Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli. 2018. Crime Time. Kannen ulkoasu: Marko Kilpi. 393 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta  

Marko Kilpi on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten dekkarikirjailijoiden kärkijoukossa. Undertaker-sarja osoittaa, että sinne kärkijoukkoon Kilpi todellakin kuuluu. Kuolemanenkeli on Undertaker-sarjan toinen osa, joka jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen kirja jäi.  

Pidän tämän kuopiolaisen konstaapelin lyhytlauseisesta kirjoitustyylistä. Se pitää otteessaan kirjan alusta alkaen ihan loppusivuille saakka. Vaikka kirjassa on paljon vauhdikkuutta, on kuolemaa,  on ammuntaa, on takaa-ajoja ja on huumeita, siinä on myös paljon muuta. Ja se muuta tekee mielestäni Kilven tekstin niin vetovoimaiseksi. Kilvellä on oivaltavaa tilanteen tajua ja hän on hyvä tunnelman kuvaaja, olipa sitten kyse lähiökapakan kuvauksesta tai surevien omaisten lohduttamisesta. Kilpi pohdiskelee eri henkilöiden näkökulmista elämän ja kuoleman sekä hyvän ja pahan rajaa. Mikä tässä elämässä on väärin ja mikä oikein?

Kilven luoma päähenkilö on hautausurakoitsija undertaker Jarmo Kivi. Kivellä on ulkokuori kunnossa, hän osaa pukeutua, osaa käyttäytyä, osaa olla miellyttävä ja lohduttava surevia omaisia kohtaan, aivan kuten hautausurakoitsijan odotetaankin olevan. Mutta moitteettoman ulkokuoren alta löytyy ihan toisenlainen Kivi. Häikäilemätön Kivi pelaa monilla korteilla ja kaivaa taskustaan esiin peltisen Leijonaterva-rasian ja poimii pastillin kielensä päälle sulamaan. (s. 198)

Kiveä ei pelota. Hän ei kaihda vaaraa. Tuhoa. Riskejä. Hän elää niistä. Ne ravitsevat häntä ja pitävät liikkeessä. Elossa. (s. 180) 

Ruumisauton turvin on helppo suorittaa monenlaisia toimia, jotka ovat kaukana hautausurakoitsijan normaalista työnkuvasta. Vaimo Leena pyrkii kirkkoherraksi, mutta vaalin voittaminen ei ole helppoa. Leena on mm. ottanut kantaa sateenkaariparien vihkimiseen, ja sen vuoksi tuomiokapituli on häntä ojentanut.

Ruumisauto, mutta ei Kiven auto. Tätä autoa on käytetty Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin hautaukseen. (Wikipedia)

Kivi tarvitsee uuden kilpipojan, koska edellinen luottomies Jouni Pietilä on löydetty kuolleena. Kivi ottaa koulutettavaksi Tuomaksen, nuoren miehen, jonka veli Markus on kuollut. Tuomasta askarruttaa, onko kysymyksessä itsemurha vai tappo. Kivi vie Tuomaksen askel askeleelta yhä syvemmälle omaan maailmaansa.
Jälleen kerran Tuomas ei tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella. Ei osaa enää vertailla kumpi on vastenmielisempää - vakavat rikokset vai kunniallinen, hyväksytty työ kuoleman maailmassa, paikassa, jossa vainajia silvotaan ja piestään? (s. 279)

Kiven ja Tuomaksen lisäksi lukija tulee tutuksi Haidarin ja vaimonsa Rashan kanssa, vankilasta paenneen Rundin kanssa ja epätoivoisen alkoholin ja huumeiden kanssa taistelevan Tiinan kanssa. Tiinan juominen on pakkotahtista, mahdollisimman nopeasti päihdyttävää. Rajua. Sellainen on kokeneemmallekin kavahduttavaa seurata. (s. 133) Poliiseista tutuimmaksi tulevat Saari, jonka talon seinään on spreijattu TÄÄLLÄ ASUU KUOLLUT SIKA! (s. 142), Laakso, jonka koira hirtetään ja Juutila, jonka piha-alueella sytytetään tulipalo. Lukija tulee tutuksi myös kuoleman kanssa. Kuolemalla on tärkeä rooli kirjassa. Olen kirjoittanut romaanisarjaa viitisen vuotta, jossa kuolema on merkittävässä roolissa. Sitä voisi pitää jopa yhtenä tarinan hahmoista. (Yle1:n haastattelu 23.1.2018)

Kilpi on tehnyt paljon taustatyötä kirjaa varten. Yle1:n radiohaastattelussa hän kertoo: Kuljin sairaalan ruumishuoneella, tein jopa työvuoroa hauturin apurina, sukkapoikana mustan auton vänkärin paikalla. Koska poliisin työssä kuolema on tullut tutuksi Marko Kilvelle, hän oli vakaasti sitä mieltä, että hän tiesi kuolemasta kaiken. Toisin kävi: hänen äitinsä kuoli 68-vuotiaana viime vuoden lopussa ja Kilvestä tuntui, että hän joutui kohtaamaan kuoleman ihan uudella tavalla. Kuolemasta Kilpi sanoo Yle1:n haastattelussa: Silloin kaikki loppuu hyvin tyhjentävällä tavalla ja sen ymmärtää vasta sitten, kun riittävän läheinen ihminen kuolee. Onneksi kuitenkin muistot jäävät. Ihminen kuolee vasta sitten, kun hän katoaa muistoistamme. Miten samaa mieltä olenkaan Kilven kanssa; tyttäremme elää muistoissamme. 

Erityisplussana kirjassa on kirjan nimi. Undertaker viittaa sopivasti kansainvälisyyteen, koska sitäkin kirjasta löytyy. Entisenä kuopiolaisena toivotan Marko Kilvelle hyviä kirjoitushetkiä ja odotan seuraavaa Undertakeria. 

Marko Kilpi Helsingin kirjamessuilla 2009. (Wikipedia)

Aequat omnis cinis. Tuhka tekee kaikista samanlaisia. (s. 386)

Tervetuloa lukijoiksi Piia Lilja-Poukka, Kirjarakkautta ja Katja.