Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki. 2019. Icasos. 370 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta omistuskirjoituksineen

"Minusta on tullut rohkea. Lääkeannosten vähentäminen on herättänyt sisäisen villikissani. Minun tekee mieleni tehdä asioita, jotka on kielletty, jotka aiheuttavat paheksuntaa, ja vain siksi että voin ja uskallan tehdä niin." (s. 191)

Tatu Kokon kirjassa Kävelevien patsaiden kaupunki on kolme asiaa, jotka saivat kiinnostukseni heräämään ennen kuin olin lukenut riviäkään kirjasta. Ensinnäkin, Minna Canth. Vaikka Minna Canth -juhlavuotta on juuri vietetty, niin tämä upea nainen herättää edelleenkin kiinnostukseni. Toiseksi, mielenterveysongelmat. Olen läheltä seurannut läheiseni kamppailua maanisdepressiivisyyden ja lääkkeiden kanssa ja nähnyt, kuinka uuvuttava tämä sairaus on. Kolmanneksi, sydämeni aivan läikähti, kun kävi ilmi, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Kuopioon, tuohon minun 70-luvun kaupunkiini, jossa aloitin aikuiselämäni opintojeni jälkeen.

Vilja, 26 vuotta, työskentelee kirjastonhoitajana Kuopion pääkirjastossa Maaherrankadulla. Hän sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja sen kurissa pitämiseksi hänellä on vahva lääkitys. Elämä on tasaista, ei ole ylä- eikä alamäkiä, siitä lääkkeet pitävät huolta. Vilja tuntee eläneensä liian monta vuotta lääkehuurussa ja haluaisi päästä mukaan elämään.  "Ajattelen kaikkia niitä vuosia, jotka olen viettänyt valtavan häpeän ja kainostelun ja harmauden uumenissa enkä halua sinne enää koskaan takaisin." (s. 201)  Vilja tekee uhkarohkean päätöksen ja lopettaa tai ainakin vähentää lääkkeiden syöntiä, omaehtoisesti, ei lääkärin valvonnassa. Yht'äkkiä elämällä on kirkkaat värit. 
             
Vilja tutkii Minna Canthia, lukee Canthista kirjoitettuja elämänkertoja, lukee Canthin teoksia ja keskustelee Minnan patsaan kanssa. Pronssirouva on hyvä keskustelukaveri. Vilja haluaa päästä sisälle Minnan syviin tuntoihin. Vilja uskoo, että Minnalla oli salaisuuksia ja ne Vilja haluaa löytää. Lääkkeettömyydellä Vilja onnistuu, hän pystyy eläytymään Minnan tuntoihin, kuvittelemaan, millaista Minnan elämä on ollut. Mutta monta kertaa käy niin, että eläytyessään totaalisesti Minnan elämään Vilja menettää todellisuudentajunsa ja kosketuksensa arkielämään, jolloin seurauksena on psykoosi. 

Vilja kohtaa Kareemin, komean historian opiskelijan, joka tekee kesätyötään Kuopion museossa. Kareem on sikhi, mutta Suomessa syntynyt. "En ole mamu, jos sitä pelkäät. Vanhempani tulivat Suomeen Intiasta ajat sitten. Olen syntynyt täällä. Olen suomalainen." (s. 73) Vilja rakastuu lähes ensisilmäyksellä. Suhde on rakkaudentäyteinen. Vilja pakahtuu omaan eroottisuuteensa ja haluaa enemmän kuin mitä Kareemin uskonto sallii. "Kunnioitan ja arvostan hänen hienovaraisuuttaan, mutta se alkaa myös ärsyttää. Eikö hän välitä, miltä minusta tuntuu? Hän saa minut kiihkoihini, saa minut aivan valmiiksi, mutta ei etene loppuun asti vaan jättää minut lopulta yksin."(s. 143)

Kuljen Viljan kanssa pitkin Kuopion katuja. Tunnen hyvin nuo kadut, pääkirjaston, museon, pienet rännikadut, Minna Canthin Kanttilan, Victor Barsokevitschin valokuvamuseon. Vilja tutustuttaa lukijan myös patsaiden Kuopioon: Hannes Kolehmainen, Velj'mies, Siskotyttö, oksapoika, raivaajaperhe, Tuulten poika. Niin tuttuja ovat nämä patsaat minullekin. Toimin Kuopiossa asuessani kaupunkioppaana ja hyvin muistan vieläkin näiden patsaiden valmistumisvuodet. Kirjan takakannessa on 1800-luvun Kuopion kartta, jonka olisin suonut olevan kooltaan isompi. 

Takakannessa on kuvia Minna Canthista ja Ferdinandista sekä pieni Kuopion kartta.

Pidin Viljasta, Kokko luo hänestä mielenkiintoisen ja uskottavan henkilöhahmon. Mutta Kareemia mietin. Miten mies voi olla niin kiltti, niin rakastava, niin ymmärtävä ja niin kärsivällinen? Mies on yksinkertaisesti täydellinen. Pohdin sitäkin, vaikuttaako Kareemin "toisrotuisuus" (tätä termiä Kokko käyttää) hänen täydellisyyteensä. Asiaan kuuluu varmasti myös se, että Viljan vanhemmat eivät voi hyväksyä tätä "toisrotuista" sulhasehdokasta. 

Pidin tästä kirjasta hyvin paljon. Kirjassa on paljon teemoja, mutta kirjaa on vaivatonta lukea, koko paketti pysyy koossa erinomaisesti. Kirjan voima ja kiivastempoisuus kasvavat kohti kirjan loppuratkaisuja.  Kokolla on tuore ja raikas ote käsitellessään Minna Canthia, naisen eroottisuutta ja uuvuttavaa sairautta. Iso plussa vielä kirjan kauniista kannesta. Kirjan kansi kutsui lukijaa tarttumaan kirjaan. 

Saammeko odottaa kirjalle jatko-osaa? Olisi kiva kuulla, miten Vilja onnistuu elämänsä seuraavilla askelmilla. Ehkä Kareemista paljastuu yllättäviä salaisuuksia, aivan täydellinen ihminen ei ole edes kiinnostava. 

On hienoa, että meillä on Suomessa myös maakunnallisia kustantamoja, joista yksi on kuopiolainen Icasos. Icasos täyttää tänä vuonna 10 vuotta!  Lämpimät onnittelut!