Martti Linna: Metsäpatruunoiden perintö. Reuna Publishing House. 2026. Kansi ja taitto: Jaana Rautio. Kuvat kirjoittajan ottamia. 191 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kirja tarjoaa kiinnostavan ja perusteellisen katsauksen suomalaiseen metsäteollisuuteen keskittyen erityisesti metsäpatruunoiden elämään ja heidän työnsä tuloksiin. Metsäteollisuudella on Suomessa pitkä historia, metsäteollisuus on ja on ollut Suomen kansantalouden ja viennin keskeinen tukijalka. Tällä hetkellä metsäteollisuus tuottaa noin viidesosan maan vientituloista.
Kirja alkaa metsäteollisuuden historiasta. Alan historia on todella pitkä. Ensimmäiset vesisahat rakennettiin koskien partaille jo 1500-luvulla. Sahalaitoksia alkoi syntyä 1700-luvulla. Vientiin meni tervaa, pikeä ja sahatavaraa ja vastavuoroisesti paluulasteissa tuli Suomeen viljaa ja siirtomaatavaraa. Katsaus historiaan on perusteellinen, paljon nimiä nousee esille, suurin osa minulle - tämän alan amatöörille - täysin tuntemattomia. Mutta ilo oli huomata, että naisillakin on ollut roolinsa metsäteollisuudessa jo 1800-luvulla.
Historiakatsauksen jälkeen on luontevaa siirtyä teollisuusyhdyskuntien ympärille syntyneisiin asutusyhteisöihin. Metsäteollisuus on Suomessa suurin yksittäinen tekijä, joka loi uutta asutusta maaseudulle ja pikkupaikkakunnille. Tehtaita perustettiin usein asumattomille paikoille, jos siellä oli saatavissa puuraaka-ainetta ja vesivoimaa. Esimerkiksi Valkeakoski, Kuusankoski, Mänttä, Äänekoski ja Inkeroinen ovat syntyneet täysin metsäteollisuuden ympärille.
![]() |
| Kauttuan ruukkialuetta. Kuva Anneli Airola. |
![]() |
| Tornatorin rakennuttama teollisuusväestön Ritikanrannan asuintalo Imatralla. Alue on nyt museona. Kuva AA. |
Ensimmäisen ammattikoulun perusti Kymi Osakeyhtiö Kuusankoskelle vuonna 1914. Varkauteen syntyi Ahlström-yhtiön ammattikoulu ja Valkeakoskelle Yhtyneiden Paperitehtaiden ammattikoulu. Urheilukenttiä ja seurataloja perustettiin työntekijöiden vapaa-ajan viihteeksi. Syntyipä siinä ohessa merkittäviä urheilujoukkueitakin, mm. Juuso Waldenin innostama Valkeakosken Haka. Ei pidä myöskään unohtaa metsäpatruunoiden halua tarjota työntekijöille lukumahdollisuuksia. Mäntän patruuna G.A. Serlachius perusti kansankirjaston jo vuonna 1869. Samoin Kuusankoskella avattiin lainakirjasto vuonna 1875.
![]() |
| Ahströmin pääkonttori Noormarkun ruukkialueella Porissa. Konttori valmistui vuonna 1916. Kuva AA. |
Metsäpatruunoiden rooli suomalaisen taiteen kultakaudella oli korvaamaton. Erityisen merkittäviä taiteen tukijoita olivat metsäpatruunat G. A. Serlachius ja Antti Ahlström. Monet metsäpatruunoista rakensivat vaurautensa symboleina loisteliaita kartanoita ja metsästyslinnoja, joita löytyy ympäri Suomea.
Noormarkun kirkko, jonka oli suunnitellut Armas Lindgren, rakennettiin v. 1931-33. Lahjoitusvaroja oli saatu A. Ahlström Oy:ltä. Kuva AA. Utran kirkko Joensuussa on harvinainen pystyhirsikirkko. Kirkon kellon kylkeen tuli kirjoitus: Lahja tehtaiden omistajilta herroilta Egerton Hubbart & Co. Kuva AA. Martti Linnan Metsäpatruunoiden perintö on laadukas katsaus suomalaisen metsäteollisuuden historiaan 1700-luvulta tähän päivään. Kirja avaa kiinnostavasti metsäpatruunoiden elämää, työtä sekä heidän jättämäänsä merkittävää perintöä Suomen teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Kirja muistuttaa, miten suuri rooli näillä vaikuttajilla oli myös maamme arkkitehtuurissa ja kulttuurielämässä. Laajaan lähdeaineistoon pohjaava teos on vakuuttavaa työtä. Kirjailijan itse kuvaamat otokset vanhoista teollisuusympäristöistä täydentävät tekstiä erinomaisesti. Kyseessä onkin täydellinen lahjakirja historian ja metsäalan harrastajille. |






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti