Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie

Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie. 2017. Siltala. 381 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tahto ja hohto pitää sisällään useita teemoja. Kirjan varsinainen aihe on Annina Holmbergin äidin Ritva Holmbergin (1944-2014) elämä. Hänen avioliittonsa myötä kirjassa avataan näkymä 60- ja 70-luvun suomalaiseen teatterimaailmaan ja sitä myötä lukija pääsee tutustumaan tuon aikakauden legendaarisiin näyttelijöihin. Vaikka teemoja on kirjassa useita, kirja pysyy koossa napakasti ja mallikkaasti.

Ritva Holmberg (o.s. Kupias), joka tunnetaan dramaturgina, ohjaajana ja käsikirjoittajana, oli mukana teatterielämässä jo teini-iässä Jyväskylässä. Lukiovuosinaan Ritva tapasi Kalle Holmbergin. Avioliitto solmittiin, kun Ritva oli 19 vuotta. Pian häiden jälkeen seurasi muutto Helsinkiin ja pian syntyi Annina, joka jäikin Holmbergien ainoaksi lapseksi. 

19-vuotias Ritva Anninan kanssa

Kaikki oli mahdollista 60-luvulla

Holmbergit olivat Helsingissä keskellä kuohuvaa 60-lukua. Kalle ohjaajana oli kaiken keskipisteessä ja sitä myötä Ritvakin tutustui luontevasti 60-luvun taiteilijoihin. Tutuiksi tulivat mm Kaj Chydenius, Aulikki Oksanen, Heikki Kinnunen, Kaisa Korhonen ja Vesa-Matti Loiri, joista monista tuli Holmbergien elinikäisiä ystäviä. 60-luvulle oli tyypillistä teatteritaitelijoiden kiinteä yhteistyö, jossa yhdistyivät kova työtahti, perhe-elämä, aatemaailma, alkoholin käyttö ja kiihkeät keskustelut Elitessä. Ei tarkkoja rajoja, vaan suurta yhtenäisyyttä, työtä ja lomaa saumattomasti. (s. 359) 

Yksi Kallen elämän huippuhetkistä oli vuonna 1966 ensi-iltansa saanut Lapualaisooppera. Lehdet kuvasivat esitystä sanoilla järisyttävä, voitokas, sytyttävä, ennenkuulumattoman innostava, vuoden tärkein teatteritapahtuma jne. (s. 81) 60-luvun lopun kuvausta kirjassa ei juuri ole, vaikka se aika ja erityisesti "Hullu vuosi" 1968 Vanhan valtauksineen ja Tsekkoslovakian miehityksineen varmasti puhututtivat  myös teatteritaitelijoita.  

Itsenäiseksi taiteilijaksi

Tähän asti kirjaa lukiessa on ollut tunne, että Ritva on ikään kuin sivuroolissa kerronnan keskittyessä enimmäkseen Kallen uran kehitykseen. Tärkeintä Ritvalle oli tukea ja avustaa Kallea ohjaajan tehtävässä, mutta kyllä Ritva haaveili omasta urastaankin, joka mahdollistui Åbo Svenska Teaterissa ensin dramaturgina ja sittemmin teatterinjohtajana. Sitten kutsuja alkoi tulla ulkomailta. Pariskunnan muutettua Turusta takaisin Helsinkiin Ritva opetti dramaturgiaa teatterikorkeakoulussa sekä toimi dramaturgina ja ohjaajana Helsingin kaupunginteatterissa, jolta ajalta maineikkaita näytelmiä ovat mm Kallion kimallus, Noitaympyrä ja Kiljusen herrasväki.

Ritvaa samoin kuin Kallea taide ja työ veivät vauhdilla eteenpäin. Elämän sisältönä olivat työ ja taiteilijaystävät. Kahden vahvan taiteilijan avioliitossa otettiin yhteen, joskus aika voimakkaastikin. Ylimääräistä huolta Ritvalle aiheutti Kallen alkoholismi. Vanhempien maailmalle suuntautuneiden työ- ja lomamatkojen aikana Anninalla oli luottohoitajansa. 

Aika iloita lastenlapsista

Tytär Annina kertoo itsestään kolmannessa persoonassa ja ikäänkuin ulkopuolisena tarkkailijana. Lämpöä ja syvyyttä äiti-tytär -suhteeseen tulee siinä vaiheessa, kun Ritvasta tulee Anninan kolmen lapsen isoäiti. "Hän ei ollut mikään pullantuoksuinen mamma", Irina sanoo. Enemmän hänestä tulee mieleen pihvit, graavikala ja hienot aamiaiset." Kotona piti syödä aina jotain terveellistäkin, mutta mammalla ja taatilla sai croissanteja ja hilloleipiä niin paljon kuin halusi." (s. 331)

Merkittävä tapahtuma Kallen ja Ritvan elämässä oli liittyminen ortodoksiseen kirkkoon. He viettivät pitkiäkin aikoja Uudessa Valamossa, tutustuivat Laatokan Valamoon ja Petserin luostariin ja olivat mukana ristisaatoissa. "Monia vuosia, armorikkaita vuosia" toivotettiin kaikissa juhlatilaisuuksissa. Myös Annina liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Hänet vihittiin avioliittoon Uspenskin katedraalissa, ja lastenlapset kastettiin Pyhän kolminaisuuden kirkossa. 

Sitten alkaa urhea kamppailu keuhkosyöpää vastaan, jota Annina kuvaa koskettavasti ja kauniisti. Ritva Holmberg, kuten myös miehensä Kalle, on haudattu Valamoon.

Annina Holmberg sitoutui isoon tehtävään aloittaessaan äitinsä elämänkerran kirjoittamisen. Hän on tehnyt paljon työtä: hän on haastatellut, penkonut arkistoja ja kirjoittanut. Lopputuloksena on kaunis muistokirjoitus omalle äidille ja merkittävälle taiteilijalle. Ehkä kirjan kirjoittaminen on lievittänyt Anninan surua ja  on ollut osa hänen surutyötään. Pidin Anninan suorasta ja selkeästä kirjoittamistyylistä, pidin kirjan todella oivaltavasta rakenteesta ja pidin hyvin valituista valokuvista. Kirjan nimi Tahto ja hohto on osuva, sillä siitähän Ritvan elämässä oli kysymys.

Kirjassa mainitaan, että Kalle ja Ritva Holmbergin vihki Jyväskylässä Tauno Airola. Liekö nimeen tullut kirjoitusvirhe, nimittäin tuohon aikaan mieheni setä Mauno Airola oli Jyväskylässä kappalaisena. Tuskin Jyväskylässä on ollut kahta Airola-nimistä pappia.

Ritva: Urhea, rohkea, itsenäinen, kyvykäs, kirkas. (Kaisa Korhonen Ritvan hautajaisissa s. 374)