Michelle Obama: Minun tarinani - Becoming

Michelle Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher Brand. 510 sivua.

Oma ostos

Michelle Obaman kirjasta Minun tarinani on tullut suosittu ja jopa rakastettu kirja niin lukijoiden, kriitikoiden kuin bloggareidenkin keskuudessa. Eikä syyttä. Harva nainen - vaikkei olisikaan Yhdysvaltojen First Lady - rohkenee laittaa itsensä niin likoon ja paljastaa itsestään niin paljon, vain siksi, että haluaa kertoa oman tarinansa. Se tarina antakoon uskoa ja tulevaisuuden luottamusta kaikille amerikkalaisille vähävaraisista kodeista tuleville tytöille ihonväristä riippumatta. 

Michelle Robinson vietti lapsuutensa Chicagon South Siden ahtaassa asunnossa omakotitalon yläkerrassa yhdessä rakastavien vanhempien ja Craig-veljen kanssa. Lapsuus näyttäytyi onnellisena, vaikka elämä oli vaatimatonta ja köyhääkin. Onneksi lähellä oli  laaja suku ja oma nurkkaus kotona Barbie-nukkeineen. Monien muiden lähiöiden tavoin South Side slummiutui, valkoiset ja varakkaat mustat perheet muuttivat pois. Koululuokkien rakenne muuttui: Michellen ensimmäisellä luokalla koululaisista oli mustia 10 %, kun taas viidennellä luokalla mustien osuus oli jo 90 %. 

Tätä kirjaa voi lukea monin tavoin. Eri lukijoiden huomio kiinnittyy eri asioihin. Itse koin kirjan hyvin paljolti kuvauksena USA:n rotuongelmista. Vaikka Michelle Obama ei mitenkään osoittele sormella rotukysymyksiä, se on siellä kaiken taustalla erottavana tekijänä, joka vaikuttaa vahvasti mahdollisuuksiin olla osallinen amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Itse olin USA:ssa vaihto-oppilaana v. 1967, juuri 60-luvun rotumellakoiden päätyttyä. Asuin Michiganissa, valkoisessa Plymouthin pikkukaupungissa. Perheeni oli ihan tosissaan todetessaan, että he ehdottomasti muuttavat pois tältä tutulta kotikadulta, jos sinne muuttaa mustia. Noista ajoista ja Martin Luther King Jr:n murhasta on kulunut jo 51 vuotta. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta pitkä taival on yhä edessä, kuten Michelle Obaman kirja osoittaa. 

Olenko minä tarpeeksi hyvä?

Michelle Obama, USA:n ensimmäiseksi naiseksi kohonnut nainen, pohtii useasti elämänsä eri vaiheissa, onko hän riittävän hyvä. Päästyään opiskelemaan maineikkaiseen Princetonin yliopistoon Michellen paineet olivat valtavat. Michelle pohti, oliko hän riittävän hyvä tässä erittäin valkoisessa ja erittäin miesvoittoisessa yliopistossa, jossa valkoisten opiskelijoiden high school -taidot oli usein hankittu korkeatasoisissa yksityiskouluissa. Perustuiko Michellen valinta hänen osaamiseensa vai rotukiintiöihin? Kiinni otettavaa oli paljon. Mutta Michelle selviytyi. Tällä tavalla selviytyi myös Lucy Barton Elizabeth Stroutin kirjassa Nimeni on Lucy Barton.

"Mutta oli mahdotonta olla musta opiskelija enimmäkseen valkoisessa yliopistossa tuntematta ylle laskeutuvaa "positiivisen syrjinnän" varjoa. Eräiden opiskelijoiden ja jopa professorien katseesta saattoi melkein lukea sen, kuinka he olisivat halunneet sanoa Minä tiedän, miksi sinä olet päässyt tänne." (s. 103) 

Michelle pohti, oliko hän päässyt Princetoniin pelkästään yhteiskunnallisen kokeilun ansiosta. Kirjan koulutusosio osoittaa kiistattomasti sen, miten erilaista ja eriarvoista koulutus Yhdysvalloissa on. Jotta menestyy, täytyy olla rahaa. Kaikki eivät ole Michelle Robinsoneja. Toki heitäkin on, niin täytyykin olla. Kirjan luettuani satuin katsomaan erästä television vaaliohjelmaa, jossa valitettiin siitä, miten paljon suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on puutteita ja miten kallista se on. Jatkossa pyydän tällaisia valittajia lukemaan Michelle Obaman kirjan.

Oikeudenmukainen maailma

Princetonin jälkeen Michelle hyväksyttiin Harvardin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Sen jälkeen alkoikin uusi vaihe Michellen elämässä: työura kuuluisassa suuressa lakitoimistossa, jonne kesäharjoittelijaksi tuli Michellen tuleva puoliso ja USA:n tuleva presidentti Barack Obama. Syntyi Michellen ja Barackin elinikäinen romanssi. Avioliitto solmittiin v. 1992.  Siitäkin huolimatta, että Obama poltti tupakkaa. 😊 Aviomiehestä tuli poliitikko, joka puhui toivosta ja oikeudenmukaisesta maailmasta. Hänet valittiin Illinoisin senaattiin v. 1996. "Hän oli hyvä ihminen, joka halusi vaikuttaa maailmaan, ja epäilyksistäni huolimatta hän katsoi, että politiikka oli paras tie pyrkiä siihen tavoitteeseen. Sellainen oli hänen uskonsa." (s. 224) 

Sitten v. 1998 syntyi Malia, ihana lapsi. Michelle totesi, että äitiys "määritti jokaisen päivän rytmin." (s. 233) Toinen tytär Sasha syntyi v. 2001.

"Barack oli sentään musta mies Amerikassa. En uskonut, että hän voisi voittaa." (s. 275)

Alkoi vaalikampanja, joka päättyi vaaleihin 4.11.2008, kun Barack Obamasta tuli Yhdysvaltojen 44. presidentti. Takana oli voimia vienyt vaalikampanja, johon Michelle miehensä rinnalla oli osallistunut lähes täysipäiväisesti.  

Virkaanastumispäivän tanssi (Wikipedia)

Vuorossa oli muutto Valkoiseen taloon. Valkoisen talon emännyys on uusi kokemus kenelle tahansa ensimmäiselle naiselle. Salaisen palvelun agenttien läsnäoloon on vain totuttava, samoin kuin kuljetuksiin luotilasiautoilla, suureen henkilökuntaan ja jatkuvaan edustamiseen. Virheitä ei saa tehdä, kaikki pitää suunnitella huolella etukäteen. Michelelle haastavinta oli saada Valkoisesta talosta paikka, jossa Malia ja Sasha viihtyisivät ja saisivat olla lapsia.

Perhekuva (Wikipedia, kuvaaja Pete Souza)

Olin tyttärieni kanssa New Yorkissa marraskuussa 2008, pari viikkoa Barack Obaman presidentiksi valinnan jälkeen. Oli hienoa aistia voiton ilmapiiri ympäri New Yorkia, luonnollisesti erityisesti mustien keskuudessa. Kävimme Harlemissa ja kun seisoimme Dr Martin Luther King Jr -Boulevardilla, luoksemme tuli musta mies kysymään, mistä olemme. Kun vastasimme olevamme Suomesta, hän arveli, että suuret uutiset eivät olleet vielä ehtineet Suomeen asti eli se suuri uutinen, jonka hän halusi kertoa meille, oli se, että Barack Obama oli valittu USA:n presidentiksi.

Valta vaihtuu Valkoisessa talossa. (Wikipedia)