Paula Havaste: Morsiusmalja

 

Paula Havaste: Morsiusmalja. Gummerus. 2020. 375 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Vilja ei sanonut mitään, oli tarpeeksi vaikeaa yrittää edes hymyillä. Hän ei saanut aivan selkoa siitä, ajatteliko Villem todella, että tuollainen runo olisi hyvä. Mutta ei sitä sopinut kysyä. Jos Villem olisi ajatellut ja kirjoittanut toisin, katoaisi Kirjailijaliiton myötämielisyys, katoaisi majatalo ja ohrasäkit. Jäisi vain Villemin häväistys, kaikkien unelmien lyhyen lennon surkea loppu, ja niin joutuisi Viljakin palaamaan kalasovhoosin työläiseksi, raatamaan pitkän pöydän ääressä kesät talvet kaloja peraten." (s. 142)

Morsiusmalja on Paula Havasten Saarenmaa-sarjan kolmas osa. Tapahtumat jatkuvat siitä, mihin edellinen osa Vierashuoneet jäi (linkki). Morsiusmalja toimii hyvin itsenäisenäkin teoksena, mutta suosittelen sarjan lukemista järjestyksessä. Vilja ja Villem Talvik asustavat pienen Meelis-poikansa kanssa Villemin entistä kotitilaa. Talvikien talo toimii nykyään majatalona, jossa majoittuvat puolueen lähettämät taiteilijat, jotka haluavat työskennellä rauhassa.

"Ei sopinut kirjoittaa valtaa vastaan, ei edes ajatella sellaista." (s. 119)

Nyt Vilja ja Villem ovat saaneet tietää, että majoittumaan on tulossa iso 14 hengen filmiryhmä, jonka tarkoituksena on tehdä suurelokuva maaseudun kolhoosielämästä. "- Saamme filmiväkeä, ajattele Meelis, oikeita filmitähtiä tänne meille asti!" (s. 98) Vieraista huolehtiminen, ruoan valmistus, siivoukset, saunan lämmittäminen, pyykinpesu ja kaikkinaiset arkiset askareet ovat Viljan vastuulla. Villem ei juuri osallistu talon töihin, koska hän kirjoittaa. Kirjoittaminen on Villemille tärkeä tehtävä, onhan hän saanut jo Pronssitähdenkin. Nyt kun hän on oppinut, millaista kirjallisuutta uusi regiimi odottaa, hänelle ovat auenneet tiet uuden regiimin järjestämiin tilaisuuksiin. "Villem oli tämän regiimin merkkimiehiä, pronssitähden kunniakirjan kirjailija, kohta ehkä Viron Neuvostotasavallan Kirjailijaliiton jäsen." (s. 69) Uusi regiimi pani merkille, että Villem oli sisäistänyt ideologian ja arjen uurastuksen merkityksen sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Nyt Villem voitiin hyväksyä Kirjailijaliiton jäseneksi. Mutta Villemista tulee hyvin itsetietoinen, omahyväinen ja muista piittaamaton, joka ei paljon edes vaimoaan noteeraa. Vilja on siitä surullinen, mutta hän muistuttelee itselleen, että Villemin kirjoittaminen on tehnyt mahdolliseksi niin monen hyvän asian. Ei tarvitse työskennellä kalasovhoosissa, saa pitää majataloa, saa ruplia ja tavaraa Tallinnasta. Tallinnasta tulee milloin verhoja ja lakanoita, milloin taas kumisaappaita ja vahakangastakkeja. Puhujamatkoiltaan Villem tuo tarpeellisia ruokatavaroita, kuten jauhoja tai sokeria.

"Jotkut päättivät ryhtyä antamaan ilmi muita pelastaakseen itsensä." (s. 192)

Morsiusmalja keskittyy lähinnä Viljan arkipäivän kuvaukseen. Vilja on työteliäs ja toisten parasta ajatteleva. Hän nauttii siististä pihapiiristä, luonnon kauneudesta, lapsesta ja yksin saunomisesta. Toki välillä tekisi mieli ravistaa Viljaa ja kehottaa häntä säästämään itseään. Ei kaiken aina tarvitsisi olla niin täydellistä. Havaste kuvaa tarkasti majatalon arkipäivää, joka alkaa aamulypsyllä ja aamiaisen valmistamisella. Sitten tehdään lounaat ja päivälliset, välillä kitketään kasvimaata, tehdään hilloja ja säilykkeitä, siivotaan taloa ja vieraiden huoneita, lämmitetään sauna ja tietysti pestään pyykkiä. Työtä on paljon, Viljan yöunet jäävät vähäisiksi eikä omaa aikaa juuri jää. Onneksi Anna-tädin lähettämä Aive, joka on kokenut kovia ja on nyt raskaana, on suureksi avuksi taloustöissä ja Meelisin hoitamisessa. Tärkeää aputyövoimaa ovat myös piha-aitassa asuvat Arvo ja Ants. Kaiken kiireen keskellä Vilja kaipaa aviomiestään, läheisyyttä ja keskustelutuokiota Villemin kanssa. Mutta Villem kääntää selkänsä ja pohtii kirjoittamisiaan. Onnekseen Vilja löytää naapuritalon Illestä ystävän, jonka kanssa voi jakaa moniakin asioita, toki ei kaikkea, koska tarkkana pitää olla sanojensa kanssa tässä uudessa regiimissä. "Ille oli vaiti, ja Vilja tiesi heidän molempien miettivän kiihkeästi mitä kaikkea he molemmat tiesivätkään vaikkeivat niistä koskaan ääneen puhuneet. Jos tiesi, oli parempi olla puhumatta." (s. 193) Kun taloon saadaan kaksi uutta vauvaa ja kun filmiryhmä tulee taloon, saadaan kirjaan lisää elämää. Majatalon arkipäivän ja Viljan töiden kuvaukset alkoivat jo hieman puuduttaa.

Havaste kuvaa ansiokkaalla tavalla elämää 1950-luvun Neuvosto-Virossa. Ajat ovat muuttuneet, vaikeaa on elää uuden regiimin määrysten mukaan. Ei saa juhlia joulua eikä muita vanhoja juhlapäiviä, ei saa kutsua pappia ristiäisiin, ei saa uskoa vanhoihin, ikiaikaisiin luonnon taikakeinoihin. Pahinta on pelko. Pihaan saapuva musta auto pelästyttää joka kerta. Salaisuudet tulee pitää omana tietonaan, niin Viljan ja Ainen kuin myös Arvon ja Antsin. Missä ovat metsäveljet, joita Vilja auttoi edellisessä osassa. Vai liekö heidän toiminta jo hiipunut tähän mennessä? On jälleen ilo huomata, että kirjailija on tehnyt hyvää taustatyötä ja tietää, mistä kirjoittaa. Kustantajan sivuilta käy ilmi, että Havaste on viettänyt kesänsä Saarenmaalla jo kymmenen vuoden ajan. Hankittua tietämystään Havaste hyödyntää taitavasti kirjasarjassaan.

Kirja on mitä parhainta ajankuvaa. Neuvostovallan epäkohtia ei alleviivata. Sen sijaan lukijalle annetaan lupa tehdä omat johtopäätöksensä. Kivana yllätyksenä kirjan lopusta löytyy Aiven reseptejä. Lähes kaikissa aterioissa hyödynnetään oman pihapiirin satoa. "Annokset riittävät kymmenelle syöjälle, kunhan pöydässä on tarjolla myös tarpeeksi leipää ja voita sekä kylmää piimää." (s. 367) Osa resepteistä on tuttuja tämän päivän talouksissakin, mm. uuniohrapuuro, kaalipata ja sienikastike. Sen sijaan sianjalkasyltyn resepti jää ainakin minulta kokeilematta.

Kirja on luettu mm. Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogissa.