Naisten Pankin lukupiirikirjana Michelle Obaman Minun tarinani

Michelle Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher Brand. 510 sivua.

Oma ostos

Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui vuoden viimeiseen tapaamiseen. Anneli V:n vetovastuulla käsittelimme Michelle Obaman kirjaa Minun tarinani. Paikalla oli kaksitoista lukevaa leidiä, mukava oli nähdä uusiakin kasvoja. Kirjasta virisi vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu. Kiitos kaikille mukana olleille.

Lakinainen, businessnainen, kouluttaja, vaimo, äiti ja Yhdysvaltojen edellinen First Lady kuljettaa lukijaa läpi elämänsä lähtien Chicagon South Siden omakotitalon yläkerran ahtaasta asunnosta ja päätyen eliittikoulujen kautta aina Valkoiseen taloon asti. Michelle Robinson syntyi vuonna 1964. Michellen lapsuus näyttäytyi onnellisena, vaikka elämä oli vaatimatonta ja köyhääkin. Vanhemmat tekivät kaikkensa hankkiakseen rahaa lastensa opintoihin. Heidän mukaansa ihon väri ei saanut olla este koulutukseen. Äidin merkitys oli suuri Michellen itsetunnon ja tunneälyn rakentumisessa. Useimmat meistä pitivät paljon lapsuusajan kuvauksesta. Lapsuuden ja nuoruuden perinpohjainen käsittely antoi tarpeellista pohjaa Michellen elämän ymmärtämiselle.

"Olen oppinut, että läheltä on vaikea vihata."

Vaikka Michelle Obama ei osoittele sormella rotuongelmaa, se on siellä kaiken taustalla erottavana tekijänä, joka vaikuttaa vahvasti mahdollisuuksiin olla osallinen amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Michelle Obama, USA:n ensimmäiseksi naiseksi kohonnut nainen, pohtii useasti elämänsä eri vaiheissa, onko hän riittävän hyvä. Päästyään opiskelemaan maineikkaiseen Princetonin yliopistoon Michellen paineet olivat valtavat. Oliko hän riittävän hyvä tässä erittäin valkoisessa ja erittäin miesvoittoisessa yliopistossa, jossa valkoisten opiskelijoiden high school -taidot oli usein hankittu korkeatasoisissa yksityiskouluissa? Perustuiko Michellen valinta hänen osaamiseensa vai rotukiintiöihin? Kiinni otettavaa oli paljon. Mutta Michelle selviytyi. Tällä tavalla selviytyi myös Lucy Barton Elizabeth Stroutin kirjassa Nimeni on Lucy Barton.

"Mutta oli mahdotonta olla musta opiskelija enimmäkseen valkoisessa yliopistossa tuntematta ylle laskeutuvaa "positiivisen syrjinnän" varjoa. Eräiden opiskelijoiden ja jopa professorien katseesta saattoi melkein lukea sen, kuinka he olisivat halunneet sanoa.Minä tiedän, miksi sinä olet päässyt tänne."

Michelle pohti, oliko hän päässyt Princetoniin pelkästään yhteiskunnallisen kokeilun ansiosta. Kirjan koulutusosio oli monien lukijoittemme mielestä kirjan kiintoisin osio. Siinä käy kiistattomasti ilmi, miten erilaista ja eriarvoista koulutus Yhdysvalloissa on. Jotta menestyy, täytyy olla rahaa. Kaikki eivät ole Michelle Robinsoneja. Toki heitäkin on, niin täytyykin olla.

"Barack oli sentään musta mies Amerikassa. En uskonut, että hän voisi voittaa."

Princetonin jälkeen Michelle hyväksyttiin Harvardin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Sen jälkeen alkoikin uusi vaihe Michellen elämässä: työura kuuluisassa suuressa lakitoimistossa, jonne kesäharjoittelijaksi tuli Michellen tuleva puoliso ja USA:n seuraava presidentti Barack Obama. Syntyi Michellen ja Barackin elinikäinen romanssi, joka pohjautui molemminpuoliseen arvostukseen. Avioliitto solmittiin v. 1992. Aviomiehestä tuli poliitikko, joka puhui toivosta ja oikeudenmukaisesta maailmasta. Hänet valittiin Illinoisin senaattiin v. 1996. ”Hän oli hyvä ihminen, joka halusi vaikuttaa maailmaan, ja epäilyksistäni huolimatta hän katsoi, että politiikka oli paras tie pyrkiä siihen tavoitteeseen. Sellainen oli hänen uskonsa." Kun tuli aika ratkaista, lähteekö Barack Obama mukaan presidentin vaaleihin, ratkaisu jäi Michellelle. Hiukan vastahakoisesti hän myöntyi, koska uskoi, että Barackista tulisi todennäköisesti hyvä presidentti.

Kirja on myös kaunis rakkaudenosoitus tyttärille Malialle ja Sashalle. Malia syntyi v. 1998 ja Sasha v. 2001. Michelle totesi, että äitiys "määritti jokaisen päivän rytmin." 

Perhekuva (Wikipedia, kuvaaja Pete Souza)

Yksi kirjan isoista teemoista on naisystävien ja mentoreiden merkitys Michellen elämässä. He ovat olleet hänelle hyvin tärkeitä ja merkityksellisiä. He ovat myötävaikuttaneet siihen, millainen Michelle on tänä päivänä. Tätä kaunista kuvausta oli ilo lukea ja se sai lukijankin miettimään oman elämänsä tärkeitä henkilöitä. Michelle pohtii myös vihaisen mustan naisen stereotypiaa, sukupuolta sekä rotuongelmaa. Itse olin USA:ssa vaihto-oppilaana v. 1968. Se oli vuosi, jolloin Martin Luther King murhattiin. Siitä on nyt 51 vuotta. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä, kuten Michelle Obaman kirja osoittaa.

Virkaanastumispäivän tanssi (Wikipedia)

Suurin osa lukupiiriläisistämme piti kirjasta. Mielestämme kirja on hieno kuvaus siitä, millaista on luoda oma elämänsä polku. Kirja on kuvausta Michellen elämästä, Barack kulkee kirjassa mukana sivuhenkilönä. Michellen ääni kuuluu kirjassa, vaikka taustalla varmasti onkin laaja kirjoittajatiimi. Vaikka kirjassa on sivuja yli 500, se on helppo- ja nopealukuinen. Rakenne on kronologisuudessaan selkeä. Eräs lukijoistamme totesi, että jos hän kirjoittaisi elämänkerran itsestään, niin hänkin valitsisi kronologisen kerronnan. Huumoriakaan ei kirjasta puutu, hymyhuulin Michelle muistelee tapaamistaan kuningatar Elisabetin kanssa ja herkkiä hetkiä Nelson Mandelan kanssa. Kirja on muistelmateos ja kasvutarina, joka osoittaa, että köyhistä ja vaatimattomista oloista lähtevä tyttö – ihonväristä riippumatta – voi luoda itselleen hyvän elämän. Tällaista se oli, täyttä elämää, voisi Michelle todeta. Jäämme odottamaan, mitä seuraavaksi. 

Suurin osa lukijoistamme piti kirjasta ja tutustui mielellään Michelle Obaman elämään, jota hän avaa lukijoille hyvin avoimesti ja rehellisesti. Lukupiirien luonteeseen kuuluu, että mielipiteitä on monia. Eräs mukana ollut lukijamme piti kirjaa prinsessakirjana eikä sen tähden ollut lukenut kirjaa. Eräs toinen vierasti kirjaa sen vuoksi, että ei pidä tämäntyyppisistä elämänkerroista, joissa henkilö itse kertoo elämästään. Tämä johtikin keskusteluun elämänkerroista. Miksi ei kirjoittaisi kirjaa omasta elämästään, jos siihen on halua ja osaamista? (Esim Eeva Lennonin muistelmat, jota olen juuri lukemassa) Onhan "jokainen oman elämänsä paras asiantuntija", kuten eräs lukijoistamme totesi. Kirjoittajia kyllä löytyy, jos tehtävä annetaan jollekin ulkopuoliselle. 

Annamme kirjalle arvion asteikolla 1-5. Minun tarinani sai arvion 4,3. Lukupiirissämme on aina arvottavana muutama kirja. Arpajaisrahat lahjoitamme Naisten Pankille Lukutoukka Krista Airolan muistokampanjan kautta. Krista oli aktiivijäsen lukupiirissä ja teki aina postaukset lukemistamme kirjoista. Tämän kerran arpajaistuotto oli 75 euroa.

https://omakampanja.kirkonulkomaanapu.fi/ammattikoulutus-naiselle/5-9320

Valitsimme myös lukupiirin kevään kirjat. Hyvä lukupiirikevät on tulossa, mukana ovat kirjailijat Petina Gappah, Heidi Köngäs, Suvi Vaarla, Helena Ruuska ja Margaret Atwood. Tammikuun tapaaminen alkaa Petina Gappahin kirjalla Pimeydestä loistaa valo.