Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy. Otava. 2026. Englanninkielinen alkuteos What Kind of Paradise. Suomentanut Johanna Laitila. 442 sivua.
Kun lukija tapaa ensimmäisen kerran Jane Williamsin, kirjan minä-kertojan, eletään nykyaikaa. Hänen talonsa oveen kaukana Marinin metsämailla koputetaan. Jane pelkää tuntemattomia tulijoita, mutta nyt hän jostakin syystä kokee pakottavaa tarvetta avata ovi. Tulija on San Francisco Chronicle -sanomalehden toimittaja. Käy ilmi, että vuosien piileskelyn jälkeen Jane on löydetty. "Näin vuosikausienkaan jälkeen en ollut varma, ymmärsinkö täysin, mitä oli tapahtunut." Mutta hän tajuaa, että hänen on aika kohdata menneisyytensä.
Sieltä lukija kuljetetaan vuoteen 1996. Jane on 17-vuotias ja asuu isänsä Saulin kanssa vaatimattomassa mökissä Montanan erämaassa. Mökki on syrjäinen, se sijaitsee yli tunnin matkan päässä lähimmästä kaupungista eikä lähinaapureita ole. Mukavuuksia mökissä ei juuri ole, mutta on kuitenkin puhelin. Isän ja tyttären elämä on köyhää ja vaatimatonta, eletään paljolti luonnon ehdoilla. Näin he ovat asuneet viimeiset kolmetoista vuotta, siitä lähtien, kun Janen äiti Jennifer kuoli auto-onnettomuudessa.
Jane toteaa: "Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma." Janen koulu on isän kotikoulu. Tämä Harvardista valmistunut älykäs mies ei opeta tytölle normaaleja kouluaineita, sen sijaan isä opettaa Janelle filosofiaa, matematiikkaa ja yhteiskuntateoriaa. Koulukirjoja ovat mm. Voltairen ja Leibnizin teokset. On luonnollista, että Janella ei ole aavistustakaan, mikä on "normaalia" elämää. Sekin, että pitää jatkuvasti pelätä liittovaltion agenttien tulemista, tuntuu normaalilta. Eristyksestä huolimatta hän kokee lapsuutensa onnelliseksi ja turvatuksi, sillä onhan hänellä hänestä huolehtiva isä. Isä sanookin usein Janelle: "Sinä et ymmärrä, tämä on paras paikka elää. Valitsin sen sinulle varta vasten. Maailma on ruma ja julma, sinä olet turvassa täällä minun kanssani."
Janen ainoa kontakti muihin ihmisiin on kerran kuussa tehtävä automatka kirjakauppaan läheiseen Bozemanin kaupunkiin. Isä vie sinne myytäväksi omakustanteisesti julkaisemaansa Libertaire-pamflettia, jonka esseissä hyökätään hallitusta vastaan. Nyt, kun Jane on 17-vuotias, hän huomaa kaipaavansa yhteyksiä ulkomaailmaan.
Janen elämässä tapahtuu dramaattisia käänteitä. Isän poissa ollessa Jane löytää tämän työpöydältä vanhan kuvan itsestään ja äidistään. Kuvan kääntöpuolella lukee "Esme ja Theresa. Helmikuu '83". Kuvassa on selvästikin Jane ja hänen äitinsä Jennifer. Miksi teksti Esme ja Theresa? Janen kaipuu ulkomaailmaan kasvaa, kun isä tuo kotiin tietokoneen. Koneen avulla Jane näkee välähdyksiä ulkomaailmasta, vaikkakin isä hankki tietokoneen julkaistakseen netissä Luddiittimanifestinsa.
Kirjan ensimmäinen osa herättää lukijassa paljon kysymyksiä. Jokin on pahasti vialla, mutta mikä? Asiat alkavat avautua kirjan toisessa osassa, kun Jane matkustaa San Franciscoon selvittämään perheensä menneisyyttä. Kaupunki on ihmeellinen, kaikki on uutta, kaikki on opeteltava. Onneksi löytyy Lionel, joka jaksaa kärsivällisesti opastaa Janea tutustumaan kaupunkielämään ja Internetin salaisuuksiin.
Tämän enempää juonesta en halua kertoa, mutta voin taata, että luvassa on jännitystä sekä uskomattomia ja mielenkiintoisia juonen käänteitä. Kirjasta on moneksi. Kyseessä on nuoren tytön kasvutarina, johon yhdistyy psykologista jännitystä, uskottavaa 90-luvun ajankuvaa, kauniita luonnonkuvauksia ja teknologian kehityksen kuvausta. Kirja on hyvin ajankohtainen tämän päivän tekoälykeskusteluun. Tämä on kirja, joka todennäköisesti lukeutuu tämän vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini.
Kirjaa on rinnastettu Delia Owensin kirjaan Suon villi laulu. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä, on kaunista luontoa ja on asumista erakkona. Mieleen tulee myös Tara Westoverin teos Opintiellä, jossa on paljon samoja teemoja, mutta toisin kuin Minne paratiisi päättyy, Opintiellä on tosipohjainen.