Arvostelukappale kustantajalta
"Koko elämä me ollaan etsitty jotain, mitä menettää.
Mutta meillä ei ole mitään.
Ja mitään ei ole olemassa järjestelmän ulkopuolella."
Johannes Anyurun juuri suomennettu teos Ixelles kuvaa rikollisuuden, huumeiden ja väkivallan maailmaa huonomaineisessa antwerpeniläisessä lähiössä, joka kantaa nimeä 2070 alueen postinumeron mukaan. Alue tunnetaan myös nimellä Bagdad. Tarina on teemojensa kautta hyvin ajankohtainen ja pelottavan todellinen, mutta samalla ajaton, ehkä myös tulevaisuutta ennakoiva. "One minute in the future", kuten Anyury sanoi Helsingin Kirjamessuilla.
Kuollessaan Mio ei vielä tiennyt, että Ruth odotti hänen lastaan. Ruth ei kerro pojalleen, mitä hänen isälleen on tapahtunut. Hän ei myöskään kerro, että hänen isänsä sekä hän itse olivat asuneet huonomaisella 2070-alueella. Mion kuoleman jälkeen Ruth pystyi muuttamaan uuden työpaikkansa myötä Ixellesiin, varakkaampien alueelle. Ruthin uusi työpaikka on agentuurissa, jonka hieman hämärästi kuvattu tarkoitus on auttaa muuttamaan maailmaa, erityisesti ihmisten mielipiteitä. Vaikka Ruthin työ agentuurissa ei ole tarinan keskipisteessä, se kuitenkin muodostaa teoksen kehyksen. Nyt Ruthin tehtävänä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin niin, että he eivät vastusta suunnitelmaa, jonka mukaan alueen 2070 talot puretaan tulevien teiden, liittymien ja liikenneympyröiden tieltä. Ehkä Ruth saa asukkaat "haaveilemaan poispääsystä, mikäli onnistuu löytämään asian ytimessä olevan traumaattisen totuuden sekä toisen pisteen, josta totuutta voi muuttaa."
Kirjassa on lukuisia tarinoita ja muisteluja Miosta. Ja lisäksi tulee vielä uusi ääni kullanvärisellä CD:llä, jossa puhuja sanoo olevansa Mio. Puhuja lupaa viedä pojat ei-minkään osastolle, missä asiat ovat paremmin. Mutta Mio on kuollut, toteaa Ruth. Vai onko hän elossa? Ei Ruth koskaan nähnyt Mion ruumista.
Kirja on hyvin ajankohtainen syrjäytymisestä, huumeista, maahanmuuttajista, rasismista, sopeutumattomuudesta ja väkivallan kierteestä. Mosaiikkimaisesti rakennetussa tarinassa liikutaan saumattomasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Lukija joutuu miettimään totuutta ja todellisuutta; onko totuutta ja todellisuutta olemassa tai ovatko ne löydettävissä, jos niitä ei ole. Uskallemmeko luottaa mihinkään? Kirjassa onkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Kirjan lähes kaikki henkilöt ovat siirtolaisia, belgialaisia ei juuri tavata. Mietin, miksi ruotsalainen Anyuru on valinnut tapahtumapaikaksi Antwerpenin, koska varmasti Ruotsistakin löytyisi vastaavia paikkoja.
Johannes Anyurun juuri suomennettu teos Ixelles kuvaa rikollisuuden, huumeiden ja väkivallan maailmaa huonomaineisessa antwerpeniläisessä lähiössä, joka kantaa nimeä 2070 alueen postinumeron mukaan. Alue tunnetaan myös nimellä Bagdad. Tarina on teemojensa kautta hyvin ajankohtainen ja pelottavan todellinen, mutta samalla ajaton, ehkä myös tulevaisuutta ennakoiva. "One minute in the future", kuten Anyury sanoi Helsingin Kirjamessuilla.
Itse päätarinalla on selkeät puitteet. Työläistaustainen Ruth kasvattaa yksinhuoltajana poikaansa Emia. Mio, Emin teini-ikäinen isä puukotettiin kuoliaaksi kävelytunnelissa yksitoista vuotta sitten. Mio oli elänyt rankan nuoruuden. Hän lopetti koulun kesken ja ryhtyi huumediileriksi. Väkivalta tuli pian mukaan kuvaan. Hän johti veljensä vaikeuksiin. Toisaalta Miosta löytyi lämpöä, hän puhui kauniisti linnuista ja keräsi höyheniä. Hän kävi pitkiä keskusteluja musiikista ja ihmisten olemuksesta Ruthin isän kanssa. "Hänessä oli jotain. Valoa, joka hänen oli pakko pitää piilossa sekä muilta että itseltään. Ennen kaikkea itseltään, eikö vain? Jotta hän kestäisi sen tosiasian, että hän oli jumissa täällä ihan niin kuin kaikki muutkin." Mion kuva maalattiin seinämuraaliksi 2070:n lähiössä.
Kuollessaan Mio ei vielä tiennyt, että Ruth odotti hänen lastaan. Ruth ei kerro pojalleen, mitä hänen isälleen on tapahtunut. Hän ei myöskään kerro, että hänen isänsä sekä hän itse olivat asuneet huonomaisella 2070-alueella. Mion kuoleman jälkeen Ruth pystyi muuttamaan uuden työpaikkansa myötä Ixellesiin, varakkaampien alueelle. Ruthin uusi työpaikka on agentuurissa, jonka hieman hämärästi kuvattu tarkoitus on auttaa muuttamaan maailmaa, erityisesti ihmisten mielipiteitä. Vaikka Ruthin työ agentuurissa ei ole tarinan keskipisteessä, se kuitenkin muodostaa teoksen kehyksen. Nyt Ruthin tehtävänä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin niin, että he eivät vastusta suunnitelmaa, jonka mukaan alueen 2070 talot puretaan tulevien teiden, liittymien ja liikenneympyröiden tieltä. Ehkä Ruth saa asukkaat "haaveilemaan poispääsystä, mikäli onnistuu löytämään asian ytimessä olevan traumaattisen totuuden sekä toisen pisteen, josta totuutta voi muuttaa."
Kirjassa on lukuisia tarinoita ja muisteluja Miosta. Ja lisäksi tulee vielä uusi ääni kullanvärisellä CD:llä, jossa puhuja sanoo olevansa Mio. Puhuja lupaa viedä pojat ei-minkään osastolle, missä asiat ovat paremmin. Mutta Mio on kuollut, toteaa Ruth. Vai onko hän elossa? Ei Ruth koskaan nähnyt Mion ruumista.
Kirja on hyvin ajankohtainen syrjäytymisestä, huumeista, maahanmuuttajista, rasismista, sopeutumattomuudesta ja väkivallan kierteestä. Mosaiikkimaisesti rakennetussa tarinassa liikutaan saumattomasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Lukija joutuu miettimään totuutta ja todellisuutta; onko totuutta ja todellisuutta olemassa tai ovatko ne löydettävissä, jos niitä ei ole. Uskallemmeko luottaa mihinkään? Kirjassa onkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Ixelles on vahva romaani, joka kertoo oleellisia asioita ihmisestä ja ajastamme, kuten teki myös Anyurun aiempi suomennettu teos He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017). Anyurun käyttämä kieli on kaunista runollista proosaa, joka pehmentää ankaraa ja väkivaltaista tapahtumaympäristöä. Suuren kiitoksen ansaitsee Outi Menna hyvästä käännöksestä.
Kirjan lähes kaikki henkilöt ovat siirtolaisia, belgialaisia ei juuri tavata. Mietin, miksi ruotsalainen Anyuru on valinnut tapahtumapaikaksi Antwerpenin, koska varmasti Ruotsistakin löytyisi vastaavia paikkoja.
Helsingin Kirjamessuilla Johannes Anyurua haastatteli Li Andersson. Haastattelun aluksi Andersson totesi naurahtaen, että tässä ruotsinkielinen haastattelija haastattelee ruotsinkielistä kirjailijaa englanniksi. Anyuru totesi, että alueella 2070 asuvat maahanmuuttajat ovat yksinäisiä ja ikävöivät kotimaahansa tai ainakin johonkin paikkaan, missä on turvallista. Kirja on laaja-alaisesti käsitettynä poliittinen teos, joka herättää kysymyksen, onko universaaleja arvoja vielä jäljellä, voimmeko sopia arvoista ja uskallammeko luottaa tulevaisuuteen. Synkistä teemoista huolimatta kirja antaa toivoa tulevaisuudesta.
 |
| Li Andersson haastattelee Johannes Anyurua Helsingin Kirjamessuilla. |
Olisin halunnut käydä kirjamessuilla Helsingissä, mutta jäi väliin. Kirjailijoiden haastattelut ovat aina parasta antia messuilla.
VastaaPoistaSamaa mieltä, kirjailijoiden haastattelut ovat kiinnostavia. Tämän kirjan olin jo lukenut ennen messuja ja siksi oli kiinnostavaa mennä kuulemaan haastattelu.
Poista