Outi Pakkasen Macbeth on kuollut

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut. Otava. 2010. Ensimmäinen painos 1999. 268 sivua.

Omasta hyllystä

"Niko puuhaili posket palaen valojensa ja johtojensa ja mittareidensa kimpussa, ja jopa tavallisesti syrjään vetäytyvä Sariminna oli unohtunut lumoutuneena seuraamaan harjoituksia. Jaala ja Gitta olivat alusta lähtien tehneet upeaa työtä, mutta näin suurenmoisia he eivät olleet vielä kertaakaan olleet, yhtä tosia, paljaita ja karmaisevia. Macbeth ja Lady Macbeth." (s. 234)

Silloin tällöin on mukava tarttua Outi Pakkasen dekkareihin. Nyt matkakirjana luin Pakkasen Macbeth on kuollut, vaikka olinkin lukenut sen aiemmin liki parikymmentä vuotta sitten. Mutta otteessaan kirja silti piti, niin kuin Pakkasen dekkarit yleensäkin. Kyllä hän kirjoittaa osaa, samoin kuin hän osaa luoda kiinnostavan juonen. Pakkanen tunnetaan Helsinkiin sijoittuvista dekkareistaan. Niin tässäkin kirjassa. Nyt liikutaan Lauttasaaressa. Kirjan ainoa murha tapahtuu Lauttasaaren Ryssänkärjessä. Noita seutuja tunteville kirja on varmasti kiinnostavaa luettavaa. Monissa Pakkasen kirjoissa mukana on graafikko Anna Laine selvittämässä rikoksia. Niin tässäkin kirjassa. Ja Justus-koira on ilman muuta mukana.

"Jaala ja Gröhn yhdessä kaikkien vuosien jälkeen". (s. 21)

Suuri näyttelijä ja suuri persoonallisuus Arttu Jaala on tullut tutuksi suomalaisille monista loisteliaista rooleistaan Kansallisteatterissa. Sitten Jaala jää yllättäen virkavapaalle, kunnes saadaan ilmoitus, että Jaala yhdessä pienen näyttelijäporukan kanssa valmistelee produktiota, joka pohjautuu Shakespearen tuotantoon. Produktio esitetään mainostoimiston pienissä tiloissa ja näyttelijöitä on vain kaksi: Arttu Jaala ja Jaalan ex-vaimo Gitta Gröhn. Näytelmän ohjaa Perttu Väänänen, valaistuksesta vastaa Niko Mäkiaho ja puvustuksen hoitaa Sariminna Elo. Lavasteita näytelmässä ei käytetä, on vain valot ja pari tuolia. Harjoitukset sujuvat malliikkaasti. On siis odotettavissa jotakin todella uutta ja luovaa. "Me tehdään teatterihistoriaa, kuolematonta taidetta." (s. 55)

Suuren Luokan Uutinen (s. 70)

Anna Laine on saanut kutsun ensi-iltaan, koska hän oli suunnitellut Jaalan produktiolle julisteen ja käsiohjelman. Mutta ensi-iltaan hän ei pääse, niinkuin ei kukaan muukaan, koska ensi-iltaa ei tule. On tapahtunut murha. Lauttasaaren Ryssänkärjen siirtolapuutarhamökin kuistilta löytyy ruumis. Rikostoimittaja Markku Havula havaitsee heti, että tässä on todellinen skuuppi iltapäivälehtien etusivuille ja lööppeihin. Anna Laineen kanssa Havula muistelee 70-luvun opiskeluaikojaan samalla nauttien Annan valmistamasta maukkaasta lohirullasta. Koska murhan motiivi on epäselvä eikä murhaajasta ole mitään tietoa, poliisi joutuu kuulustelemaan koko teatteriporukkaa, joista kaikilla on jokin yhteys murhattuun. Kuulusteltavien listalla on myös Elviira Metsä, toinen Arttu Jaalan ex-vaimo. Millainen se itsekunkin yhteys murhatapahtumaan on, paljastuu kirjan edetessä. Murhatutkinnan loppuratkaisu on yllätyksellinen.

Kirja oli viihdyttävää luettavaa, vaikkakaan ei varmaankaan parhainta Pakkasta. Anna Laine kokkasi jälleen ja kirjan lopusta löytyvät reseptit Annan kokkailuun. Lohirulla on varmasti maukasta! Luulen, että kirjan näyttelijöille ja ehkä myös ohjaajalle löytyy esikuvansa suomalaisista näyttelijöistä. 

Osallistun kirjalla Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.