Tiina Martikainen: Surmanpolku

Tiina Martikainen: Surmanpolku. Myllylahti. 2019. Kannen valokuva: Hannele Hänninen. 295 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On mieluisaa löytää uusia suomalaisia naisdekkaristeja. Tähän mennessä olen tutustunut ja kovasti pitänyt Anu Patrakan, Tuire Malmstedtin, Suvi Piiroisen ja Annika Erosen dekkareista, ja nyt posti toi viime viikolla Tiina Martikaisen uutuuden Surmanpolku. Martikaiselta on aiemmin ilmestynyt kaksi Hanna Vainio -sarjaan kuuluvaa dekkaria: Kasvot pinnan alla (Myllylahti, 2015) ja Jäätyneet kasvot (Myllylahti, 2016).

Surmanpolussa liikutaan Lohjan ja Sammatin seuduilla. Sammatin pururadalta löytyy kuollut mies, jota on puukotettu suoraan sydämeen. Puukko on jätetty rintaan. Kuollut mies on 44-vuotias Kimmo, paikallinen yrittäjä. Rikosylikonstaapeli ja poliisikoiraohjaaja Hanna Vainio osuu kotimatkallaan surmapaikalle. Hannalla on mukanaan ruumis- ja tunnistusetsintäkoira Riina, jonka johdolla lähdetään tutkimaan maastoa. Tästä alkaa rikostutkinta, jossa on mukana koko Lohjan poliisivahvuus. Esimies Veijo johtaa tutkimuksia. Kimmon läheisiä ja etäisiäkin tuttavuuksia kuulustellaan. Pääepäillyiksi seuloutuvat Kimmon vaimo Krista, Kimmon yrityksessä työskentelevä Markus Luoma sekä Kimmon kanssa tehtyihin kauppoihin tyytymätön Atte Palokari. Kimmon kalenterista löydetyt lintujen nimet, Satakieli, Haukantie, Palokärki, avaavat yhteyden huumeketjuihin.  

Poliisit tekevät pitkää päivää, epäiltyjä kuulustellaan, mutta rikoksen tutkinta ei tunnu edistyvän. Sitten yksi asia selviää ja sen jälkeen toinen ja lopulta koko vyyhti avautuu, ja rikos saa ratkaisunsa.

Rikosylikonstaapeli Hanna Vainio, 37 vuotta, on kirjan päähenkilö. Hanna on mukava, sympaattinen ja taitava poliisi. Esimies Veijo arvostaa Hannan ammattitaitoa. "Rikoskonstaapelille oli hyvä laittaa asioita mietintämyssyyn, sillä Veijo oli huomannut Hannan kyvyn oivaltaa asiayhteydet varsin pienistä vinkeistä." (s. 235) Hanna on ehkä liiankin mukava ja liiankin tavallinen kirjan pääpoliisiksi, olisin odottanut Hannalta hieman räväkkyyttä ja enemmän irtiottoja. Parasta Hannassa on se, että hänellä on työparina poliisikoira Riina. Tällaista parivaljakkoa en ole ennen dekkareissa tavannut. Oli todella piristävää seurata Hannan ja Riinan saumatonta yhteistyötä. Ja niinhän siinä kävi, että tämänkin rikoksen selvittämisessä Riinalla oli merkittävä osuus. 

Hannalla on tunne, että häntä viskotaan ja kiskotaan moneen suuntaan ja odotukset eri suunnilta ovat liian isot. Hanna on 16-vuotiaan ammattikoulua käyvän Miran yksinhuoltaja ja seurustelee puuseppä Erkin kanssa, jotka molemmat kaipaavat hänen aikaansa. Ja sitten on se poliisin työ! Miksi Hannasta tuli poliisi? Näin hän pohtii poliisityön olemusta Erkille: "Piti sanoa, että poliisin työ on kaiken muun lisäksi myös sosiaalipuolen hommaa. Ongelmat alkavat siitä, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa. Kadulla heiluu nyrkki ja pariskunnat riitelee kotonaan. Eri ryhmittymät taistelee keskenään." (s. 248)

Surmanpolkuja on oikein viihdyttävä dekkari. Se on sopivan kevyt, siinä ei murhilla mässäillä. Kirjassa on mukavasti ja sopivasti yllättäviä koukkuja, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon yllä läpi kirjan. Lohjan ja Sammatin seudut ovat minulle ihan tuntematonta seutua, joten niiden paikkojen kuvaukset jäivät minulle avautumatta. Mielenkiinnolla odotan jatkoa Hanna Vainio -sarjalle. Jatkuuko Hannan ja Erkin suhde? Löytääkö Mira paikkansa lopetettuaan koulunsa? Miten Hannan ja Riinan yhteistyö jatkuu?