Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa. Gummerus. 2020. Englanninkielinen alkuteos Everything I Never Told You. Suomentanut Sari Karhulahti. 285 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Lydia on kuollut." 

Tämä hätkähdyttävä lause aloittaa kirjan. Lydian perhe ei vielä tiedä, että tyttö on kuollut. Lydiaa odotetaan aamiaiselle - turhaan. Muutaman päivän päästä hänet löydetään hukkuneena läheisestä Middlewoodjärvestä. Mitä on tapahtunut? Onko tämä 16-vuotias tyttö rikoksen uhri vai onko hän tehnyt itsemurhan, sitä joutuvat pohtimaan ja tutkimaan sekä Lydian perhe että poliisi. 

Suru ja epätietoisuus valtaavat Lydian perheen, isä Jamesin, äiti Marilynin, isoveli Nathin ja pikku-sisko Hannahin. Tämän hetken aikatasosta siirrytään vuoteen 1957, jolloin isä James ja äiti Marilyn tapasivat.

James P. Lee

James Lee on kiinalaistaustainen amerikkalainen, joka opettaa historiaa Harvardin yliopistossa. Kolmatta vuotta collegessa opiskeleva Marilyn osallistuu James Leen Karjapaimenet amerikkalaisessa kulttuurissa -kurssille. Marilyn yllättyy nähdessään opettajan. "Hän on Kaukoidästä, ajatteli Marilyn, joka ei ollut kohdannut koskaan aikaisemmin ketään aasialaissyntyistä." (s. 35-36)  Kaunis Marilyn ihastuu opettajaansa. Tapahtumat etenevät Marilynin ehdoilla.

"Omapahan on elämäni." (s. 58)

James ja Marilyn päättävät mennä naimisiin. Marilynin äiti tulee häihin, pettyy tavatessaan Jamesin ja haluaa Marilynin peruuttavan häänsä. "Ajattele lapsiasi", äiti sanoi. "Missä te asutte? Ette sovi mihinkään. Kadut lopun ikäsi." (s. 58) Mutta Marilyn pitää päänsä ja luopuu haaveistaan opiskella lääkäriksi - ainakin toistaiseksi. James on hakenut  historian lehtorin virkaa Harvardista. Hän ei saa paikkaa. James ei sovi laitoksen henkilökuntaan, niin hänelle ilmoitetaan. Syy on helppo arvata, mutta hän on kuitenkin tyytyväinen saadessaan paikan Ohiosta Middlewoodin vaatimattomasta collegesta. 

"Kadonnut aasialaistyttö löytyi järvestä hukkuneena." (s. 63)

James ja Marilyn saavat kolme lasta. Vanhin on Nath, sitten tulee Lydia ja viimeisenä Hannah. Sekä James että Marilyn lataavat toiveensa ja omat saavuttamattomat haaveensa Lydiaan. Lydia, jolla on äitinsä kirkkaan siniset silmät ja isänsä musta tukka, on lapsista aina etusijalla. Marilynista ei tullut lääkäriä, mutta Lydialle annetaan kaikki mahdollisuudet ja tuki opiskella nimenomaisesti lääkäriksi. Isä haluaa Lydian olevan suosittu ja kaikkien ystävä. Mutta miten erilaista Lydian todellisuus onkaan, sitä eivät vanhemmat tiedä. Ja sitten hänet löydetään hukkuneena. Paikallinen lehti kirjoittaa tapauksesta päivittäin, onhan "äkkikuolema kiehtova ja merkittävä tapaus." (s. 63) 

Hautajaisten jälkeen suru valtaa perheen. Marilyn hautautuu suruun, elää vain Lydian muistolle eikä kiinnitä juuri mitään huomiota muihin lapsiin. Isä uppoutuu työhön ja hakee seuraa muualta. Nath odottaa opintojen alkamista ja kotoa pois pääsyä. Pieni Hannah vain on ja tarkkailee kaikkea ja kaikkia. "Äiti on ollut Lydian huoneessa tuntikausia. Hannah kietoo kätensä tiukasti ympärilleen ja kuvittelee, että lohduttaa äitiä ja saa vuorostaan lohtua tämän syleilyssä."(s. 78) 

Olisi jotakin kerrottavaa laittaa lukijan pohtimaan lukemaansa. Tarinasta nousee esiin monta teemaa. Keskeisin on Jamesin ja Marilyn avioliitto. Itse olen mieltänyt seka-avioliitot mustien ja valkoisten liitoiksi, mutta Leen perheen tarina muistuttaa, että USA:ssa valkoinen rotu tuli pitää puhtaana yhtälailla keltaisista ja punaisista. Samaan aikaan vuonna 1958, kun James ja Marilyn avioituivat, Mildred ja Richard Loving, musta nainen ja valkoinen mies, menivät naimisiin Washingtonissa. Kun he matkasivat kotiinsa Virginiaan, heidät pidätettiin. Rotujen väliset avioliitot olivat vuonna 1958 kiellettyjä Virginiassa, kuten monessa muussakin osavaltiossa. Jamesin ja Marilynin onni oli, että he avioituivat Massachusettsin osavaltiossa, jossa seka-avioliitot olivat sallittuja. Alabamassa laki seka-avioliittojen kieltämisestä kumottiin vasta vuonna 2000. 

Mietin paljon myös Jamesin ja Marilynin suhtautumista lapsiinsa. Tuntui erikoiselta, että yksi lapsista - Lydia - otettiin kaiken huomion keskipisteeksi ja siirrettiin omat lapsuuden toteutumattomat haaveet ja odotukset häneen. Muita lapsia ei juuri huomioitu. Tilanne lienee ollut traumaattinen kaikille lapsille, sille joka sai kaiken huomion sekä niille, jotka jäivät huomiotta. 

Lapsen kuoleman jälkeinen suru on vaikea asia vanhemmille ja sisaruksille. Lapsen kuolema on suuri tuska. Kuolema tuo esiin kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia. Marilynin ja Jamesin perheen jokainen perheenjäsen uppoutuu omaan puhumattomaan suruunsa, jopa niin, että vakavana vaarana on perheen hajoaminen. Jokainen perheenjäsen tietää, että entiseen elämään ei ole paluuta, koska entistä elämää ei enää ole. Onneksi kirjan lopussa toivoa on näkyvissä.  

Lukukokemus on kiehtova. Ng on onnistunut kirjoittamaan koskettavan tarinan perheestä, historiasta, kodin merkityksestä, rotuongelmista ja perheen suuresta surusta. Lopputuloksena on tiivistunnelmainen, tarkkanäköinen ja älykkäästi rakennettu esikoisromaani.

Olisi jotakin kerrottavaa on Ngn esikoisromaani. Häneltä on suomennettu jo aiemmin Tulenarkoja asioita (Gummerus 2019). Sitä en ole lukenut. Lukulistalle se menee ilman muuta, niin vahva lukukokemus tämä oli.

Biologian kurssin jälkeen Marilyn oli ehdottanut muita. "Sinä voisit aloittaa fysiikan jo tänä syksynä", hän oli sanonut. "Collegen biologian jälkeen lukion fysiikka on takuulla sinulle ihan helppoa." Lydia oli suostunut, koska fysiikka oli ollut äidin lempiaine koulussa. "Tutustut sinua vanhempiin oppilaisiin", James oli sanonut. "Ja saat uusia ystäviä." (s. 158-159)