Pascal Engman: Polttava maa - osa 1

Pascal Engman: Polttava maa. WSOY. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Eldslandet. Suomentanut: Pekka Marjamäki. Päällys: Riikka Turkulainen. 557 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Siirtokunta ulottui lännessä tummiin kallioihin, jotka viettivät jyrkkinä ja liukkaina kohti Tyyntä valtamerta. Kallioiden kupeessa oli luotoja ja matalikkoja, jotka kuhisivat laskuveden aikana äyriäisiä ja joille ilmestyi silloin tällöin laumastaan häädettyjä merileijonauroksia, jotka olivat tulleet odottamaan kuolemaa. Siellä oli myös kapea hiekkaranta, johon valtameren suunnattomat aallot löivät kuohuvina vaahtopäinä." (s. 326)

Polttava maa on ensimmäinen osa uudessa Vanessa Frank  -jännityssarjassa. Vanessa Frank on 42-vuotias rikoskomisario. Hän johtaa Tukholman poliisin tutkintaosaston tiedustelujaosta 5 ja 6 eli Novaa, jonka tehtävänä on järjestäytyneen rikollisuuden jäljitys. Tosin tällä hetkellä Vanessa on hyllytettynä omasta virastaan, mutta Tukholman alamaailman tapahtumat ajautuvat sellaiseen pisteeseen, että Vanessa ajautuu väistämättä tapahtumien keskipisteeseen. Yksityiselämässä Vanessa on juuri eronnut. Ero on tiukka paikka Vanessalle, vaikkei hän sitä tunnustakaan. Hän oli asunut Svanten kanssa kaksitoista vuotta, ja he olivat sopineet, että tekevät uraa, eivätkä lapsia. Nyt Svanten uusi naisystävä "seuraava Greta Garbo" odottaa lasta. Taustaansa Vanessa valottaa sen verran, että hän on asunut aiemmin kaksi vuotta Kuubassa ja että hänen vanhempansa olivat hyvin varakkaita. Ruotsalaiseen tapaan Vanessa käyttää nuuskaa.

Kuten kaikissa suurkaupungeissa, myös Tukholman alamaailmassa tapahtuu paljon. Jatkuvasti on uutisia jengiammuskeluista, ryöstöistä ja autokaappauksista. "Tukholmalaiset tuntuivat tottuneen siihen, että lähiöissä ammuskeltiin aina silloin tällöin. Samoin kuin poliitikotkin, vaikka he lupailivatkin jatkuvasti, että väkivaltaisuuksille pantaisiin piste." (s. 245) Uusi vaarallinen mahtitekijä Ruotsissa on Legioona, joka aiemmin oli hallinnut Kööpenhaminan rikollispiirejä, mutta nyt vuoden verran he ovat olleet mukana mm. Tukholman kokaiinikaupassa. Tukholman Legioonaa johtavat Joseph Boulaich ja Mikael Ståhl. Poliisia työllistää myös uusi rikossarja, jossa kaapataan tukholmalaisia talousmiljönäärejä, pidetään heitä vankeina ja vapautetaan lunnaita vastaan. Liittyykö tähän rikossarjaan myös ryöstö Bågenhielmin Kelloon, sitä poliisi joutuu pohtimaan. 

Nicolas Paredes työskentelee astianpesijänä eräässä tukholmalaisessa ravintolassa. Hänellä on chileläistausta. Isä oli paennut kotimaastaan Chilestä vuoden 1973 sotilaskaappauksen jälkeen. Koulun jälkeen Nicolas oli liittynyt SOG:iin, "joka on puolustusvoimien salaisin ja parhaimmin koulutettu sotajoukko." (s. 54) Nicolas joutui kuitenkin eroamaan SOG:sta. Nicolaksella on kehitysvammainen sisko Maria, jota hän rakastaa ja josta hän haluaa huolehtia. Nicolas hamuaa rahaa, helppoa rahaa, jota hän lähtee havittelemaan Ivanin kanssa. Mutta luotettavaa kumppania Ivanista ei tule, koska hän haluaa miellyttää kaikkia ja toimia kaikkien mieliksi. Ivanin haaveena on päästä mukaan Legioonan toimintaan. Kuin tilauksesta, Joseph haluaa Ivanin auttavan legioonalaisia. Pyyntöön suostumalla Ivan pettäisi Nicolaksen.  

Toinen juonen kuvio sijoittuu Chileen, toiselle puolelle maapalloa.  Saksan natsipuoleeseen kuulunut Paul Schäfer perusti vuonna 1961 saksalaisen siirtokunnan Chilen eteläosaan, 350 kilometrin päähän Santiagosta. Siirtokunnan nimeksi annettiin Colonia Dignidad, Arvokkuuden siirtokunta. Chilen sotilasvallankaappauksen v. 1973 jälkeen siirtokunta aloitti yhteistyön kenraali Augusto Pinochetin salaisen poliisin DINA:n kanssa. Keskuksessa kuulusteltiin mitä raaoimmilla tavoilla vankeja, joilla oli hallussaan kaikkein salaisimmat tiedot.  

Alueella on Colonia Rheinin sairaala, Clinica Bavaria. Kaikista maailmankolkista tulevia ökyrikkaita palvelee sairaalan elinpankki, "josta potilaat saivat ostaa tarvitsemansa sisäelimet muutaman miljoonan dollarin kappalehintaan."  (s. 38) Kaikki toiminta on salaista, niin myös se, mistä sisäelimet saadaan.

En ole lukenut Engmanin ensimmäistä teosta Patriootit (WSOY, 2019), joten mitään ennakko-odotuksia minulla ei ollut. Polttava maa oli minulle kiinnostava, uskottava ja vakuuttava lukukokemus. Kirjassa tapahtuu paljon ja juonikuvioita on useita. Jännitys säilyy läpi kirjan. Elokuvakäsikirjoituksen tyyppiset lyhyet luvut hankaloittivat aluksi lukemista, mutta siihen tottui sitä mukaan, kun kirjan henkilögalleria tuli tutuksi. Hienosti kirjailija sitoo juonikuviot yhteen kirjan lopussa, vaikkakin vähempikin määrä juonen kulkuja olisi riittänyt. Esimerkiksi Chilen Colonia Dignidad olisi varmaankin yksin riittänyt yhden dekkarin aiheeksi. Colonia Dignidad on kiinnostava aihe kirjailijalle, koska hänellä itsellään on chileläistausta. Tämän todellisen kauhupaikan nimi muuttui vuonna 1991 Villa Bavieraksi. Vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Florian Gallenbergerin ohjaaman elokuvan Colonian tapahtumat sijoittuvat tähän pahamaineiseen Colonia Dignidadin siirtokuntaan. 

Vaikkakin pidin kirjasta, henkilöissä ei ollut oikeastaan ketään, josta olisin pitänyt. Vanessa on hyvä poliisi ja hyvä taistelija, mutta hänen persoonallisuuttaan avataan kirjassa melko vähän. Ehkäpä sitten jatko-osissa. Nicolaksesta ei kukaan oikein ota selvää paitsi, että hän on oppinut äärimmäisen hyväksi taistelijaksi SOG:n opeissa. "Tämä oli aivan uudelle tasolle vietyä väkivaltaa. Hallittua. Tehokasta."  (s. 267) Ivan taas puolestaan on lähinnä säälittävä. - Jatko-osaa mielenkiinnolla odottaen.

Kirjasta on postattu myös Kirjarouvan elämää -blogissa sekä Mummo matkalla -blogissa.