Christina Erikson: Uskollisuuden vala

 

Christina Erikson: Uskollisuuden vala. Kartanon naiset -sarjan 1. osa. Minerva. 2024. Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Om du var min. Ruotsin kielestä suomentanut Jänis Louhivuori. 378 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän suoristautuu jälleen satulassa. Ehkä hän voisi osoittautua hyödylliseksi isälle? Suorastaan korvaamattomaksi! Silloin isä ei tahtoisi naittaa häntä kenellekään! Käännyttäisikö mikään isän päätä hänen tulevaisuudestaan, jos kyse olisi Svartån toiminnalle tärkeästä asiasta? Christina halusi kiihkeästi osoittaa, että hänessä oli ainesta paljon tärkeämpiin asioihin kuin kuihtumaan jonkun vaimona jossakin kartanossa. Hän halusi olla korvaamaton Svartålle."

Se, miten kirjan kirjoittaminen on saanut alkunsa, on kiinnostava. Kirjailija oli miehensä kanssa ostanut 1700-luvulla rakennetun Svartån kartanon ja tunsi, että "tässä oli minun uneksimani 1700-luku." Talosta löytyneiden kirjoitusten ja valokuvien perusteella kävi ilmi, että kartanoa olivat hallinneet kautta vuosisatojen naiset. Hyvin moni näistä naisista oli ollut nimeltään Christina. Näin Christinoiden hallintakausi saa jatkoa, onhan kirjailijankin etunimi Christina. Christinat alkoivat elää kirjailijan mielessä ja niin syntyi ensimmäinen osa Kartanon naiset -sarjaa.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1782, jolloin Svartån kartano on lähes valmis. Hovimarsalkka, vapaaherra Karl Sporre, talon isäntä, on huolissaan koko ajan kasvavista kustannuksista. Hänestä tuntuu, että hänelle kelpaisi vähempikin, mutta vaimo Eleonore haluaa vain parasta. Karl ei valita, hän rakastaa vaimoaan yli kaiken ja haluaa antaa hänelle kaiken, mitä hän haluaa. Ja miten upea kartanosta sitten tuleekin. Sitä kehtaa kerta toisensa jälkeen näytellä vieraille. 

Hovimarsalkka on tyytyväinen mies, hänellä on hyvä perhe, rakastettava vaimo ja kolme lasta: kaksi tyttöä ja poika. Kuusitoistavuotiaan Christinan on aika esittäytyä hovissa. On tärkeää löytää soveliaat seurapiirit, luoda tärkeitä suhteita ja ehkäpä löytää myös aatelinen aviopuoliso. Pikkusiko Beata on ihastuttava ja kaunis tyttönen, jonka äiti sallii tehdä mitä vain. Veljen odotetaan ottavan kartano haltuunsa isänsä jälkeen. 

Christina ei jaksa huolehtia hovikelpoisuudestaan. Hän on hyvin kiintynyt kartanoon, ja kartanon maat tarjoavat hänelle hyvät maastot ratsastamiseen. Christinan suuri haave olisi päästä opiskelemaan, vaikka tietääkin toiveensa mahdottomaksi. Ei naisen tehtävänä ole opiskella, naisen paikka on kotona. Salaista ihastumista Christina tuntee lapsuudenystäväänsä Gustavia kohtaan, mutta mitään enempää hän ei uskalla suhteelta toivoa, koska Gustav on vain muurarimestarin poika. Tärkeä henkilö Christinalle on hänen kamaripiikansa Maja, jota piinaavat järkyttävät muistot edellisestä palvelupaikasta. 

Ei auta, Christinan on lähdettävä Tukholmaan esittäytymään. Äiti antaa kullanarvoisia ohjeita siitä, miten käyttäydytään kaikkien sääntöjen mukaan. Hyvinhän se Christinalta sujuu. Vaikuttaa siltä, että kaikin puolin sopiva mies löytyy, josta olisi vaikka aviopuolisoksi. Välillä kuitenkin Tukholmaan kuuluu ikäviä uutisia Svartån kartanosta. Koruja katoaa ja lopuksi eräs miehistä surmataan. Siinä onkin Karl Sporrella selvittämistä. 

Christina Erikson aloitti kirjailijauransa vuonna 2014. Hän kirjoitti dekkareita ja on nyt vaihtanut dekkarigenren historialliseen viihteeseen. Genren vaihtaminen on sujunut jouhevasti. Pidän paljon historiallisesta viihdekirjallisuudesta ja tässä kirjassa sain nauttia viihdyttävästä tarinasta, joka pursuaa romantiikkaa ja rakkautta, mutta mukana on myös raakuutta. Erikson on tehnyt hyvää taustatyötä kartoittaessaan 1700-luvun elinoloja.  

Luontevasti Eriksonin luoma fiktiivinen tarina solahtaa 1700-luvun ruotsalaiseen maalaisromantiikkaan ja hovielämään. Mukana on faktapohjaista historiaa, tosin olisin suonut, että Ruotsin historiaa olisi käsitelty laajemminkin. Useamman kerran olen katsellut kirjan kantta ja miettinyt, miksi kirjalle on valittu tällainen kansi, joka mielestäni ei sovi kovin hyvin kirjan romanttiseen sisältöön. 

Kirjaa on helppo lukea. Juoni on hyvin rakennettu ja Eriksonin teksti on keveän sujuvaa ja mukanaan vievää. Luvut ovat lyhyitä, ja näkökulma vaihtuu lähes joka luvussa. Mielenkiinnolla odotan sarjan toista osaa Autuuden saari. Uskon, että sarjasta muodostuu kiinnostava läpileikkaus Svartån kartanon historiasta.