lauantai 16. kesäkuuta 2018

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär



Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär. 2009. Otava. The Gravedigger's Daughter. Suomentanut Kaijamari Sivill. 678 sivua.

Omasta kirjahyllystä

Toisen maailmansodan holokausti tuo Schwartin juutalaisperheen Saksasta USA:han. Laivamatka on pitkä ja rankka koko perheelle, isälle, äidille ja kahdelle pojalle. Pakomatkan päätteeksi New Yorkin satamassa syntyy Rebecca. Rebecan elämä alkaa veren kastelemassa punkassa, siinä ikkunattomassa "hytissä" sanoinkuvaamattoman saastan keskellä. (s. 188). Isä miettii: Miten helppoa vastasyntynyt olisi ollut tukehduttaa. Ja miten armollista tukehduttaminen olisi olut. Aikuisen käsi pienen ruttuisen naaman päällä, punaisen kuin keitetty tomaatti. (s. 188) 

Rebecan isästä, joka oli Saksassa ollut arvostettu matematiikan opettaja, tuli haudankaivaja, kun hän ei muutakaan työtä onnistunut saamaan. Perhe elää niukkaa ja surkeaa elämää kurjassa mökissään Milburnin pikkukaupungissa New Yorkin osavaltiossa. Oates kuvaa erinomaisesti perheen onnetonta elämää, ympäristön ennakkoluuloja, isän äkkipikaisuutta ja aggressiivisuutta, äidin epätoivoa ja elämästä luopumista, poikien sopeutumattomuutta ja Rebecan yksinäisyyttä. Isä ei anna Rebecalle edes mahdollisuutta koulumenestykseen. 

Sitten tulee kevät 1949. Niitä aikoja, kun Jacob Schwart lopetti säästötilinsä ja osti kaksitoistakaliiperisen, kaksipiippuisen haulikon ja laatikollisen patruunoita. (s. 213) Eräänä päivänä katkeruus purkautuu tragediaksi, jonka tapahtumia ja seurauksia Rebecca kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. Rebecca ei pysty sopeutumaan, vaikka hänelle aukeaa mahdollisuus uuteen elämään. Sitten elämään tulee suuri rakkaus, Niles Tignor, jonka kanssa Rebecca saa lapsen. Ylellinen yö Niagara Falls -hotellissa v. 1954 muuttuu avioliiton helvetiksi. 

Nyt Tignor tappaa sinut, ei voi itselleen mitään. (s. 386)

Mutta Rebecca selviää ja elämä kuljettaa Rebeccaa kohti uusia kohtaamisia ja tapahtumia. Vaikka Rebecan elämä näyttäytyy turvallisena, hyvänä ja onnellisena, hänellä on painolastina rankka lapsuus, jonka hän haluaa kieltää ja jota hän ei paljasta edes miehelleen. 

Oatesin tapa kuvata Rebecan elämää ja elämänvaiheita on kertakaikkisen taitavaa. Hän tekee sen niin luontevasti ja älykkäästi. Tapahtumien kulkua on helppo seurata. Lukija ei väsy eikä kyllästy, vaan lähes 700-sivuinen kirja pitää lukijan intensiivisessä otteessaan lukemisen ajan ja vielä paljon sen jälkeenkin. Monet asiat jäävät askarruttamaan. Ei ollut USA:kaan halukas ottamaan vastaan ja hyväksymään juutalaisia 1930-luvulla, ei kansana eikä yhteiskuntana. Juutalaisten haaveet uudesta, uljaasta maailmasta kariutuivat pian. Schwartin perhe monien muiden perheiden tavoin sai kokea, että kaikki Amerikkaan menijät - ihonväristä riippumatta - eivät olleet menestyjiä eivätkä saavuttaneet suuria omaisuuksia, vaan edessä oli varsin ennakkoluuloinen ja karu vastaanotto.

Juutalaisten kohtalo toisen maailmansodan aikana on nyt niin pinnalla mielessäni. Viime viikon Vilnan matkallamme vierailimme vaikuttavassa Vilnan holokaustisessa museossa. Vilnassa oli ennen holokaustia yli 200 000 juutalaista ja sodan jälkeen heitä oli enää vain noin 2000.


Juutalaisuuden tunnusmerkkejä
"We Must Never Forget The Holocaust So That It Never Happens Again."

6 kommenttia:

  1. Tämä teos piti minutkin aikanaan otteessaan alusta loppuun. Arvelin silloin syyn olevan sen, että omassa elämässäni on ollut niin paljon samaistumispintaa Rebekan elämän kanssa.
    Hyvää viikonlopun ja kesäkuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti palautteesta. Hienoa kun sinäkin olet lukenut tämän kirjan. Rebecan lapsuus oli rankkaa aikaa. Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  3. En ole vielä tätä lukenut, mutta muut lukemani Oatesit ovat olleet hyvin vaikuttavia, joten enköhän tämänkin joku päivä lue:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oates on todella taitava kirjailija. Uskon, että pidät myös tästä kirjasta.

      Poista
  4. Tämä on todella upea romaani. Joyce Carol Oates on kirjailijana omaa luokkaansa. Minulla odottaisi hyllyssä lukematta hänen romaaninsa Putous. Jokohan tänä kesänä olisi sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Suketus. On nautinto lukea Oatesin kirjoja.

      Poista