Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa

Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa. Otava. 1957. 307 sivua.

Omasta hyllystä

"Painosten herratar" Hilja Valtonen oli 1920- ja 1930-lukujen suosituimpia kirjailijoita. Hänen esikoisromaaninsa Nuoren opettajattaren varaventtiili oli ilmestyessään vuonna 1926 suuri menestys. Myös Valtosen koko tuotanto on ollut hyvin suosittua, ja monen hänen kirjansa pohjalta on tehty elokuva. Hilja Valtonen tunnettiin naisasiaa ajavana kirjailijana. Hänen naishahmonsa eivät olleet tyypillisiä aikakautensa edustajia. Päinvastoin kuin suuri osa tuon aikakauden naisista, Valtosen naiset olivat mukana työelämässä ja vieläpä ajoivat autoa.

Divarista löytämäni Neekerityttö peilaa edustaa Valtosen myöhempää tuotantoa. Kirja ilmestyi vuonna 1957 ja kuvaa Latvan perheen elämää Jokelan kylässä sodanjälkeisen vakauttamisen vuosina. Pahin pula-aika oli takanapäin. Erilaiset kodinkoneet helpottivat Latvan perheen talouden hoitoa. Televisiota Latvoilla ei vielä ollut, mutta kylläkin kylän ensimmäinen radio oli hankittu Latvojen perheeseen. 

Neekerityttö peilaa on itsenäinen kirja. Kirjassa ovat mukana Vaimokkeesta tutut Kirsti ja Esko Latva. Vaimokkeesta tehtiin myös elokuva, jonka päähenkilöinä nähtiin Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Neekerityttö peilaa -kirjan päähenkilö on kukas muu kuin yksi Kirstin ja Eskon lapsista, heidän esikoisensa 20-vuotias Estrid eli tuttavallisesti Tyyskä. Tyyskä haluaa ammatin ja oman auton. Avioliittoakin hän miettii. Kriteerit aviomiehen suhteen ovat korkealla, diplomaattitasoinen mies saattaisi kelvata Tyyskälle.

Mutta ensin olisi valittava se ammatti. Esko-isä hermoilee: "Ammatti pitäisi olla! Nykyaika vaatii sitä! Ja vielä muodikas ammatti kaiken lisäksi! Lentoemäntä! Mannekiini!!! Filmitähti!!! kenties sairaanhoitajatar! Helkkari! ...Kunpa joku kunnon mies korjaisi hänet, niin pääsisin rauhaan." Tyyskä itse tuumii, että hän sopisi erinomaisesti lentoemännäksi. "On näköä, on kokoa ja kielitaitoakin. On virheetön hammastarha kauniiseen hymyyn. En ole hullumpi valokuvan kohde lentokoneen portailla jonkun diplomaatin, upseerin, tiedemiehen tai filmisankarin somistukseksi. Tietysti osaan olla hellä, avulias ja kohtelias tarpeen mukaan." Mutta Tyyskää ei kutsuttu kokeisiin. Eikä koefilmaus filmitähden uralle onnistunut. Sairaanhoitajakoulutukseen olisi vaadittu ylioppilastutkintoa. 

"Sanomalehtinainen, itsensä elättävä nykyaikainen tyttö"

Sitten Esko-isä auttaa ja Tyyskä aloittaa työn pitäjänlehti Jokelan Sanomissa. Perhe ja suku huokaisevat helpotuksesta, onhan tyttö nyt saanut arvoaan vastaavan aseman yhteiskunnassa. Jokelan Sanomat on puolueeton lehti. Henkilökunta edustaa yhteiskunnan laajaa kirjoa. Lehden omistaja on "mustin porvari" (=isä Esko), päätoimittaja on  maalaisliittolainen, rahakirstun vartija edustaa kansanpuoluetta ja asiatytöllä on punaisia ajatuksia.  Onneksi on yksi todellinen puolueeton toimittaja - se on luonnollisesti Tyyskä. Tyyskällä on sana hallussa, kirjoittaa hän osaa, jos siihen vaan saa mahdollisuuden. Ja keinothan hän keksii ja saa monenlaista hämminkiä aikaiseksi oman perheensä keskuudessa samoin kuin Jokelan kylässäkin. 

Auto pitää Tyyskän saada. Se tulee Tyyskälle suorastaan pakkomielteeksi, mutta mistä rahat? Auto on kallis, eikä toimittajan palkoilla sellaista saa ostetuksi. Ainoa mahdollisuus on rahan kiristäminen isältä. Monia keinoja Tyyskä koettaa, kunnes sitten lopulta onnistuu ja Tyyskästä tulee onnellinen auton omistaja.

"Jotkut ovat jo kuusikymmenvuotiaina raunioita."

Yksi kirjan kiinnostavimmista henkilöhahmoista on Latvan perheen suuri matriarkka, Kirstin äiti Sofia Leivo, Jokelan edesmenneen nimismiehen tytär. Kirjassa tulee esille 1950-luvun ikäihmisen käsite, Sofia on suorastaan ikäloppu, kun vietetään hänen 80-vuotissyntymäpäiviään. Sofia toteaa, että "taivaallinen johto on unohtanut minut tänne." Sofialle järjestetään isot syntymäpäiväjuhlat. Kyläläiset antavat tälle Jokelan kulttuuripersoonalle lahjana valtavan, kultakehyksisen kameeneulan, joka oli maksanut 24 000 mk.

"Jokainen ommelkoon itse nappinsa!"

Juoneen mukaan tulee hallitusneuvos Tanu Miettinen, joka aikoinaan oli kosiskellut Kirsti-äitiä ja nyt tuntuu ihastuvan Tyyskään. Mutta mitä tekeekään Tyyskä, huoliiko hän Tanu Miettisen vai jonkun muun? Sen verran voin juonta paljastaa, että Tyyskän valloittaa aivan toinen mies. Lopputuloksena kihlauksen hyväksyy Tyyskän perhekin. "Ainoa järkevä teko, minkä olet eläessäsi tehnyt, julisti veljien kuoro." Myös mamma Leivo hehkuttaa: "Hän suuteli minua kädelle, usko tai älä. (Ohoh, jopa!) Miehellä, joka kunnioittaa vanhaa naista, on hyvä sydän ja suuri tulevaisuus."

Luin Valtosen vaivatonta tekstiä mielelläni ja totesin, että teksti on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Valtosmaisen hilpeää ja humoristista juonta tukee rikas ja räväkkä kirjoitustyyli. Kirjaa oli ilo lukea, vaikka kirja ei kuulukaan Valtosen parhaimmistoon, mitä kuvastaa sekin, että kirjasta ei ole tehty elokuvaa. Kun löysin kirjan divarista, huomiota kiinnitti kirjan metka nimi. Neekerityttö?  Mutta niinhän se oli, että aiemmin toimittajia kutsuttiin neekereiksi, lehtineekereiksi ja sanomalehtineekereiksi (vrt. elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä). Muistan lukeneeni vielä 2000-luvulla vappulehteä nimeltään Vappuneekeri. Saattaapa vielä tänä päivänäkin olla olemassa Lahden Urheiluneekerit ja Hämeen Urheiluneekerit, jotka edustavat seutunsa urheilutoimittajia. Mietin, mikä mahtaisi olla kirjan nimi tänä päivänä. Sana neekerityttö on varmasti mustalla listalla. Olisiko toimittaja tai kolumnisti hyvä vastike neekeritytölle? Peilata-sana tuntuu myös vieraalta tänä päivänä tässä yhteydessä. Onko sillä tarkoitettu lehtiuutisten bongausta? Mene ja tiedä, mutta osuva nimi tämä Neekerityttö peilaa joka tapauksessa on.