Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

 

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella. Karisto. 2024. Kansi Katja Säilä. 219 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuuli Kivijoki  jatkaa Lemmenlahti-sarjaansa. Ensimmäisessä osassa Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella Kivijoki kuvasi Sofiaa, joka tuli Lemmenlahdelle laittamaan kuolleen tätinsä pikkuruista mökkiä myyntikuntoon. 

Tämän kirjan pääroolissa on Annika, Päivänpaisteen hoivakodissa työskentelevä ylihoitaja, joka päättää - ehkä hieman harkitsemattomasti - ostaa rintamiestalon. Annika oli heti ensikäynnillä ihastunut taloon ja erityisesti talon valoisuuteen. "Isoja ikkunoita oli joka ilmansuuntaan, olohuoneen ja keittiön yhdistelmässäkin kolmeen. Niistä tulvi valoa jopa tällaisena loppusyksyn päivänä, kun aurinko oli ohittanut sen lakipisteen johon se tähän vuodenaikaan ylsi." Kun pankkikin oli suhtautunut lainahakemukseen myönteisesti, päätös oli sillä selvä. Aiemmin kerrostalon vuokrakaksiossa asuneena Annika ei osaa kuvitella, että omakotitalon myötä tulisi jotakin sellaista, mistä hän ei selviäisi. Kyllä minä pystyn moneen, vakuuttaa Annika. Vaikka, sen hän myöntää, "vanhan talon ostaminen oli ehkä rohkeinta, mitä hän oli eläissään tehnyt".

Asettautuminen uuteen kotiin alkaa lupaavasti. Tutustuminen naapuritalon Petteriin ja hänen Romeo-koiraansa ilahduttaa Annikaa. Samoin Annika iloitsee, että taloon ilmestyy asukkaaksi söpö kissa, jolle Annika antaa nimen Julia. Nyt naapurusten lemmikit sopivat yhteen ainakin nimiensä puolesta - Romeo ja Julia - ja ystävykset heistä tuleekin. Teknisten töiden opettajana Petteri on käsistään kätevä ja pystyy auttamaan Annikaa monessa pulmatilanteessa, joita kyllä näyttää tulevan vanhassa omakotitalossa. Saunan kiuaskivet eivät toimi, sähköt menevät talosta, auto jättää tielle. Onneksi Petteri auttaa mielellään. Ja sitä paitsi, kyllä komeaa Petteriä katselee mielellään. Annikalla on kuitenkin vielä taustalla vanha suhde Arin kanssa. Se pitää käsitellä loppuun ennen kuin mitään uutta voi rueta suunnittelemaan. Vaikka tosin "Annika oli tehnyt vankan päätöksen pysytellä yksikseen, tässä vaiheessa hän ei kaivannut ulkopuolista tekijää mutkistamaan elämää. Hänellä oli uusi oma koti, ja hänen aikansa uppoaisi sen laittamiseen ja töihin." 

Illat Annika viettää enimmäkseen Julia-kissan kanssa. Annikan harrastuksena on neulominen, ja pian Petteri saakin lahjaksi lapasia ja sukkia. Joskus Annika ottaa kirjan käteen ja lukee Portugaliin sijoittuvaa dekkaria, ehkäpä Anu Patrakkaa. Lemmenlahden aktiviteetit erityisesti talvisaikaan ovat hyvin rajallisia. Annika keksii perustaa kokkausryhmän, jossa kokeillaan erilaisia reseptejä ja opetellaan kokkaamaan uusia ruokia. Julia on mukavaa seuraa, mutta Annika huomaa ajatustensa kulkeutuvan yhä useammin naapuritalon Petteriin. 

Syksyn sävyjä Lemmenlahdella on feelgood-romaani parhaimmasta päästä. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu romaani vie lukijan mukanaan. Helsingin Kirjamessuilla Kivijoki kertoi, että hänen tavoitteenaan on tuoda Lemmenlahti-kirjoillaan hyvää mieltä lukijoille ja siinä hän onnistuu erinomaisesti. Romeolla ja Julialla on iso rooli kirjassa. Somesta olen huomannut, että myös kirjailija itse on kissojen ystävä. Eläimet on mukavasti linkitetty juoneen mukaan jopa niin, että Annikan ja Petterin viestittely tapahtuu Romeon ja Julian nimissä. "Jos teillä ei ole parempaa tekemistä, niin isännälle olisi illemmalla tarjolla sienipiirasta täällä. Julia." 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on Anu Patrakka, yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista. Ehkä romanttiseen genreen sijoittuvan kirjan kirjoittaminen toimii Patrakalle mukavana vastapainona dekkareiden kirjoittamiselle. Ja miten upea kansi kirjassa onkaan. Kiitos Katja Säilä! Niin kauniit värit, ja ovatpa Romea ja Juliakin päässeet mukaan kanteen. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.   

Anu Patrakka ja Kaarina Griffiths Helsingin Kirjamessuilla

Mika Kulju: Suomalaiset Normandian maihinnousussa

Mika Kulju: Suomalaiset Normandian maihinnousussa. readme.fi. 2024. Kansi Marko Tapani. 184 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan takakannessa on teksti: "Normandian maihinnousu 6. kesäkuuta 1944 on yksi tunnetuimmista tapahtumista maailmanhistoriassa." Kulju kietoo kirjansa tapahtumat maihinnousun kannalta keskeisiin rantoihin: Utah, Omaha, Gold, Juno ja Sword. Nämä kohteet ovat olleet sodan päättymisestä alkaen kestomatkailukohteita. Ihmiset ympäri maailmaa tulevat tutustumaan Normandian lukuisiin museoihin ja vierailemaan amerikkalaisten hautausmaalla, jossa on yli 9000 marmorista hautaristiä, sekä saksalaisten hautausmaalla, jossa on yli 20 000 mustaa ristiä. Normandiassa on vuosittain järjestetty veteraanitapahtuma 6. päivä kesäkuuta. Tilaisuuteen on osallistunut parhaimmillaan peräti 30 000 veteraania. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä, ja viime kesänä mukana oli enää vain 200 Normandian veteraania.   

Kulju kertaa Normandian maihinnousun historiaa. Operaatio Overlordin, länsiliittoutuneitten maihinnousu Ranskan rannikolle toisessa maailmansodassa, suunnittelu oli vaativa tehtävä. "Alusta saakka liittoutuneiden johdon tiedossa oli, että Normandian rannikolla Euroopan vapauttamisen hinta tulisi olemaan harvinaisen kova: pahimmissa paikoissa kärkiyksiköiden tappiot voisivat olla jopa 90 prosentin luokkaa." Suunnitteluun käytettiin peräti 26 kuukautta. Operaatio tapahtui D-Dayna: 6. kesäkuuta 1944. D-Dayta seuranneina kuukausina runsas 2 000 000 länsisotilasta saapui Pohjois-Ranskaan ilma- tai meriteitse. 

Kulju seuraa maihinnousun etenemistä rannoittain. Hän kuvaa myös maihinnoususta tehtyjä elokuvia, mm. Utah-rannan tapahtumista kertovaa elokuvaa Saving Private Ryan, joka perustuu todellisiin tapahtumiin. Sotamies John Steele, joka roikkui valjaistaan Sainte-Mére-Églisen kirkontornissa kaksi ja puoli tuntia, nähtiin elokuvassa The Longest Day. Osansa kirjassa saavat myös  Robert Capan muutamat säilyneet valokuvat, jotka kuvaavat D-Dayn kaoottisuutta.

Mukana Normandian taisteluissa on ollut muutamia suomalaissukuisia sotilaita, mm. Matti Raivio, George Emil Eagles ja Kosti Ensio Kuusi, jonka hauta löytyy Rauman vanhalta hautausmaalta. Kanadan asevoimissa oli useita suomalaistaustaisia sotilaita. Olipa mukana suomensukuinen nuori nainenkin, Sirkka Tuomi. Eikä sovi unohtaa M/S Alpon merkitystä operaatio Overlordin onnistumisessa. 

Kosti Ensio Kuusen hauta Rauman vanhalla hautausmaalla. Kuva Anneli Airola

Kirja on kiinnostavaa luettavaa, vaikkakin Normandian maihinnousun historia on monelle lukijalle tuttua. Kirja toimii samalla matkaoppaana ja antaa vinkkejä Normandian kohteista. Kirjan runsas ja tasokas valokuvaliite sekä kartat tukevat ja havainnollistavat tekstiä. Itse voin vakuuttaa, että Normandian alue on todella tutustumisen arvoinen.

Amerikkalaisten hautausmaa. Kuva Anneli Airola.

Saksalaisten hautausmaa. Kuva Anneli Airola.

Pointe Du Hoc. Kuva Anneli Airola.

Pointe Du Hoc. Kuva Anneli Airola.

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat. Tammi. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Zig Zag Girl. Suomentanut Pauli Tapio. Päällys: Markko Taina. 304 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

"Siksak-tytön juju on siinä", hän sanoi kaataessaan loput pullon sisällöstä Edgarin lasiin, "että koko tempun onnistuminen on tytön varassa. Siihen tarvitsee todella hyvän avustajan, sellaisen, joka pystyy salamannopeasti änkeytymään litteäksi laatikon keskiosaan. Tytön pitää olla nopea ja rohkea."

Taikatemppumurhat on Griffithsin uuden Brightonin mysteerit -sarjan ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin, tarkasti ottaen vuoden 1950 elokuuhun. Brightonin rikoskomisario Edgar Stephens kokee epämiellyttävän yllätyksen. Kaksi suurta mustaa koteloa on löydetty Brightonin rautatieaseman matkatavarasäilytyksestä. Henkilökunta oli huomannut ilkeän hajun. Koteloista löytyy kolmeen osaan sahatun naisen pää ja jalat. Keskiosa seuraa pian perässä, se lähetetään suoraan Edgarille. Yllättävää on, että Edgarin tittelinä on hänen sotilasarvonsa.

Tällä täytyy olla jotakin tekemistä sodan kanssa, miettii Edgar. Hänen sotilasarvonsa käyttäminen viittaa sotaan, samoin kuin kolmeen osaan sahattu nainen, joka oli hänen taikuriystävänsä Max Mephiston kuuluisa siksak-taikatemppu, temppu jossa luodaan vaikutelma, että tyttö leikataan kolmeen osaan. Maxin jopa uskottiin keksineen tempun. Edgar ja Max yhdessä Stan “The Great Diablo” Parksin ja Tony Mulhollandin kanssa olivat tavanneet sodan aikana palvellessaan sotilastiedustelussa M15:ssä. Tämän taikuriryhmän tehtävänä "oli vihollisen harhauttaminen silmänkääntötemppujen avulla". Max pystyykin tunnistamaan kuolleen naisen yhdeksi avustajakseen. Max tulee Edgarin avuksi, kun he lähtevät jäljittämään muita ryhmäläisiä. Tulee toinenkin murha, nyt yksi taikuri on murhattu. Edgar on varma, että murhien kohteena on koko taikuriryhmä, siis ehkä myös hän itse. On tärkeää varoittaa muita ryhmäläisiä ja on tärkeää saada murhat selvitetyksi mahdollisimman pian.

Griffithsin taustatarina teatterielementeistä yhdistettynä toiseen maailmansotaan on kiehtova. Oli kiinnostavaa lukea kuvauksia taikurien esiintymisistä ja tempuista. Taikurit olivat huolissaan varieteen ja taikatemppujen tulevaisuudesta. "Pian ei enää olisi tyttöjä, jotka astuivat kaappiin ja ilmestyivät katsomoon. Ja tarpeistonvalmistajien olisi varmaan ansaittava elantonsa tekemällä koirankoppeja ja vaatekaappeja." 

Tarinan vietäväksi oli helppo heittäytyä. Kaikkein parasta kirjassa ovat henkilökuvakset, kuten myös Griffithsin Ruth Ware -sarjassa. Henkilöhahmot ovat sopivan inhimillisiä ja todentuntuisia. Mukava oli tutustua Edgariin. Hän on poikamies, hän asuu "erään pinkiksi maalatun talon pohjakerroksessa". Edgarin isä oli ollut töissä postissa. Lasten ahkera opiskelu oli ollut vanhemmille tärkeää. Ja tuottihan se tulosta, Edgar pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Sitten tuli sota väliin. Äitinsä pettymykseksi Edgar ilmoitti sodan jälkeen, ettei jatkakaan opintoja Oxfordissa, vaan ryhtyy poliisiksi. Edgarin lempiharrastus on sanaristikot. "Luu paistaa: rahatpa on taas loppu. Viisi kirjainta."

Mielenkiinnolla odotan sarjan jatkoa.

Elly Griffiths Helsingin Kirjamessuilla

Rake Tähtinen: Tuonen lähetti

 

Rake Tähtinen: Tuonen lähetti. Myllylahti. 2024. Kannen kuva Rake Tähtinen. 341 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Rake Tähtinen jatkaa Petäjämäki-dekkarisarjaa. Onneksi, sanovat lukijat, sillä niin kiinnostava tämä sarja on ollut alusta pitäen. Nyt on vuorossa peräti 11. osa. On mukava palata Petäjämäen ja Laatikaisen seuraan. Myös Sanna Ritola ja atk-guru Kovalainen saavat ison roolin kirjassa. Uusikaupunkilaisille kirja on mieluista luettavaa, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat entiseen tapaan Uuteenkaupunkiin, kirjailijan kotikaupunkiin.

Rikosylikonstaapeli Laatikaisen herättää puhelinsoitto aamuyöstä. Ylikonstaapeli Sanna Ritola ei edes tervehdi, vaan menee suoraan asiaan. "Partio odottelee sua Lasamäen parkkipaikalla." Paikalta löytyy kuollut mies, jota on ammuttu otsaan. Kyseessä on Aaro Sääkslahti, paikallinen kuntosaliyrittäjä. Aloitetaan tutkinta, eikä Laatikainen voi muuta kuin todeta että " leppoisa elokuun alku oli enää muisto." Esimies, rikoskomisario Petäjämäki on vielä kesälomalla, joten Laatikainen määrätään rikostutkinnan johtoon, vaikka hän ei sitä haluakaan. Ensimmäiseksi Laatikainen ryhtyy selvittämään kuntosalin toimintaa, tekee haastatteluja ja yrittää saada murhasta kokonaiskuvaa.   

Sääkslahden läheiset tulevat lukijalle tutuiksi, samoin kuntosalikävijät. Pääseepä juttuun mukaan myös Sääkslahden entinen matematiikan opettaja ja hänen terapeuttinsa. Laatikaisen tiimi tekee pitkää päivää ja saa kuin saakin tulosta aikaiseksi. Heillä on tunne, että juttu on päätöksessä. Mutta sitten tulee uusi uhri. "Otsassa oli siisti pyöreä reikä." Niin kuin ensimmäisessäkin murhassa. Ja vielä tulee uusi tapaus. Yhteistä murhille on tekotapa, mutta mitään muuta yhteistä nimittäjää ei löydy. Laatikaisen tiimi on ymmällä, ja onpa puhetta siitäkin, että juttu pitäisi siirtää keskusrikospoliisille. Atk-asiantuntija Kovalainen joutuu koville. Normaalien puhelin- ja tietokonetietojen purkamisen ohella hän joutuu tutustumaan tor-verkostoon ja erilaisiin chattiryhmiin. 

Olen varma, että lukija ei pysty arvaamaan murhaajaa. Jännitystä ylläpidetään ihan viimeisille sivuille asti. Murhaaja tuntee itsensä hyväntekijäksi. Pahan tulisi saada palkkansa, "sellaisen, joka pahalle kuuluu". Hieman hämäräksi jäävät ainakin minulle murhan motiivit, mutta pääasia, että murhaaja saadaan kiinni eikä hän ennätä toteuttaa neljättä murhaa. 

Uudenkaupungin poliisien kanssa kyllä viihtyy. Laatikaisesta ei voi olla pitämättä. Hän on ammatilleen sitoutunut, vaikkakin saattaa äyskiä ja olla töykeä, mutta sellainen hän vaan on, ei hän mitään pahaa tarkoita. Ammatinvaihtokin on joskus mielessä. "...hetkittäin nämä poliisihommat tuntuvat niin nähdyltä." Nyt leikitään kissaa ja hiirtä Ritolan kanssa jopa niin, että esimiehen pitää puuttua asiaan. Käy myös ilmi, miten vaikeaa Kovalaisen on purkaa tunteitaan tai uskoutua jollekulle, vaikka hätä on suuri. 

Dekkari on kirjoitettu vetävästi, juoni kantaa eikä huumoriakaan ole unohdettu. Sarjan vahvuutena on kiinnostavat, hyvin rakennetut henkilöhahmot. Petäjämäki-sarjan ensimmäinen osa Musta joulu ilmestyi vuonna 2008. Näin ollen Petäjämäen ja Laatikaisen täytyy olla jo aika iäkkäitä, mutta toivottavasti pääsemme vielä seuraamaan heidän toimiaan ennen kuin he siirtyvät eläkkeelle. Rake Tähtinen on itse valokuvannut onnistuneen kansikuvan. Samaa kuvaustyyliä Tähtinen on käyttänyt myös kirjoissaan Menneisyyden arvet (2023) ja Viimeinen kuvaus (2022). 

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus. Sitruuna. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Mystery of Mrs. Christie. Suomentanut Hanni Salovaara. 304 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

On historiallinen tosiasia, että rikosten kuningatar Agatha Christie (1890 - 1976) katosi yhdeksitoista päiväksi vuonna 1926. Kukaan ei tiedä, mitä silloin tapahtui eli miksi hän katosi tai minne hän katosi. Edes omaelämäkerrassaan Christie ei mainitse mitään omituisesta katoamisestaan. Kun poliisit ryhtyvät selvittämään Christien katoamista, he löytävät Christien tyhjän Morris Cowleyn syvän ja synkän lammen reunalta. Vihjeinä ovat ainoastaan renkaiden jäljet ja autosta löytynyt turkki. Yö oli kylmä. Miksi Christie ei ollut ottanut turkkia mukaansa, pohtivat poliisit. Eivät edes läheiset - aviomies Archie, tytär Rosalind tai Stylesin henkilökunta - pysty antamaan mitään vihjeitä. On selvää, että katoamistapaus nousee sanomalehtien otsikoihin ja innostaa kansalaisia liittymään maanlaajuisiin etsintöihin.   

Kirjan tapahtumat etenevät kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä aikatasossa kuvataan Agatha Christien elämää, kun hän nuorena naisena tapaa ihastuttavan ja komean luutnantti Archie Christien, tulevan aviomiehensä. Agatha on jo löyhästi kihloissa tuttavaperheen pojan kanssa, mutta se ei estä Agathaa rakastumasta Archieen. Ensimmäinen maailmansota tulee väliin ja Archie saa palvelukseenastumismääräyksen Kuninkaallisiin lentojoukkoihin. Agathan perhe joutuu pettymään, kun Archien päästessä lomalle nuoret solmivat avioliiton.   

Sodasta palaa muuttunut mies, ei enää rakastava ja lempeä Archie, vaan levottomuutta ja saamattomuutta huokuva mies. Yhä edelleen Agathan rakkaus Archieen on vankkumaton. Syntyy tytär Rosalind ja samaan aikaan alkaa Agathan kirjallinen ura. Avioliitto rakoilee yhä enemmän, mies on paljon poissa kotoa. Mutta Agatha antaa kaiken anteeksi. "Muistutin itselleni, että hyvä vaimo hemmottelisi miestään omasta tilanteestaan huolimatta, ja halusin epätoivoisesti olla hyvä vaimo." 

Ja lopuksi käy ilmi, että aviomiehellä on suhde Nancy Neelen kanssa. Mies tulee kotiin ja ilmoittaa: "Haluan avioeron niin pian kuin mahdollista."  

Toisessa aikajanassa seurataan Agathan katoamisen jälkeisiä päiviä. Lukija seuraa aviomies Archien reaktioita sekä poliisien etsintää. Archie ilmoittaa poliiseille tekevänsä kaiken voitavansa vaimonsa löytämiseksi. Lopuksi - kuten on ennustettavissa - aikajanat kohtaavat. Agatha Christie löytyy eräästä hotellista Harrogatesta. Kirjailija itse sanoo katoamisen syyksi muistinmenetyksen, mutta brittilehdistö ei tätä niele. Totuutta ei kukaan tiedä edes vielä tänä päivänäkään, mutta Marie Benedictin kehittelemä fiktiivinen selitys katoamiselle upposi ainakin minuun - niin uskottava se mielestäni oli. 

Kirja on eräänlainen Agatha Christien elämäkerta, jossa lukija pääsee kurkistamaan kirjailijan elämään ja hänen kirjoittajan uransa alkuvaiheisiin. Se, mitä tapahtuu Agatha Christien elämässä avioeron jälkeen, ei ole tämän kirjan aiheena. Katoamisen aikoihin Christie ei vielä ollut suuri tähti, mutta juuri julkaistun Roger Ackroydin murha -rikosromaanin myötä oli selvää, että tästä kirjailijasta kuullaan vielä. Ja todellakin kuultiin, sillä Christien kirjoja on myyty noin kaksi miljardia kappaletta ja niitä on käännetty 44 kielelle. 

Marie Benedict on tehnyt kirjaa varten laajaa taustatyötä, jotta Agatha Christien elämä näyttäytyy lukijalle mahdollisimman tosipohjaisesti. Benedict nostaa esiin älykkään ja rohkean Agatha Christien, joka rakasti miestään yli kaiken, mutta ei valitettavasti saanut vastarakkautta. Ja miten näppärän ja oivaltavan juonirakenteen kirjailija onkaan rakentanut niistä yhdestätoista päivästä, jolloin Agatha Christie oli kadoksissa. Uskon, että rikosten kuningatar olisi itsekin hyväksynyt Benedictin rakentaman juonen.

Bestseller-kirjailija Marie Benedictin kirjojen aiheina ovat naiset, usein historian kirjoituksessa aviomiestensä varjoon jääneet naiset. Näin on kahdessa Benedictin suomennetussa teoksessa Lady Churchill (linkki) ja Rouva Einstein (linkki). Agatha Christie tekee poikkeuksen, Christie sai arvostusta kirjoilleen jo elinaikanaan.  

Tämän kirjan seurassa minä viihdyin. Kirjaa on miellyttävä lukea, tarinasta tulee kerrassaan koukuttava. Benedictin sujuva kieli kantaa ja tarinaa on helppo seurata. Kaksi aikatasoa linkittyvät hienosti yhteen eikä kumpikaan aikataso voisi toimia ilman toista.

Tässä on kirja, joka toimii varmasti myös lukupiirikirjana. 

Johannes Anyuru: Ixelles

Johannes Anyuru: Ixelles. S&S. 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Ixelles. Suomentanut Outi Menna. Kansi Elina Warsta. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Koko elämä me ollaan etsitty jotain, mitä menettää.

Mutta meillä ei ole mitään.

Ja mitään ei ole olemassa järjestelmän ulkopuolella."

Johannes Anyurun juuri suomennettu teos Ixelles kuvaa rikollisuuden, huumeiden ja väkivallan maailmaa huonomaineisessa antwerpeniläisessä lähiössä, joka kantaa nimeä 2070 alueen postinumeron mukaan. Alue tunnetaan myös nimellä Bagdad. Tarina on teemojensa kautta hyvin ajankohtainen ja pelottavan todellinen, mutta samalla ajaton, ehkä myös tulevaisuutta ennakoiva. "One minute in the future", kuten Anyury sanoi Helsingin Kirjamessuilla.  

Itse päätarinalla on selkeät puitteet. Työläistaustainen Ruth kasvattaa yksinhuoltajana poikaansa Emia. Mio, Emin teini-ikäinen isä puukotettiin kuoliaaksi kävelytunnelissa yksitoista vuotta sitten. Mio oli elänyt rankan nuoruuden. Hän lopetti koulun kesken ja ryhtyi huumediileriksi. Väkivalta tuli pian mukaan kuvaan. Hän johti veljensä vaikeuksiin. Toisaalta Miosta löytyi lämpöä, hän puhui kauniisti linnuista ja keräsi höyheniä. Hän kävi pitkiä keskusteluja musiikista ja ihmisten olemuksesta Ruthin isän kanssa. "Hänessä oli jotain. Valoa, joka hänen oli pakko pitää piilossa sekä muilta että itseltään. Ennen kaikkea itseltään, eikö vain? Jotta hän kestäisi sen tosiasian, että hän oli jumissa täällä ihan niin kuin kaikki muutkin." Mion kuva maalattiin seinämuraaliksi 2070:n lähiössä.

Kuollessaan Mio ei vielä tiennyt, että Ruth odotti hänen lastaan. Ruth ei kerro pojalleen, mitä hänen isälleen on tapahtunut. Hän ei myöskään kerro, että hänen isänsä sekä hän itse olivat asuneet huonomaisella 2070-alueella. Mion kuoleman jälkeen Ruth pystyi muuttamaan uuden työpaikkansa myötä Ixellesiin, varakkaampien alueelle. Ruthin uusi työpaikka on agentuurissa, jonka hieman hämärästi kuvattu tarkoitus on auttaa muuttamaan maailmaa, erityisesti ihmisten mielipiteitä. Vaikka Ruthin työ agentuurissa ei ole tarinan keskipisteessä, se kuitenkin muodostaa teoksen kehyksen. Nyt Ruthin tehtävänä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin niin, että he eivät vastusta suunnitelmaa, jonka mukaan alueen 2070 talot puretaan tulevien teiden, liittymien ja liikenneympyröiden tieltä. Ehkä Ruth saa asukkaat "haaveilemaan poispääsystä, mikäli onnistuu löytämään asian ytimessä olevan traumaattisen totuuden sekä toisen pisteen, josta totuutta voi muuttaa."

Kirjassa on lukuisia tarinoita ja muisteluja Miosta. Ja lisäksi tulee vielä uusi ääni kullanvärisellä CD:llä, jossa puhuja sanoo olevansa Mio. Puhuja lupaa viedä pojat ei-minkään osastolle, missä asiat ovat paremmin. Mutta Mio on kuollut, toteaa Ruth. Vai onko hän elossa? Ei Ruth koskaan nähnyt Mion ruumista.

Kirja on hyvin ajankohtainen syrjäytymisestä, huumeista, maahanmuuttajista, rasismista, sopeutumattomuudesta ja väkivallan kierteestä. Mosaiikkimaisesti rakennetussa tarinassa liikutaan saumattomasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Lukija joutuu miettimään totuutta ja todellisuutta; onko totuutta ja todellisuutta olemassa tai ovatko ne löydettävissä, jos niitä ei ole. Uskallemmeko luottaa mihinkään? Kirjassa onkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. 

Ixelles on vahva romaani, joka kertoo oleellisia asioita ihmisestä ja ajastamme, kuten teki myös Anyurun aiempi suomennettu teos He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017). Anyurun käyttämä kieli on kaunista runollista proosaa, joka pehmentää ankaraa ja väkivaltaista tapahtumaympäristöä. Suuren kiitoksen ansaitsee Outi Menna hyvästä käännöksestä.

Kirjan lähes kaikki henkilöt ovat siirtolaisia, belgialaisia ei juuri tavata. Mietin, miksi ruotsalainen Anyuru on valinnut tapahtumapaikaksi Antwerpenin, koska varmasti Ruotsistakin löytyisi vastaavia paikkoja.

Helsingin Kirjamessuilla Johannes Anyurua haastatteli Li Andersson. Haastattelun aluksi Andersson totesi naurahtaen, että tässä ruotsinkielinen haastattelija haastattelee ruotsinkielistä kirjailijaa englanniksi. Anyuru totesi, että alueella 2070 asuvat maahanmuuttajat ovat yksinäisiä ja ikävöivät kotimaahansa tai ainakin johonkin paikkaan, missä on turvallista. Kirja on laaja-alaisesti käsitettynä poliittinen teos, joka herättää kysymyksen, onko universaaleja arvoja vielä jäljellä, voimmeko sopia arvoista ja uskallammeko luottaa tulevaisuuteen. Synkistä teemoista huolimatta kirja antaa toivoa tulevaisuudesta.  

Li Andersson haastattelee Johannes Anyurua Helsingin Kirjamessuilla.

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

 

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta. Gummerus. 2024. Kansi Jenni Noponen. 235 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Matti Rönkä, eläkkeelle siirtynyt uutisankkuri, palaa uudessa teoksessaan iskelmä-Suomen kultaisiin vuosiin 1970-80 luvuille. Raimo eli Rami Rissanen asuu Haapakoskella, fiktiivisessä kauppalassa Savon perukoilla, jossakin Kuopion lähistöllä. Raimo on päässyt keväällä ylioppilaaksi, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, mikään ala ei tunnu omalta. Kesän hän tekee töitä Heikki-enonsa tilalla renkipoikana. Viikonloppuisin ja joskus myös viikolla Ramin tie käy lavatansseihin. Jo heti alkukesästä lavatansseista löytyy Riitta, hänkin kevään ylioppilaita.

Tuomo Tarvainen, Posti-Tuomo, on harkitsemassa orkesterin laittamista. Ramin hän haluaisi mukaan. "Että jos sinä... tulisit lauluhommiin. Ja kitaraan myös." Ramin isä toteaa siihen: "Mutta lauluääni on pojalla mahoton. Minulta perinyt." Tuomolla on jo valmiiksi ajateltuna orkesterin nimi: Tuomo Tarvaisen viihdeorkesteri Salamat. Rami lähtee mukaan ja niin Tuomo saa orkesterin kokoon. Pidetään harjoituksia ja pian saadaan keikkoja lavatansseihin, ensin lähilavoille, sitten kauemmaksikin. Päästään säestämään jopa Anneli Saria. 

Levy-yhtiö Sirius kiinnostuu Ramin äänestä. "Sulla soi hienosti toi ääni," Ramia kehutaan. Seuraa Helsingissä käyntejä, levytyksiä ja uuden lookin etsimistä. Nimikin vaihtuu, Raimo Rissasesta tulee Rami Sarri. Uutuuden viehätyksessä Riitta jää taustalle ja tilalle tulee levy-yhtiön Leena. Rami tekee kaiken, mitä levy-yhtiö käskee. Tunnettavuutta hankitaan tiedotteilla ja lehtijutuilla. Rami saa duettokaveriksi seksikkään Lolitan. "Lolita ja Rami, Ramita ja Loli... tässä on menestysduon ainekset", Salonen melskaa.

Rami ei elä musiikille vain yhtä kesää ja talvea, vaan musiikista tulee Rami Sarrin elanto. Keikkaa tehdään jatkuvasti, pari sataa keikkaa vuodessa. Ramin soiva ääni vetoaa yleisöön. Rami edustaa Suomea Puolan Sopotin laulukilpailuissa ja Apu-lehti tekee hänestä paperinuken. Kirjan loppuun on kiinnostavalla tavalla kerätty Rami Sarria käsitteleviä lehtileikkeitä vuosilta 1978 - 2024, joten lukijan on helppo seurata Ramin uran kulkua. 

Kirjassa liikutaan ajan hengessä, niin tapojen, ruokien kuin vaatetuksenkin suhteen. Tuomo pukeutuu levenevälahkeisiin samettihousuihin, paidassa on ylin nappi auki ja päällimmäisenä on slipoveri. Ramilla on harmaat leveälahkeiset suorat housut ja paidassa leveät kaulukset ja isokuvioinen kuosi.

Matti Rönkä on syntyisin Pohjois-Karjalasta ja käyttää kirjassaan paljon Savon ja Pohjois-Karjalan murreilmaisuja. Miten tutulta tuntuukaan murre minulle Savossa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneelle. Tämä elämänmakuinen kirja on mukavaa ja leppoisaa luettavaa. Huumoriakin on sopivasti mukana. 

Matti Rönkä kertoi Helsingin Kirjamessuilla, että hän on aina tykännyt iskelmämusiikista. Siksi oli ilo kirjoittaa kirjaa, missä laulu on keskeisessä asemassa. Rönkä totesi, että hän kuvasi mielellään nuorten aikuistumista ja oman paikan etsimistä, mutta erotiikasta kirjoittamisen hän koki hyvin vaikeaksi.

Matti Rönkä Helsingin Kirjamessuilla