Sarah Lark: Tulikukkien aika

 

Sarah Lark: Tulikukkien aika. Bazar. 2024. Alkuteos Die Zeit der Feuerblüten. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Kansi Timo Numminen. 973 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Tarinankerronnasta tuli pian jokailtainen tapa, jota pieni matkaseurue odotti innolla koko päivän. Rasittavan päivämatkan jälkeen oli mukava saada muuta ajateltavaa. Gibson kertoili värikkäästi englantilaisten näytelmien ja ritariseikkailujen tarinoita, ja Cat muisti aina jonkin maamerkin, vuoren, valtavan suuren kauripuun tai järven, jonka tarinan Te Ronga oli kertonut. Maorien uskon mukaan koko luonto oli elävä, jokaisessa vuoressa ja puussa eli jumala tai henki, joka oli onnellinen tai murheellinen, saattoi rakastua tulisesti, tuntea kateutta, mustasukkaisuutta tai kiukkua ja usein vihasi katkerasti vihollisiaan."

Sarah Lark tunnetaan Uudesta-Seelannista ja Karibiasta kertovista sarjoistaan. Larkin Uusi-Seelanti -sarjassa ilmestyi neljä osaa ja Jamaika-sarjassa kaksi osaa. Larkin historialliset romaanit ovat olleet myyntimenestyksiä kautta maailman. Tulikukkien aika aloittaa toisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sarjan. Sarjan toinen osa Simpukoiden soitto julkaistaan suomeksi syksyllä 2024.

Palataan ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1837. Ida Langen Saksassa asuva perhe haluaa rakentaa uutta tulevaisuutta ja lähtee Uuteen-Seelantiin, jossa tulijoille on luvattu maata ja vapautta. Ida on tuntenut ihastusta koulukaveriinsa Jenschin Karliin, jonka kanssa hän luki kouluaikana samoja kirjoja. Eikä Idan tunne ole yksipuolinen. Karlista eroaminen tuntuu ikävältä, mutta perhettä on seurattava, tietää Ida. Idan vastahakoisuutta lisää vielä se, että hänet on luvattu vaimoksi Ottfriedille - Idan mielipidettä kuulematta. Tiukka uskonnollinen kasvatus ei anna Idalle voimaa vastustaa perheensä päätöstä.

Laivamatka Sankt Paulilla Uuteen-Seelantiin on pitkä ja uuvuttava. Matkaa tehdään puoli vuotta. Mutta luvassa on omat maat ja oma kylä heti, kun päästään maihin, sen voimalla kestetään laivamatkan kurjuus. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin heille on luvattu. Sitten ostetaan maata joen partaalta, mutta uudisasukkaat eivät voi tietää, mitä tapahtuu joen tulviessa.

Toisaalla Uudessa-Seelannissa samana vuonna 1837 nuori tyttö Kitten varttuu satamakaupungin bordellissa ja tietää hyvin, että kohta on myös hänen vuoronsa ansaita elantonsa ilotalossa. Se tuntuu Kittenistä täysin sietämättömältä ja hän tekee rohkean päätöksen. Hän karkaa, pakenee sisämaahan ja uskoo vahvasti löytävänsä elämälleen uuden suunnan. Yhteensattumien summana Kitten tulee adoptoiduksi maoriheimoon. Saksan- ja englanninkielentaitoisena hänestä on iso apu maoreille, kun he käyvät kauppaa saksalaisten ja englantilaisten uudisasukkaiden kanssa. Hän - nyt Cat tai Poti maorin kielellä - on onnellinen ja tyytyväinen, hänestä välitetään ja hänestä pidetään huolta.

Mutta jälleen kohtalo puuttuu peliin ja Catin on jätettävä maoriheimo. Taas hän on yksin ja hänen itsensä on tehtävä kaikki päätökset. Kuin kohtalon oikusta Ida ja Cat kohtaavat. Nuorten naisten välille muodostuu vahva ystävyys- ja luottamussuhde, jota eivät menneisyyden uhkaukset, perheiden koettelemukset eivätkä sydänsurut katkaise. Yhdessä he pääsevät lähemmäksi haluamaansa vapautta, vaikka joutuvatkin kokemaan ikäviä ja kauhistuttavia vastoinkäymisiä.

Olin heti täysillä mukana tarinassa. Ida ja Karl Saksassa sekä Kitten Uudessa-Seelannissa olivat sympaattisia nuoria, joihin juonen edetessä ennätti tutustua hyvin. Pidin paljon jo pelkästään Uuden-Seelannin kuvauksesta. Kauniit maisemat ja maan historia jättivät minuun jälkensä, erityisesti alkuperäiskansojen tapojen ja uskomusten kuvaukset. Samoin oli kiinnostavaa lukea saksalaisyhteisön sopeutumisesta uuteen ympäristöön ja uuteen kulttuuriin.

Larkin kirjoitustyyli on viihdyttävää, kevyttä ja tunnelmallista. Kirjaa oli miellyttävä lukea, vaikkakin kirjan laajuuden vuoksi (liki 1000 sivua) sen fyysinen käsittely oli haasteellista. Tapahtumiin liittyy paljon draamaa ja romantiikkaa, mitkä nekin pitävät yllä lukijan mielenkiintoa yllä ihan kirjan loppusivuille saakka.

Kirjan jälkisanoissa Lark kertoo tarinan faktoista ja fiktion osuudesta. Tapahtumat sijoittuvat todelliseen ympäristöön, ja kaikesta huomaa, että Lark on jälleen tehnyt laajaa taustatyötä. Se on kannattanut, sillä kirjan tarina todellakin kantaa. Koska kirjassa ei valitettavasti ollut karttaa, google oli kovassa käytössä. Mielenkiinnolla odotan sarjan toista osaa.