Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta lukupiirikirjana

 

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta. Tammi. 2021. Päällisen suunnittelu: Laura Lyytinen. 323 sivua.   

Naisten Pankin Päin avara mailma -lukupiirimme syyskausi alkoi mukavasti. Ensin vaihdettiin kesäkuulumisia ja annettiin kirjasuosituksia kesällä luetuista kirjoista. Kävimme läpi lukupiirimme syksyn toimintaa ja totesimme, että meille on tulossa kiinnostava syksy. Kokoonnumme normaalisti kerran kuukaudessa ja sen lisäksi lokakuun alussa kirjailijavieraaksemme saapuu Iida Rauma teoksellaan Hävitys. Tapauskertomus ja marraskuussa vieraanamme on Vaula Norrena kirjallaan Littana. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Rauman kirjaston kanssa.  

Elokuun kirjanamme oli Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta. Kyseessä on sukupolviromaani, jossa Olivia kertoo äitinsä ja äidinäitinsä tarinaa omalle lapselleen. "Minun tehtäväni on nyt tämä: kertoa sinulle mennyt, jotta osaat suunnistaa tulevassa."

Romaanin tapahtumat alkavat 1950-luvulta. Kerttu Kataja on nuori taiteellisesti lahjakas nainen, joka on juuri valmistunut Taideakatemiasta. Hän tuntee olevansa niin onnellinen kuin vain koulusta juuri valmistunut voi olla. Kerttu on nimittäin saanut työskentelyapurahan ja ateljeepaikan Pariisissa. Pariisiin lähtöä odottaessaan Kerttu seurustelee Toivon kanssa. Toivon mielestä Kerttu on kaunis ja niin kuin "väkevää, juovuttavaa viiniä". Mutta Kertun tulevaisuuden toiveet romuttuvat ja elämä saa uuden suunnan. 

Seuraavan sukupolven edustaja on Tuija, Kertun tytär. Tuija elää kiihkeää ja radikaalia 70-lukua. Tuija keskeyttää yliopisto-opinnot ja lähtee poikaystävänsä Sepon kanssa perustamaan ekologista kommuunia maaseudun rauhaan Orimattilaan. "Milläs herrasväki meinaa elää siellä? Lehmän pieruilla ja pyhällä hengellä?" hörähtelee Sepon isä. Mutta ei Tuijan elämä ole pelkkää radikaalielämää. Siihen kuuluu paljon surullisia tapahtumia, joista vaan pitää päästä yli jollakin tavalla.

Tuijalla on yksi tytär, Olivia. Olivia on juuri valmistunut näyttelijä. Olivian myötä kirjassa avataan tämän päivän ilmiöitä, mm. metoo-liikettä. "Siitä on ihan joka mediassa nyt! Teatteriohjaaja, joka on vangittu nuorten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä! Arvaa kaks kertaa!" Onneksi maailma on paljon muutakin. "Vaan kaiken kieroutuneen ja kammottavan ohella myös ihan mukavien, teoistaan vastuun kantavien ihmisten asuttama paikka." 

Oman aikakautensa naisia

Totesimme, että Cantellin kuvaamat kolmen sukupolven naiset edustavat tavallisia, oman aikakautensa naisia, joiden henkilöhistoria on linkitetty onnistuneesti kulloinseenkin ajankuvaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Ajankuvaus on mielestämme kirjan ehdoton plussa. Miten helppo olikaan nähdä Kertun ja Toivon tanssivan Kaivohuoneella Fly me to the Moonin, Tulisuudelman ja Täysikuun tahtiin. Tuijan 70-luvun tärkeät kirjailijat, mm. Simone de Beauvoir, Betty Friedan ja Märta Tikkanen, toivat lukijoittemme mieleen monia henkilökohtaisia muistoja.

Kerttu kosketti  

Sekä Kerttu, Tuija ja Olivia ovat uskottavia ja eläviä. Suurin osa meistä piti eniten Kertusta. Tuli tunne, että Kertun elämästä olisi voinut lukea vaikka koko romaanin verran. Iloitsimme vilpittömästi, että Kertun taulut saivat myöhemmin hänen kuoltuaan ansaitun arvostuksensa. Kolmen naisen ohella joitakin sivupersoonia nousee esille. Yksi näistä on Rauha, Toivon äiti, jonka sympaattinen olemus oli miellyttänyt lukijoitamme. 

Elämä kantaa

Tuijan kokema 1970-luku oli meille lukijoille tuttua aikakautta. Monella nuorella, kuten Tuijalla, oli tarve tehdä jotakin paremman maailman puolesta. Olivian kohdalla erästä lukijaamme oli kiehtonut tarinankerronnallisuus. Olivia kirjoittaa: "Niihin aikoihin olin nimittäin alkanut mieltää tarinat ja tarinankerronnan keskeisenä peruspilarina inhimillisille kulttuureillle. Oivallus oli niin suuri, kaiken kattavuudessaan niin juovuttavan häkellyttävä, että se muutti pysyvästi tapani katsoa maailmaa." 

Pidimme kaikki kirjasta. Oli kiinnostavaa lukea, millaista perintöä äiti jättää tyttärelleen ja hän edelleen omalle lapselleen. Pidimme kauniista kielestä, tapahtumien taitavista kuvauksista, tapahtumien elokuvallisuudesta ja ajankuvasta. Jotakin tästä kokonaisuudesta jäi kuitenkin puuttumaan. Naisten kokemuksista ei muodostunut kokonaisuutta, totesi eräs meistä. Joku puolestaan pohti, että tarinan punainen lanka jäi puuttumaan. Kaikesta huolimatta kirja oli antoisa lukukokemus, joka sai meiltä hyvän arvosanan: 3,8.

Seuraavalla kerralla vaihdamme ajatuksia Iida Rauman Finlandia-voittajakirjasta Hävitys. Tapauskertomus.