Joel Haahtelan Hengittämisen taito ja muutto Raumalle

Joel Haahtela: Hengittämisen taito. Otava. 2020. Kansi: Päivi Puustinen.176 sivua.

Omasta kirjahyllystä

"Ja yht'äkkiä huomasin miten oloni alkoi rauhoittua ja tyyntyä. Jokin kauan sitten kadonnut heräsi sisälläni, unohdetut sanat ympäröivät minut, ja tunsin olevani niiden keskellä suojassa." (s. 25) 

Lääkäriksi opiskeleva 24-vuotias Konstantinos pitää taukoa opinnoistaan ja matkustaa Kreikkaan. Konstantinos haluaa löytää isänsä, isän, jonka hän oli menettänyt viisitoista vuotta sitten. Silloin Dimitris, Konstantinoksen isä, jätti perheensä ja lähti Kreikkaan, vanhaan kotimaahansa. "Ja kun isä lopulta lähti, hän lähti yksin ja ilman meitä." (s. 33) Viikon päästä lähdöstään isä soitti pojalleen. Ja sen jälkeen ei mitään. Vaikka poika kuinka odotti, yhteydenottoja ei tullut - ei soittoja, ei kirjeitä, ei mitään. Ei, vaikka poika oli vakavasti sairaanakin. "Mutta isä ei tullut. Isä petti minut, sillä hänen kuului pitää huolta minusta. Niin luki kaikissa kirjoissa." (s. 51) Ajan myötä muistot isästä haalistuivat ja kreikan kieli unohtui.

"Babas", minä sanon". (s. 74)

Orionin elokuvateatterissa kuunnellessaan elokuvassa puhuttua kreikan kieltä Konstantinos havahtuu, itkee ja huomaa kaipaavansa isää. Hän aloittaa kreikan kielen opinnot salaa äidiltään. Sitten alkaa matka kohti Kreikkaa, ensin Thessalonikiin, missä hän viihtyy viikon verran Elenin, edesmenneen sedän vaimon, seurassa. Sieltä edelleen Thassokselle ja sitten vielä yksinäiselle luostarisaarelle. Siellä saarella isä asuu, on asunut jo pitkään osana tiivistä luostariyhteisöä.  Konstantinos tapaa isänsä viidentoista vuoden jälkeen. Saaren kuvauksista tulevat väistämättä mieleen Kreikan viehättävät sinivalkoiset kirkot, jotka ovat turistien suosittuja kuvauskohteita.

Kreikkalaiset kirkot ja kappelit ovat kuvauksellisia kohteita. AA.

Dimitroksen asuttamalla luostarisaarella vallitsee rauha. Kaiken elämän ja arkipäivän sisältönä on rukous. Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua on rukous, joka kulkee aina mukana. "Toistamalla rukousta kärsivällisesti ja mietiskellen se alkaa hitaasti muuttaa ihmistä, tekee tilaa armolle. Ja rukousnauhasta tulee pylväs, joka kannattelee maailmaa." (s. 101) Kuolevan vanhuksen kautta kirjailija avaa kuoleman merkitystä ortodoksisessa uskonnossa. Kun ihminen omistaa elämänsä Jumalalle, hän lepää kuolemansa jälkeen ylösnousemuksen toivossa. "Isät eivät enää hengitä, mutta heidän rukouksensa jatkuu, he eivät katoa." (s. 115) Vähitellen Konstantinos pääsee kiinni saarelaisten elämän rytmiin, tekee työtä isänsä kanssa ja pyrkii ymmärtämään isien elämää syrjäisellä saarella, kaukana kaikesta. Lähellä saarta ihmisiä hukkuu laivalasteittain mereen. Heitä ei auta kukaan. "Pitäisikö saaren isien tehdä jotain muutakin kuin rukoilla maailman puolesta? Vai riittääkö, että saari vain on ja pysyy olemassa; että maailmassa on jäljellä tällaisia paikkoja ja ihmiset tekevät vielä päätöksiä tulla tällaisiin paikkoihin." (s. 148) 

Konstantinos haluaa ymmärtää isäänsä, hänen päätöstään lähteä Suomesta ja hylätä perheensä. Äiti on kertonut, että isä ei koskaan oikein sopeutunut Suomeen. Konstantinos tietää, että isä oli Suomessa ollessaan kärsinyt masennuksesta. Jokaisen masennusjakson jälkeen isä voi yhä huonommin. Onko sairaus riittävä syy lapsensa hylkäämiseen, pohtii poika. Voiko kaiken vielä saada kuntoon? "Jos elämä kuitenkin yrittää korjata sen mikä on mennyt rikki?" (s. 176)

Olen lukenut Haahtelalta aiemmin vain Perhoskerääjän (Otava 2006), josta pidin paljon. Arvosteluista luin, että Hengittämisen taito on ikään kuin jatkoa Adelen kysymykselle. Adelen kysymys menee ilman muuta lukulistalleni, niin hieno lukukokemus tämä Hengittämisen taito oli. Mietin, miten paljon kirjailija saakaan mahtumaan pieneen kirjaan. Haahtela kuvaa taitavasti Konstantinoksen elämää ja hänen tunteitaan. Vielä enemmän minua koskettivat kirjan hengellisyys ja ortodoksisen uskonnon läsnäolo luostariyhteisön arjessa. Pohjois-Karjalassa asuvana ortodoksisuus on tullut minulle tutuksi mm. Valamon luostarin kautta ja siksikin luin mielenkiinnolla koskettavia kuvauksia luostariyhteisön arjesta. Kirja herättää lukijan pohtimaan elämää, elämän merkitystä ja hengellisyyttä. Lopuksi vielä kaunis kiitos Päivi Puustiselle upeasta kannesta.

Ja sitten ihan toinen asia. Ensi viikolla starttaa muuttoauto täältä Joensuusta ihan toiselle puolelle Suomea eli Raumalle. Olemme harkinneet muuttoa jo pitkään, mutta sitten kaikki kävikin vauhdilla. Joensuun talon kauppakirjat tehtiin viime viikonloppuna ja seuraavana päivänä matkasimme Raumalle kirjoittamaan kauppakirjoja siellä suunnassa. Näin se elämä kuljettaa.

Niin tehtiin kauppakirjat. Taakse jää omakotitalo puutarhoineen Joensuussa. Olemme asuneet talossa yli 30 vuotta. Raumalla odottaa rivitalo.

Mukavaa viikonloppua kaikille!