Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu. Into. 2020. Norjankielinen alkuteos Mot meg i paradis. Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Minun tyttäreni", Milla toistaa. Hän tuntuu sanovan sen yhtä paljon itselleen kuin vieressään istuvalle putkinäkövisionäärille. "Minulla on tytär. Tai siis", hän kuiskaa, "oli. Kunnes jouduin luopumaan hänestä." Jokin hänen kasvoissaan on yhtäkkiä muuttunut, silmien ja suun ympärille on ilmaantunut juonteita ja ryppyjä, jotka pilkottavat ohuen meikin alta. Ehkä ne ovat olleet siinä koko ajan, en vain ole pysähtynyt katsomaan niitä." (s. 63)

Paratiisin kutsu on toinen osa Bakkeidin Aske-sarjaa. Ensimmäistä osaa, Meren aaveet, en ole lukenut, mutta se ei haitannut, hyvin pääsin mukaan Asken kyytiin. Thorkild Aske, kirjan minä-kertoja, on yksinäinen, tylyn oloinen ja hieman rähjäinen entinen poliisi. Askella on hurja menneisyys, josta muistoina ovat lukemattomat arvet eri puolilla kehoa. Kaiken lisäksi Aske on päihderiippuvainen. Mutta yhtä kaikki, hän on taitava selvittämään visaisiakin rikoksia. Aske oli saanut oppinsa mm. sarjamurhaajien haastattelukoulutuksessa USA:ssa. Asken tausta, jota valotetaan kirjassa vaihe vaiheelta, on mitä moninaisin. Menneisyydestä nousevat esille muutaman vuoden takaiset tapahtumat, jolloin Aske oli mukana järkyttävässä auto-onnettomuudessa ja sitä myötä menetti virkansa poliisin sisäisen tutkinnan kuulustelijana ja sai vankilatuomion. Kolme vuotta Stavangerin vankilassa oli rankkaa aikaa. Aske yritti itsemurhaa, mutta epäonnistui. Seurauksena oli happivaje ja sen seurauksena riippuvuus kipulääkkeisiin. Aske tietää itsekin, että hän on koukussa oleva huumeidenkäyttäjä. Hänen psykiatrinsa on tehnyt hyvää työtä ja saanut Asken jättämään lääkehuumeet - toistaiseksi.

Aske tuntee, että hänen aikansa on siirtyä eläkkeelle, nyt kun hän on menettänyt työpaikankin. Keskustelut työkyvyttömyyseläkkeestä on jo käyty ja uudenlainen tulevaisuus häämöttää, kunnes sitten tulee kutsu uuteen tehtävään. Uusi haaste kutkuttaa Asken mieltä, hän haluaa tietää siitä enemmän. Niinpä hän matkustaa Stavangerista Osloon, tapaa tulevan työnantajaehdokkaansa Milla Lindin sekä pipareita leipovan ruotsalaisen Joachimin ja kaksi poliisia. Milla, joka on Norjan menestyneimpiä rikoskirjailijoita, haluaa Asken taustoittamaan tulevaa kirjaansa. Kirja on dekkarisarjan päätösjakso, jossa selvitetään kahden nuoren tytön katoamista. Aiemmin Lindin kirjoja taustoittanut Robert Riverholt on murhattu. Ei Aske kauaa mieti, hän ottaa tehtävän vastaan.

"Ennemmin tai myöhemmin te kaikki alatte vihata minua." (s. 91)

Terävänä ja älykkäänä poliisina Aske huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Joku salaa jotakin. Eikä Aske pysty pysymään paikoillaan. Robertin murha on vain pieni osa rikosvyyhtiä, mukaan tulevat kahden nuoren tytön katoamiset ja monen monta muuta kiemuraa, jotka kuljettavat Askea paikasta toiseen. Jännittäviä tapahtumia saadaan seurata milloin Pietarissa, milloin Arkangelissa, milloin Lofooteilla. Pian Aske on niin syvällä rikosvyyhdin tutkinnassa, ettei hän voi muuta kuin jatkaa. "Siksi", huokaan ja kallistan tärveltyneen poskeni ovenkarmia vasten, "että kun pääsen vauhtiin, en osaa lopettaa." (s. 91) Väkivaltaa on paljon ja ruumiita tulee. Välipaloina kirjailija tarjoaa kiinnostavia henkilökuvauksia. Erityisesti Asken entinen esimies Gunnar Ore ja hänen vaimonsa Ann Mari ovat kiinnostavia tuttavuuksia. Gunnarin ja Asken piikittelevä sanailu on viihdyttävää luettavaa. Loppuratkaisua ennätin veikkailla mielessäni jo moneen otteeseen, mutta pieleen meni. Loppuratkaisu on todella yllätyksellinen.

Pidin tästä erinomaisesta dekkarista. Kirja tarjoaa hyvää dekkariviihdettä, sitä suosittua nordic noiria, ja samalla hieman erilaista jännitystä. Pahuutta ja väkivaltaa on, veri lentää ja ruumiita tulee, mutta on kirjassa jotakin muutakin. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja taitavasti rakennettu. Dekkari koostuu kuudesta osasta, joiden kaikkien otsikot alkavat samalla tavalla: Ne jotka... Tällaisista taitavista yksityiskohdista pidän. Luvut ovat lyhyitä ja sujuva dialogi toimii hyvänä apukeinona juonen kuljettamisessa. 

Henkilögalleria on mielestäni kirjan vahvuus. Roolien rakentamiseen on panostettu ja mukana on kiinnostavia roolihahmoja. Ja selvää on, etteivät he kaikki suinkaan ole sieltä puhtoisimmasta päästä. Aske kaikessa epäsovinnaisuudessaan on kiinnostava tyyppi. Uskon, että  Bakkeidin Aske-sarjasta tulee menestys, niin lupaava dekkari tämä Paratiisin kutsu on.