totesivat, että kehitysvammaisten järjestöt tarvitsivat lisää rahallista tukea. Niko teki lahjoituksia ja otti sydämen asiakseen kehitysvammaisten asioiden kuntoon saattamisen.

Yhteiset matkat

Heikki matkusti paljon isänsä kanssa. Isä ajoi, Heikki istui kyydissä. Matkoilla oli iso merkitys isä-poika -suhteen lujittamisessa. Matkat alkoivat Norjan matkasta, laajenivat Euroopan eri maihin ja lopulta Yhdysvaltoihin, jonne he ennättivät tehdä kaksi usean viikon kestävää matkaa. Niko oli amerikkalaisuuden ja Ronald Reaganin ihailija. Amerikkalaiset highwayt tulivat heille tutuiksi. Itse lukeudun myös USA:n fanittajiin ja siksi olikin nautinto lukea kirjan Amerikan matkakuvauksia.

Nahkarotsi, levikset ja buutsit

Näistä Niko Herlin tunnettiin, nahkarotseistaan, leviksistään ja buutseistaan. Harvoin tuli vastaan sellainen tilanne, että olisi tarvittu pukua. Rennolla pukeutumisella lienee ollut vaikutusta mm. siihen, että Niko oli mukana erään naistenlehden Suomen seksikkäin mies -kilpailussa. Voittajaa hänestä ei tullut.

Nizza 10.10.2017

Isä-Pekka oli täysin alkoholisoitunut. Kauaksi hänestä ei jäänyt Nikokaan. Runsaat alkoholimäärät, voimakkaat lääkkeet ja kaksi askia Camelia päivittäin jättivät pakostakin jälkensä. Jo 11-vuotiaana Heikki oli joutunut todistamaan isänsä vaikeaa kaatumista ja lonkan murtumista. Lonkan ja polvinivelen vaivat ja kivut yhä pahenivat, kun Niko joutui vuonna 2010 röyhkeän ryöstön ja pahoinpitelyn uhriksi. Niko menehtyi Nizzassa Aleksis Kiven päivänä 10.10.2017. Hän oli 53-vuotias.

Olen lukenut Niko Herlinin kolumneja Uudesta Suomesta. Kolumnien kautta tiesin jo entuudestaan aika paljon Herlinin elämästä. Mieleeni tulevat etenkin ne koskettavat kolumnit, joita Niko Herlin kirjoitti Riikka-tyttärestään. Tämän kirjan keskeisenä teemana ei ole niinkään Niko Herlinin ura, vaan ennen kaikkea pojan näkemys isästään ja heidän suhteestaan. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon. Heikki Herlin kirjoittaa kauniisti hänelle niin tärkeästä ihmisestä, omasta isästään. Poika kirjoittaa pelotta ja on valmis avaamaan tunteensa. Ja kun kaikki tuo avoimuus ja vilpittömyys osataan pukea kauniiksi sanoiksi ja sujuvaksi tekstiksi, niin lukija ei voi muuta kuin nauttia tästä koskettavasta isä-poika -kirjasta. Kirjan nimi Tuollapäin on highway on onnistunut ja hyvin Nikoa kuvaava. Uskon, että Niko itse olisi ollut tyytyväinen kirjan nimeen. Kirjan onnistunut kansi kuvaa hyvin kirjan sisältöä.

Kirja toimi hyvin äänikirjana. Äänikirjat ovat minulle hyvää lenkkiseuraa, enkä näin ollen tee kuunnellessani lainkaan muistiinpanoja. Nyt tuli eteen yksi lause, jonka halusin muistaa. Näin sanoi Niko Herlin puheessaan poikansa Heikin häissä:"Maailma pelastuu vain, jos me rakastamme toisiamme enemmän."

Kirja on luettu myös mm. seuraavissa blogeissa: Kirjasta kirjaan ja Kulttuuri kukoistaa.