Anja Kauranen: Ihon aika. WSOY. 1993. Äänikirja. Lukijana Anja Kauranen. 05:10:19.
Vaara-kirjastot
Luettuani esittelyn Anja Kaurasen kirjasta Ihon aika ajattelin, että tämä kirja on juuri minua varten. Kirjailijan äiti on Koskelan sairaalassa kroonikko-osastolla saattohoidossa, kotiin ei ole enää paluuta. Seuraava vaihe on kuolema. Kirjailija hoitaa pyyteettömästi äitiään, käy äidin luona parikin kertaa päivässä ja on sairaalassa useita tunteja kerrallaan. Heitä on siellä muitakin läheisiään hoitavia. Heistä tulee toisilleen tuttuja, jopa läheisiä. Heistä tulee saattosisaria. Sängyssä makaava läheinen yhdistää heitä ja kun ollaan kuuden hengen huoneissa, ei salaisuuksia juuri voi olla. Saattosisaret hoitavat läheisiään, yleensä äitejään, syöttävät, kampaavat hiuksia, leikkaavat varpaan kynsiä, kuuntelevat, laulavat ja ennen kaikkea ovat läsnä. Kaikki äidit eivät ole tajuissaan, mutta lasten usko siihen, että äidit tajuavat hyvänä pitämisen ja välittämisen, on suuri.
Oma äitini on hoitokodissa, hän on 93-vuotias. Elämää ei enää ole paljoa jäljellä. Lasten mahdollisuus osallistua äidin hoitamiseen on niin erilainen eri ihmisillä. Ihon aika -kirjan päähenkilöllä oli hoitamiseen mahdollisuus, koska hän asui niin lähellä Koskelan sairaalaa. Mutta meillä, jotka asumme eri paikkakunnilla, jopa ihan eri puolella Suomea, ei ole mahdollisuutta jokapäiväiseen läsnäoloon. On pakko luottaa hoitohenkilöstöön. Ja ainakin minä luotan, harvoin olen tavannut niin ystävällisiä ja osaavia hoitajia kuin Leppävirran Attendossa.
Niin moni lapsi kysyy itseltään äidin sairaalasängyn vierellä: Miksi vasta nyt? Miksi niin monen asian täytyy jäädä muistelematta, kertomatta tai jäädä salatuksi? Miksi emme puhuneet tästä äidin ollessa hyvissä voinneissa? Miksi en ottanut tätä puheeksi silloin, kun siihen oli mahdollisuus? Miksi äiti vaikeni tästä? Näitä asioita mietin minäkin, ja näitä miettii kirjailija Ihon aika -kirjassaan. Kun kirjailijalle avautuu pääsy äidin tavaroihin, jotka koko ajan kotona olivat olleet käärittyinä paperiin tai muoviin ja piilossa monenkin lukon takana, äidin salaisuudet alkavat avautua. Käy ilmi, että äidillä on kolmaskin tytär, jota kirjailija lähtee etsimään. Samalla avautuu lisää ovia äidin ja isän avioliittoon ja syitä selittämään isän väkivaltaista käyttäytymistä.
Pidin kirjasta paljon. Sopii minun tähänhetkiseen elämääni paremmin kuin hyvin. Hieno kirja vaietuista ja vaikeista muistoista. Pidin aikoinani paljon Kaurasen Sonja O:sta. Samoja teemoja on tässäkin kirjassa. Plussa vielä sille, että Kauranen itse lukee kirjan.
Minäkin pidin Ihon ajasta, ja se on minusta kirjailijattaren paras teos, vaikka en koko hänen tuotantoa olekaan läpi lukenut. Tärkeä asia, ja vaikea asia.
VastaaPoistaMinustakin tämä oli todella hyvä kirja. Kävin lukemassa sinun postauksesi tästä kirjasta, oli oikein hyvä.
PoistaHyvä postaus tärkeästä ja liki jokaista meistä koskettavasta elämänvaiheesta. Saattamiset ovat olleet yksi rankimmista, mutta myös palkitsevimmista elämänkokemuksistani. Kulkea rinnalla ja olla läsnä... Herää koko tukku kysymyksiä ja on hyväksyttävä, että osa niistä jää ainiaaksi vastausta vaille ja että parhaansa tekeminen riittää...
VastaaPoistaOlen iloinen siitä, että äitisi on hyvässä hoitokodissa ja että hoitajat ovat ystävällisiä.
Meillä pyörii tällä hetkellä Parasystävämme hoitoruletissa, joka kiertää kuukauden jaksoissa kahden eri sairaalan kautta Koskelaan (nyk. Kuntoutussairaala), siellä kuukausi ja sitten kotiutettiin huonommassa kunnossa kuin saapuessaan. Ja sama uudelleen. Tunnemme olevamme avuttomia, kädet sidottuina, vihaisia ja - pohjattoman surullisia. Elämä on ihmeellinen seikkailu...
Kiitos Takkutukka kommentista. Aika erikoiselta tuntuu tuo kuvaamasi hoitoruletti. Ja se on niin surullista, jos itse on ihan avuton tilanteen edessä.
VastaaPoista