Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele. Elämä ja teot

Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele. Elämä ja teot. 2017. Minerva. Mengele. The Complete Story. Suomentanut Pertti Jokinen. 362 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Hämmästyin huomatessani, että Posnerin ja Waren kirja Mengelen elämästä ilmestyi jo vuonna 1986, mutta suomeksi se ilmestyi vasta tänä vuonna. Huolimatta kolmenkymmenen vuoden viiveestä kirjan sisältö ei ole vanhentunut - Mengelen epäinhimillinen toiminta Auschwitzin "kuoleman enkelinä" ja aivan uskomaton pako ja salassa pysyminen sodan jälkeen ovat edelleen asioita, joita ei tulisi unohtaa.

Kiinnostuin Mengelen elämästä luettuani Affinity Konarin Elävien kirjan, jossa kuvataan Mengelen toimintaa ja äärimmäisen raakoja kaksoskokeita Auschwitzin keskitysleirillä. Posnerin ja Waren kirjassa käsitellään Mengelen lapsuutta, nuoruutta ja Auschwitzin vuosia vain noin sadan sivun verran, loppuosassa keskitytään Mengelen sodanjälkeiseen pakomatkaan. 

Josef Mengele (kuvakaappaus)

Mengele kiinnostui lääkäriksi valmistuttuaan rodunjalostuksesta ja genetiikasta. Liityttyään SS-joukkoihin hän päätyi Auschwitziin lyhyen sotilasuran jälkeen. Yksi Auschwitzin lääkäreistä, joka oli vastaanottamassa junista keskitysleiriin saapuvia juutalaisia ja valikoimassa, ketkä menevät kaasutettaviksi, oli juuri Mengele. Todistajalausuntojen mukaan lääkärit olivat tuhdissa humalatilassa tätä tehtävää suorittaessaan, mutta Mengelen ei tarvinnut turruttaa aistejaan tai kärsiä omantunnontukista. (s. 9). 

Auschwitz (kuvakaappaus)

Mengele oli lääkärinä Auschwitzissa vajaat kaksi vuotta (toukokuu 1943 - tammikuu 1945). Venäläiset vapauttivat Auschwitzin 27.1.1945. Kun sotasyyllisten etsiminen alkoi, Mengelea ei löydetty. Kirja paneutuukin yksityiskohtaisesti Mengelen hurjaan pakomatkaan Etelä-Amerikkaan, ensin Argentiinaan, sitten Paraguayhin ja lopuksi Brasiliaan. 

Argentiinassa Mengele elää melko huoletonta elämää ja esiintyy omalla nimellään, mutta tulee sitten varovaisemmaksi, kun Eichman on löydetty, pidätetty ja vuonna 1962 teloitettu. Mossadin tavoitteena oli löytää ja pidättää Mengele samaan aikaan kuin  Eichman, mutta tämä ei onnistunut. Maailman huomio kiinnittyi Eichmanin oikeudenkäyntiin ja teloitukseen, ja tuntuikin, että Mengele oli unohdettu. Mengele tuli etsinnän kohteeksi uudelleen 70-luvulla. Asialla oli milloin Israel, milloin Saksa ja milloin USA. 
Amerikkalainen senaattori Helms totesi näin:

Josef Mengelen kulkeminen edelleen vapaalla jalalla tekee hänestä holokaustin elävän symbolin, jonka sietämistä emme voi enää hyväksyä. Josef Mengelen syntien unohtaminen tai anteeksi antaminen vaatisi omantuntomme amputoimista ja muistimme pois pyyhkimistä. (s. 331)

Läheltä piti -tilanteita oli runsaasti, mutta Mengele oli onnekas. Paraguayin presidentiltä, omalta perheeltä ja muilta natsitovereilta saatu tuki auttoi Mengelea paljastumasta kerta kerran jälkeen.

Mengelen elämä muuttui vuosi vuodelta hankalammaksi ja myös ikävämmäksi. Jatkuva ympäristön tarkkailu ja varuillaan olo oli raskasta. Hän oli yksinäinen, varsinkin sen jälkeen kuin vaimo ja poika muuttivat Eurooppaan. Mengele käy kirjeenvaihtoa Saksassa asuvan perheensä ja Rolfin kanssa, joka on hänen poikansa ensimmäisestä avioliitosta. Rolf jopa vierailee isänsä luona Brasiliassa. Rolf oli hyvin tietoinen siitä, mitä hänen isänsä oli tehnyt. Hän inhosi sitä, mutta mikään ei saanut häntä pettämään omaa lihaa ja vertaan. "Loppujen lopuksi hän oli kuitenkin minun isäni". (s. 18) Günzburgissa asuvalta perheeltään Mengele sai jatkuvasti taloudellista tukea.

                                Günzburg tänään (kuvakaappaus)

Viimeiset vuotensa Mengele asui Brasiliassa yksinäisenä, onnettomana ja sairaana. Hän koki luonnollisen kuoleman: hän hukkui 7.2.1979. "Auschwitsin kuoleman enkeli" oli silloin 67  vuotta.  Mengelen perhe sai tiedon kuolemasta Mengelen natsiystävien kautta, mutta tietoa kuolemasta ei julkistettu. Mengelen elämä sai lopullisen päätöksenä, kun hänen esiin kaivetut jäännöksensä esiteltiin yleisölle vuonna 1985.

Posner ja Ware ovat tehneet uskomattoman ja arvokkaan työn tutkiessaan aiemmin salassa pidettyjä arkistolähteitä ja virallisia asiakirjoja monessa maassa. Asiakirjoja ovat täydentäneet monet haastattelut. Valokuvat Mengelesta ja hänen läheisistään sekä pakomatkojen karttakuvat olisivat mielestäni elävöittäneet intensiivistä tekstiä. Mitä lukija miettii tämän kirjan luettuaan? Moni olisi toivonut Mengelelle kivuliaampaa kuolemaa epäinhimillisten rikostensa vuoksi, mutta on totta, että Mengele kärsi rangaistusta ensin pieninä ja sitten suurempina annoksina yksinäisenä, sairaana ja vainoharhaisena vanhuksena. Kirjoittajat toteavat, että ei ole kysymys pelkästään siitä, että Mengele ei saanut tuomiota raaoista rikoksistaan, vaan varsinainen oikeudenmukaisuuden irivikuva on se, että epäonnistumalla Mengelen metsästämisessä hänen elinaikanaan Länsi-Saksan, Israelin ja Yhdysvaltain hallituksen - samoin kuin Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian viranomaiset - riistivät ihmiskunnalta mahdollisuuden saada selville, millainen lopulta oli mies, jota pidetään todellisena pahuuden ruumiillistumana. (s. 17)