Håkan Nesser: Sukujuhlat

Hyvää virpomissunnuntaita!
 

Håkan Nesser: Sukujuhlat. 2011. Tammi. Människa utan hund. Suomentanut Saara Villa. Kansi Eevaliina Rusanen. 523 sivua.

Omasta kirjahyllystä

Totuus on välillä hiukan yliarvostettu jalokivi. (s. 507)

Lomalukemiseksi tarvitaan ehdottomasti dekkareita. Sukujuhlien pokkaripainos tarttui mukaan kirjahyllystämme matkatessamme aurinkolomalle Kap Verdelle. Vaikka luen melko paljon dekkareita, Nesser on jäänyt minulta kokonaan lukematta. Niin hyvä lukukokemus tämä oli, ettei varmasti jää viimeiseksi Nesseriksi. Tykästyin Nesserin kirjoitustyyliin, dekkarin juoneen ja henkilöhahmoihin sekä rikoskonstaapeli Gunnar Barborottiin.

Nimensä mukaisesti kirja alkaa sukujuhlilla. Hermanssonin perhe Kymlingen pikkukaupungissa Ruotsissa kokoontuu viettämään 105-vuotisjuhlia. Karl-Erik, joka täyttää 65 vuotta, on juuri eläköitynyt opettajan virasta. Samoin vaimo Rosemarie Wunderlich Hermansson on jäänyt eläkkeelle. Pariskunta on aikeissa myydä talonsa ja muuttaa Espanjan aurinkorannikolle tai seniilirannikolle, kuten Rosemaria toteaa. Muutto Espanjaan vapauttaisi heidät siitä häpeän tunteesta, jonka heidän poikansa Robert on aiheuttanut osallistumalla tosi-tv-ohjelmaan, jonka johdosta iltapäivälehdissä nähdään kuvia Runkku-Robertista.  

Tytär Ebba täyttää 40 vuotta. Ebban perheeseen kuuluvat pojat Henrik ja Kristoffer sekä aviomies Leif. Toisen tyttären Kristiinan perheeseen kuuluvat aviomies Jakob ja lapsi Kelvin. Mukana sukujuhlilla on myös poika Robert.

Tällä porukalla Hermanssonin perhe kokoontuu juhlimaan syntymäpäiviä muutamaa päivää ennen joulua. Juhlissa syödään hyvin, juodaan runsaasti, käydään pintatason keskusteluja, ja ennen kaikkea varotaan Runkku Robert -aiheen käsittelyä. 

Kirjassa päästään liki sivulle 150 ennen kuin mitään dekkarimaista tapahtuu. Lukija ei varmasti olisi pahastunut, jos kirja olisi jatkunut pelkästään sukutarinana, niin mielenkiintoisesti ja elävästi Nesser kuvaa perheiden ja suvun välisiä suhteita ja jännitteitä. Mutta jos kaikki sujuisi rauhanomaisesti, emme pääsisi tutustumaan sympaattiseen, italialaissyntyiseen rikoskonstaapeli Gunnar Barbarottiin, joka saa tehtäväkseen selvittää sukujuhlilla tapahtuneita katoamistapauksia. 

Lukija tietää ennen Barbarottia pääpiirteet siitä, mitä on tapahtunut, mutta vain osittain, kun taas Barbarotti on aivan eksyksissä.

Siitä oli  jo kolme viikkoa, ja niin Gunnar Barbarotti kuin hänen työtoverinsakin tunsivat liiankin hyvin vanhan, luotettavan poliisitotuuden, jonka mukaan ratkaistut rikokset ratkaistaan niiden tapahtumista seuraavien päivien aikana. Tai sitten ei lainkaan. (s. 264-265)  

Jännistystä riittää kirjan viimeisille sivuille saakka. Itse koin hyvin merkityksellisenä sen, miten Nesser pystyi kuvaamaan surua ja surun käsittelyä niissä perheissä, joissa katoamisia oli tapahtunut. Jokaisen perheenjäsenen upotessa omaan suruunsa on vakavana vaarana perheen hajoaminen.  

Sukujuhlat aloitti Nesserin Barbarotti-sarjan. Onkin varmaa, että haluan edelleen seurata Gunnar Barbarottin rikosten selvittämistä.  Erityiskiitos Saara Villalle sujuvasta käännöksestä sekä Eevaliina Rusaselle kannesta.