Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

                                                      

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika. Aula & Co. 2021. Espanjankielinen alkuteos Temporada de huracanes. Suomentanut Emmi Ketonen. Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti. 210 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kuule Luismi, sanotaan, että Noidalla on jossakin kultakätkö, ne vanhat kolikot kattaisivat takuulla loppusumman, ja kerrotaan, että kerran joku tyyppi oli löytänyt yhden pienen kolikon tuolin jalan alta, kun tyyppi oli mennyt myymään sen pankkiin, tälle oli sanottu, että se yksi likainen pikkukolikko oli viiden tonnin arvoinen! Se homo oli tiputtanut sen vahingossa, eikä ollut huomannut sen kierivän tuolin alle, sillä ihan taatusti jossain siellä talossa oli kattiloittain tai säkeittäin niitä rahoja, koska millä muullakaan Noita eli, kun ei kerran käynyt töissä ja Tehtaan tyypit olivat jo huijanneet häneltä kaikki maat." (s. 183)

Hurrikaanien aika vie lukijan pieneen meksikolaiseen La Matosan kylään. Poikajoukko löytää kanavasta ruumiin. "Keskellä ruokoja ja muovipusseja, jotka tuuli oli puskenut veteen valtatieltä asti, erottuivat kuolleen mädäntyneet kasvot, tumma naamio, joka kihisi täynnä mustia käärmeitä ja hymyili." (s. 10) Ruumis kuuluu kaikkien kyläläisten tuntemalle Noidalle. Kirjailija ei lähde selvittämään rikosta eikä kutsu poliisia paikalle, vaan purkaa tapahtumia taaksepäin ja antaa puheenvuoron kyläläisille, joiden elämänvaiheet ovat tavalla tai toisella olleet sidoksissa Noitaan. 

Noita ja tytär asuivat don Manolon talossa La Matosan kylässä. Herra don Manola kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Samoin kuolema korjasi pois hänen kaksi poikaansa, kun kuorma-auton lavalta irronneet teräsputket listivät heidät juuri isän hautajaispäivänä. Selvä juttu, sanoivat kyläläiset. Noita oli langettanut kirouksen, jotta saisi asua don Manolon talossa. Noita jääkin asumaan taloon Pikku-Noidan kanssa. Vanha-Noita oli vuosien varrella auttanut kyläläisiä heidän huolissaan ja aina lähes ilman maksua, mutta ovela Pikku-Noita tunsi rahan arvon. Maksuja perittiin ja lisäksi Pikku-Noita ryhtyi lainaamaan rahaa köyhille kyläläisille aina kovalla korolla.

Monet kyläläisistä ovat Noidan tuttuja. Useat heistä käyvät Noidan talossa juhlimassa, jolloin laulu soi ja viina virtaa. Kuvatuista kyläläisistä erityisesti kahden nuoren - Norman ja Brandon - elämä kosketti minua. 

Chabelan ja Munron poika Luismi on työtön narkomaani. Mutta nyt Luismi löytää uuden vaihteen elämälleen; hän tapaa Norman, ihanan 13-vuotiaan tytön. Norman äiti on prostuoitu. Näin vauhdikkaasti Norman äiti kuvaa bisnestään. "Kyllä vaan, ennen kuin tulin raskaaksi sain veloittaa mitä halusin ja käyttäytyä niin kuin huvitti ja silti sain miehet aina koviksi: laskin vain paidan alas tai vilautin pyllyä, niin heillä jo seisoi. Mutta oli helvetin paha virhe sekaantua Maurilioon. Se koitui kohtalokseni. Häneltä en ikinä pyytänyt palkkaa, voitko kuvitella, olin niin kusessa mieheen. Ihmiset puhuivat, että hän olisi pakottanut minut myymään itseäni, mutta valetta kaikki tyynni, siinä asiassa mies oli täys toope: hänellä ei ollut yritteliäisyyttä. Oli oma päätökseni ryhtyä prostituoiduksi, minusta se tuntui hiton luontevalta." (s. 130)   

Sunnuntai seitsemän

Tapahtuu sunnuntai seitsemän eli nuori tyttö tulee raskaaksi. Tässä tapauksessa 12-vuotias insestin uhri Norma odottaa lasta isäpuolelleen 29-vuotiaalle Pepelle. Mutta eihän Norma voi synnyttää lasta. Käännytään Noidan puoleen ja saadaan häneltä myrkkypullo. 

"Luismi on insinöörin huora!" (s. 173)

Kylän nuorisoon kuuluu myös Brando. Poikien yleisin puheenaihe on naiset ja seksi. Brandolle nauretaan, kun hänellä ei ole ollut seksiä, vaikka hän on jo 12-vuotias. Brando uppoutuu seksin puutteessa videoihin ja päätyy ihailemaan eläinseksiä. Mutta tavattuaan seksiä haluavan, 10 vuotta vanhemman Letician, Brando pääsee mukaan piireihin, kun hänelläkin on nyt seksijuttuja kerrottavana. Brando ei kuitenkaan halua jatkaa suhdetta Letician kanssa, varsinkin kun Leticia haluaisi Brandon saattavan hänet raskaaksi. Sen sijaan Brando haluaa Luismia, Norman tuoretta aviomiestä. Mutta Luismi ei häntä edes huomaa, hän on täysin Öljy-yhtiön isomahaisen ja puoliksi kaljun insinöörin lumoissa. Ja kaiken aikaa niin monen kyläläisen kulku käy Noidan talolle. Siellä juhlitaan ilta illan jälkeen. On huumeita, alkoholia ja Noidan pillereitä.  Puhutaan, että Noidalla on talossaan piilotettuna runsaasti rahaa ellei jopa aarretta. Johtaako aarteen etsintä Noidan murhaan?

Tämä on heidän elämäänsä.

Kun aloitin kirjaa, ajattelin että kyseessä on dekkari. Mutta dekkari tämä ei ole, vaikka kirja alkaakin ruumiskohtauksella. Kirja on ajankuvausta tämän päivän meksikolaisesta maaseudusta. Ajoittain tuntui kuin olisi lukenut ajankohtaista dokumenttia. Läpi kirjan La Matosan kylässä vallitsee kaaosmainen elämä, jota hallitsee köyhyys ja selviytyminen päivästä toiseen. Seuraavaan päivään mennään alkoholin ja huumeiden voimin. Avioerot, väkivalta, prostituutio ja insesti ovat kyläläisten arkipäivää. Kaiken yllä lepää köyhyys. Mutta rahaa tarvitaan. Huumeisiin, ellei muuhun. Viimeisessä hädässä pitää mennä kauluspaitaisten homojen luo veturitallien taakse. Mytologia ja taikausko leimaavat Meksikon maaseudun elämää vielä tänä päivänäkin. Kyläläisten elämä on karua, vaihtoehtoja ei ole. Sosiaalinen liikkuvuus ylöspäin ei ole mahdollista tämän kylän asukkaille.

Melchor antaa palaa, hän ei kiertele eikä kaunistele kuvatessaan kyläläisten saastaista, säädytöntä ja karua arkipäivää. Lukija ei voi ahdistumatta lukea La Matosan kylän tapahtumista. Miten niin paljon köyhyyttä, väkivaltaa ja julmuutta voikaan mahtua yhteen kylään. Kun sain kirjan, selasin sitä ja totesin, että tässäpä taitaa olla aika haasteellinen kirja. Raskaan näköistä tekstiä, pitkiä lauseita, jotka vievät kaksi tai kolme sivua eikä juuri kappalejakoa. Mutta jotenkin se kirjoitustyyli vaan sopi tähän kirjaan. Pääsin mukavasti tekstiin mukaan, enkä edes huomannut raskasta kirjoitustyyliä. Kirjan kääntäjä Emmi Ketonen ansaitsee kiitokset vaativasta käännöstyöstä. Olisi ollut kiinnostavaa kuunnella kirja. Pitkien lauseiden lukeminen on täytynyt olla haaste äänikirjan lukija Meri Nenoselle.

Kirja on melkoisen karu, mutta siitä huolimatta kiinnostava, lukukokemus. Onneksi kirjan lopussa voi hyvällä tahdolla nähdä jotakin toivon pilkahdusta. "Joko näette sen? Kaukana loistavan valon? Sen tähden näköisen pienen valopilkun? Sinne teidän on mentävä, hän selitti, sitä kautta pääsette ulos tästä kolosta." (s. 208) Meksikolainen Fernanda Melchor on palkittu toimittaja ja kirjailija. Hurrikaanien aika oli ehdolla myös Booker-palkinnon saajaksi. Meksiko tapahtumaympäristönä on kiinnostava. Olen lukenut valitettavan vähän Meksikoon sijoittuvaa kirjallisuutta. Ensinnä mieleen tulevat Naisten Pankin lukupiirikirjamme Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori (Like 2014) sekä Barbara Mujicanin Frida (WSOY 2002). Meksikossa liikutaan myös Lucia Berlinin kirjassa Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (Aula & Co 2019)  ja Cecilia Samartinin kirjassa Kirottu kauneus (Bazar 2018). 

Kirja on luettu myös Kirsin Book Club -blogissa.