Anna Kortelaisen Tulirinta äänikirjana

Anna Kortelainen: Tulirinta. Romaani Erik Edelfeltistä. Tammi. 2020. Lukija Simo Häkli. 9 t 49 min. Nextory.  

Albert Edelfelt (1854 -1905) ja Anna Elise "Ellan" de la Chapelle avioituivat vuonna 1888. Samana vuonna he saivat pojan, Erikin, joka jäi heidän ainoaksi lapsekseen. Keuhkotuberkuloosia sairastavalla Erikillä oli lyhyt elämä, hän kuoli ollessaan vain 21-vuotias. Erikin elämästä ei paljoa tiedetä. Googlenkin antama tieto on hyvin vähäistä. Albert Edelfeltin elämää hyvin tuntevana Anna Kortelainen kiinnostui Erikin elämästä, etsi saatavilla olevaa tietoa ja kirjoitti koskettavan, sujuvasanaisen ja kiinnostavan vähäiseen faktaan perustuvan fiktiivisen romaanin Erikistä.

Erikin nuoruus ajoittui sortokauden aikaan, jolloin Venäjä alkoi rajoittaa Suomen autonomiaa. Myös suomalaista kulttuuria haluttiin venäläistää. Varakkailla perheillä, kuten Erikin perheellä, ei ollut mitään hätää, heillä oli hyvät elinolosuhteet Suomessa 1900-luvun alussa, erityisesti silloin, jos he olivat pitäneet hyviä suhteita yllä Venäjän hoviin. Näin oli Adolf Edelfelt tehnyt. Hän sai mm. maalata Nikolai II:sta virallisen ja yksityisen muotokuvan. Tämä Venäjän hovin hännystely ei ollut mieleistä Erikille. Hän halusi vastustaa sortotoimenpiteitä ja lähti mukaan vastarintaliikkeeseen. Hän liittyi Verikoiriin, joka vastusti venäläistämistoimenpiteitä ja oli suurlakon aikana vuonna 1905 osallisena väkivaltarikoksiin, mm. muutamiin salamurhiin.  Mutta vaikka Erik ystävineen vaati venäläistämisen lopettamista, niin ei hän mikään tasa-arvon kannattaja ollut. Hän väheksyi naisten roolia vastarintaliikkeessä ja oli asenteiltaan varsin antisemitistinen.

Tuohon aikaan, 1900-luvun alussa, ei vielä ollut tuberkuloosirokotetta. Calmette-rokotteen keksi ranskalainen Pasteur-instituutissa työskennellyt Albert Calmette vuonna 1908. Tuberkuloosi teki Erikistä aika ajoin täysin toimintakyvyttömän, vaikka varmasti harva tuolloin sairastanut sai niin hyvää hoitoa. Erik vietti äitinsä kanssa pitkiä aikoja sairaaloissa ja lepokodeissa eri puolilla Eurooppaa. Mutta sairaudestaan huolimatta Erik halusi ylioppilaaksi tulon jälkeen lähteä opiskelemaan. Kohteeksi valikoitui Montpellierin yliopisto Ranskassa ja aineeksi kokeellinen sielutiede. Opintojen ohella Erik ystävystyi Lucin kanssa. Tämän viinitilallisen pojan opastuksella Erik oppi paljon viinitiloista ja yleensäkin viineistä ja ennen kaikkea viinikirvoista, jotka olivat tuhonneet lähes kaikki ranskalaiset viinitilat. Erik itsekin huomasi, että viinikirvoilla oli selkeä yhtymäkohta hänen sairauteensa. Molemmat olivat tappavia tauteja. 

Lukija jää miettimään Erikin kohtaloa. Kuolema korjasi hänet niin varhain, hän oli vain 21-vuotias. Mitä tästä nuorukaisesta olisikaan voinut tulla? Koko elämä olisi ollut vielä edessä. Lahjakkuutta ja rohkeutta sekä myös elämänhalua hänellä oli yllin kyllin. Kortelainen piirtää kiinnostavan kuvan nuoresta Erikistä. Erityisen kiinnostavana ja elävinä pidin kuvauksia Erikin opiskeluvuosista Ranskassa. Mutta sen sijaan vastarintaliikkeessä toiminen Helsingissä ei mielestäni ollut aivan uskottavaa. 

Viinikirvoista lukeminen oli kiinnostavaa. Ranskassa viinikirvat ovat todellakin olleet todellinen uhka viinitarhoille 1860-luvulla. Jokainen suomalainenkin puutarhaharrastaja tuntee ja tietää ruusujen ja marjapensaiden kirvat, jotka tuhoisuusasteeltaan eivät onneksi vedä vertoja Lucin kuvaamille kirvoille. Mutta itse kukin olemme kyllä sumuttaneet useammankin pullon mäntysuopasumutetta, nokkosvettä ja raparperivettä kirvojen tuhoksi, kuka huonommalla ja kuka paremmalla menestyksellä. 

Kiinnostavaa kyllä, että satuin lukemaan kaksi samantyyppistä kirjaa lähes peräkkäin. Ensin oli lukulistalla Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet (Bazar 2021) (linkki), joka käsittelee arkkitehti Wivi Lönnin elämää. Käsittelytapa on sama kuin tässäkin kirjassa, eli kirja on fiktiivinen faktaan perustuva kuvaus Wivi Lönnin elämästä. Molemmissa kirjoissa liikutaan 1900-luvun alun Suomessa, jolloin Erik oli aktiivinen sortotoimenpiteiden vastustaja, kun taas Lönn ei ollut juurikaan kiinnostunut yhteiskunnallisista tapahtumista.

Suosittelen tätä Kortelaisen Tulirintaa kiinnostavana lukukokemuksena. Kirja on väkevä ja koskettava lukukokemus. Pidin paljon Kortelaisen kauniista kielestä,  joka välittää elävästi aikakauden tunnelmaa. Kirja toimii hyvin äänikirjana, kiitoksen saa lukija Simo Häkli.