Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Pierre Lemaitre: Tulen varjot. Minerva. 2018. Ranskankielinen alkuteos Couleurs de l'incendie. Suomentanut Susanna Hirvikorpi. 522 sivua. 

Omasta hyllystä

"Hän oli selittänyt aikeensa selväsanaisesti: Amerikan laman synnyttämä maanjäristysaalto on viimein tavoittanut Ranskan rannikot, Saksa aseistautuu taas uhkaavasti, Eurooppa murenee joka puolelta, ja samalla Ranskan poliittinen luokka lahoaa hyvä veli -järjestelmän suossa, käyttää väärin vaikutusvaltaansa eikä ota mistään opikseen. On aika, hän selitti, että vallanpitäjät antavat kaiken asiaankuuluvan arvostuksen viisaille, kokeneille, varmoille, isänmaallisille ja ennen kaikkea pä-te-vil-le miehille. Insinööreille!" (s. 214)

Tulen varjot on Näkemiin taivaassa -teoksen jatko-osa. Näkemiin taivaassa, joka oli todellinen menestysteos, sai lmestymisvuonnaan v. 2013 Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon. Kirjasta on tehty myös elokuva. Itse en ole lukenut Näkemiin taivaassa, mutta otin Tulen varjot luettavaksi, koska sitä mainostettiin itsenäisenä jatko-osana. Varsin pian huomasin, että olisi kannattanut lukea ensimmäinen osa, sen verran kauan kesti ennen kuin tutustuin kirjan henkilögalleriaan. 

Kirjan alku on suorastaan vangitseva. Eletään vuotta 1927. On pankkiiri Marcel Péricourtin hautajaiset, varsin arvokas tilaisuus, jota kunnioittaa läsnäolollaan myös Ranskan presidentti. Mutta uskomaton tapahtuma rikkoo hartaan hautajaistunnelman. Hautajaisvieraat seuraavat kauhistuneina, kun Péricourtin tyttären poika, 8-vuotias Paul, putoaa kadulle Péricourtin palatsin kolmannesta kerroksesta. Seurauksena on pojan halvaantuminen. 

Madeleine, pojan äiti ja pankkiirin tytär, on yht'äkkiä uuden edessä. Poika on halvaantunut ja sidottu loppuelämäksi pyörätuoliin. Lisäksi hänen tulee johtaa isänsä pankki-imperiumia, vaikka hänellä ei ole mitään kokemusta liike- eikä pankkitoiminnasta. Omassa osaamattomuudessaan Madeleine luottaa Gustave Joubertiin, pankin johtomieheen. Mutta ei Gustave aivan vilpitön ole, hänellä on omat kaunansa Madeleinea kohtaan, koska Madeleine ei suostunut hänen kosintaansa. Madeleine aistii vihamielisyyttä ja kateutta moneltakin taholta, mutta onneksi kotona on ihana André, jolla on kaksi tärkeää roolia. Hän toimii Paulin kotiopettajana sekä Madeleinen rakastajana. Turvaa Madeleinelle tuo myös seuraneiti Léonce. 

"Olenko... menettänyt kaiken? Koko omaisuuteni?" (s. 191)

Mutta Péricourtin pankin kohtaloon ei vaikuta pelkästään Madeleinen ammattitaidottomuus, vaan ennen kaikkea 20- ja 30-luvun maailmanpoliittinen tilanne. Kansainvälinen lama ja pörssikeinottelu näkyvät myös Ranskassa. Jotkut osaavat hyötyä lamasta ja saavat itselleen suunnattomia voittoja, kun taas joidenkin, kuten esimerkiksi Madeleinen pankin, kohtalona on konkurssi. Madeleine menettää kaiken, myös talo pitää myydä. Kestää aikansa ennen kuin Madeleine pystyy ryhdistäytymään. Kun se tapahtuu, sitten alkavat armottomat kostotoimet. Kosto on suunniteltua ja armotonta. 

"E... ei t... t... tässä m... mit...mitään, äi... äi...ti" Paul vastasi vaivalloisesti. "V... v-... väsy...mys." (s. 95)

Kirja on monitasoinen, ja koinkin, että paikoin minun oli vaikea seurata tapahtumien monitasoisuutta. Madeleine, hänen vararikkonsa ja kostotoimensa ovat luonnollisesti etusijalla kirjassa, mutta suuren roolin saa myös halvaantunut poika Paul. Koin Paulin elämän seuraamisen hyvin kiinnostavana. Änkytys jää Paulin puheeseen. Alkumasennuksesta toivottuaan Paul löytää elämäänsä jotakin, josta hän pitää kiinni ja jota hän vaalii kunnioituksella ja rakkaudella. Se on musiikki ja nimenomaisesti oopperat. 

"Solange Gallinato, Valtakunnan uusi muusa." (s. 335)

Paul tutustuu italiaiseen Solange Gallinatoon, maailmankuuluun oopperalaulajaan, jolle Paul kirjoittaa kirjeen. "Nimeni on Paul, asun Pariisissa ja olen ihailijanne. Suosikkini ovat Fidelio, Tosca ja Lucia di Lammermoor, mutta myös Ryöstö seraljista miellyttää minua kovasti. Olen kahdeksanvuotias. Elän pyörätuolissa. Tunnen lähes kaikki levynne, mutta minulla ei ole niitä kaikkia, koska joitakin on vaikea löytää, esimerkiksi Sevillan parturia, joka taltioitiin La Scalassa vuonna 1921, mutta kyllä minä sen vielä saan. Olisin iloinen, jos lähettäisitte minulle valokuvanne omistuskirjoituksella." (s. 122) Solange vastaa, ja siitä eteenpäin Paulin ja Solangen kirjeenvaihto on vilkasta. Paul  pääsee jopa Solangen konserttiin La Scalassa. Hitlerin noustua valtaan Solangen on määrä konsertoida Berliinissä ja siitä syystä Paul seuraa ihmetellen ja järkyttyneenä  Saksan tapahtumia. "L'Excelsior selitti, että "yöllä näyteikkunoihin oli maalattu pääkalloja ja viestejä: Vaara! Juutalainen kauppa!". Paul oli järkyttynyt." (s. 335) Paul kirjoittaa Solangelle, ettei hän hyväksy sitä, mitä Solange tekee Saksassa. Mutta Solangen konsertti pidetään Berliinissä. Siitä tulee ikimuistoinen konsertti. Kuuntelemaan on tullut myös valtakunnankansleri. Kun oli kulunut minuutti konsertin alkamisesta, valtakunnankansleri nousee seisomaan ja poistuu aitiostaan.

Kaikkien tapahtumien taustalla kuuluu ja näkyy muuttuva maailmanpoliittinen tilanne, 20- ja 30 -luvun lama sekä myös valmistautuminen sotaan. Hitler on saavuttanut valta-aseman Saksassa. Hitlerin mahti tuodaan kirjassa älykkäästi esille, pieninä oivallisina älynväläytyksinä. Lemaitre on tehnyt oivallista taustatyötä kirjaa varten ja pystyy taidokkaasti sitomaan kirjan tapahtumat historialliseen kontekstiin. Erityiskiitoksen saa kirjan kaunis kansi. Kirjasta ei kuitenkaan tullut Lemaitren lempikirjaani, sen verran monikerroksinen ja monimutkainen juoni kirjassa on. Verihäät (linkki) on minulle edelleen Lemaitren ykkösteos.

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirja vieköön, Hemulin kirjahylly ja Kirjasähkökäyrä.

Kirjalla osallistun Main Kirjahyllyn aarteen 2 -haasteeseen sekä Joken rauhan haasteeseen.