Äänikirjana Alice Walkerin klassikko Häivähdys purppuraa

 

Alice Walker: Häivähdys purppuraa. WSOY.  1986. Alkuteos: The Color Purple. Kääntäjä: Kersti Juva. Lukija Karoliina Niskanen. 7 t 55 min.  

Heti aluksi täytyy sanoa, että en tiedä, miksi en ole aiemmin lukenut tätä kirjaa. Enkä ole nähnyt elokuvaa. Kirjaa voidaan kutsua jo klassikoksi, niin paljon mainetta se on niittänyt. Kirja on saanut mm. Pulitzerin palkinnon ja National Book Awardin. Ja nyt kun löysin äänikirjan ihan sattumalta, voin vain todeta, että onneksi löysin! Niin suurenmoinen kuuntelukokemus kirja oli. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Georgiaan, Putnamin piirikuntaan,  vuoteen 1937, aikaan jolloin rotuerottelulait etelävaltioissa olivat vielä voimassa. Kirjan päähenkilö on Celie, rumaksi haukuttu nuori musta nainen. Celien isä oli hirtetty tytön ollessa kaksivuotias. Valkoisten mielestä isä oli menestynyt kauppiaana liian hyvin, eli hänet jouti tappaa. Äijä otti Celien äidin kuolleen vaimonsa tilalle. Äijä oli paha mies, hän raiskasi 14-vuotiaan Celien. "Sinä saat ruveta kun äitis ei rupee." Celie synnytti Äijälle Olivian, jonka Äijä otti mukaansa ja vei metsään. Samoin kävi toisen lapsen Adamin kanssa. Tappoiko Äijä lapset vai myi heidät, sitä ei Celie tiennyt. Sillä, mitä Celie ja hänen nuorempi siskonsa Nettie halusivat tai toivoivat, ei ollut mitään merkitystä. Naapurin Isäntä olisi halunnut Nettien vaimokseen, mutta Äijä ei antanut vedoten Nettien nuoreen ikään. Mutta Celien Äijä antoi. Rakkaudesta, kiintymyksestä eikä edes ihmisarvosta ollut avioliitossa kysymys. Isäntä otti Celien piiakseen ja neljän lapsensa kaitsijaksi. Raatamista ja työntekoa aamusta iltaan ja palkaksi väkivaltaa päivin ja öin. Celie nöyrtyi ja sopeutui, muutakaan hän ei voinut. 

Celien elämä muuttuu, kun taloon tulee Shug Avery, musta laulajatar, Isännän nuoruuden rakkaus. Celie tapaa myös Sofian, Isännän pojan vaimon, joka ei hyväksy aviovaimon alistettua asemaa. Eikä Isännän poika hyväksy sitä, ettei hän Sofian aviomiehenä saa hakata vaimoaan. Näin Celie kuvaa keskusteluaan Isännän pojan kanssa. "Kun isä käskee sun tehdä jotain, sinä teet, se sano. Kun se käskee olla tekemättä, sinä et tee. Jos et tee niin kuin se käskee, se lyö sinua. Joskus se lyö minua muutenkin, minä sanoin, tein tai olin tekemättä niin kun se käskee." Mutta Sofia ei hyväksy hakkaamista, se ottaa lapset ja lähtee pois. "Se ei tahdo vaimoa, se tahtoo koiran". Paljon saa Sofia vielä kärsiä, omaehtoista elämää kaipaavan mustan naisen asema ei ollut helppo 1930-luvun lopun Georgiassa.

Lukija iloitsee, kun Celie saa tehtyä ison päätöksen. Hän lähtee Shugin kanssa Memphisiin. 

Celien elämäntarina on pääosassa kirjan tapahtumissa. Kysymys on  Celien kasvutarinasta ja Celien itsenäistymisestä. Helpolla hän ei päässyt, kuten ei moni muukaan värillinen nainen tuohon aikaan. Celian elämäntarina tulee kerrotuksi kirjeiden muodossa. Ensin Celia kirjoittaa kirjeitä Jumalalle. Ensimmäisen kirjeen hän kirjoittaa 14-vuotiaana jouduttuaan isäpuolensa Äijän raiskaamaksi. Ikäänkuin rinnakkaistarinana kirjassa kulkee Celien pikkusiskon tarina. Kotoa lähdettyään Nettie pestautui piiaksi pastori Samuelin perheeseen. Perhe lähtee tekemään lähetystyötä Afrikkaan Nettie mukanaan. Nettie kertoo kirjeissään Samuelin perheen pyrkimyksistä järjestää koulutusta ja terveydenhoitoa paikalliselle väestölle. Kyläläisillä on kuitenkin omat ennakkoluulonsa lähetyssaarnaajia kohtaan. Valkoisten tunkeutuminen mustien asutusalueelle maanteineen ja kumipuineen on järkytys kyläyhteisölle. Ymmärsin kyllä, että Afrikka-osuudella oli yhteytensä Celien elämään, mutta siitä huolimatta koin, että laaja Afrikka-osuus jäi hieman irralliseksi. 

Kirjassa on niin paljon kaikkea. Siinä on rajuja ja raakoja tapahtumia, on perheväkivaltaa, raiskauksia ja rasismia. Kirjailija ei mässäile raakuuksilla eikä alleviivaa niitä. Riittää, kun hän kuvaa tapahtumia osuvasti ja toteaa, että näin oli asioiden laita, tällaista tapahtui 1930-luvun Georgiassa. Juoni on taitavasti punottu, tarina on rankka, mutta rankuudestaan huolimatta lämminhenkinen. Synkkyyden keskeltä pilkahtaa valo ja huumori. Kyse on ristiriidoista valkoisten ja mustien välillä, vihasta jota mustat tuntevat valkoisia kohtaan, mutta on myös kyse ristiriidoista mustien miesten ja naisten välillä. Kaiken taustalla on iso kuvio järjestelmällisestä rotuerottelusta, jolla rajoitettiin monin tavoin mustien tavallista elämää. Sellaisena tilanne jatkui USA:ssa vielä vuosikymmenien ajan. Suuri kiitos Kersti Juvalle äärettömän taitavasta käännöksestä. Karoliina Niskasen ääni ja tapa lukea sopii tähän kirjaan todella hyvin.

Takuuvarmasti haluan nähdä myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jonka on ohjannut Steven Spielberg. Elokuva sai 11 Oscar-ehdokkuutta, mutta voittoja ei tullut.

Kirjaa lukiessa mieleen palautuvat Kathryn Stockettin Piiat (WSOY 2010) ja Sapphiren Precious (Like 2010), jotka molemmat tämän kirjan ohella ovat todella arvokkaita ja tärkeitä kuvauksia mustien arjesta rotusorron alla. Kaikkein korkeimmalle nostan yhden maailmankirjallisuuden huippunimistä, oman suosikkini nobelisti Toni Morrisonin, jonka kuvaukset mustien naisten arkipäivästä lähimenneisyydessä ovat vertaansa vailla.