Anu Patrakka: Sydänvaras

Anu Patrakka: Sydänvaras. Nelson Monteiro -sarja. Otava. 2026. Päällys Mika Tuominen. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sydänvaras, neljäs osa Nelson Monteiro -sarjassa, vie lukijan Porton kapeille kujille Atlantin rannalle, maisemiin, jotka ovat tulleet Patrakalle hyvin tutuiksi yli kymmenen Portugalissa vietetyn vuoden aikana.

Heti kirjan ensisivuilla löytyy ensimmäinen ruumis. Vajaa viisikymppinen arkkitehti löytyy kuolleena kotoaan. Vihjeitä on vain yksi, murskattu suklaasydän. Pahat aavistukset käyvät Monteiron mielessä. "Oli selvää, että he kaikki pelkäsivät samaa: sitä että murhaaja tulisi iskemään uudestaan. Kysymys oli vain milloin ja missä. Ja kuka olisi uhri." Ja totta, Monteiro on oikeassa, arkkitehti ei jää ainoaksi uhriksi. Suklaakonvehti on edelleen ainoa yhteinen vihje, mutta sillä ei pitkälle päästä. Kollega Ana Torresin mieleen pälkähtää, että murhaaja saattaa etsiä sopivia uhreja deittisovelluksesta. Siitä Ana saa idean! "- Ettäkö minä menisin deittisivustolle, Monteiro murahti."

Kirjan tiheätunnelmainen juoni on taitavasti ja ovelasti rakennettu. Tällaista yllätyksellistä loppuratkaisua en kyllä osannut aavistaa. 

Nelson Monteiron seuraan oli kiva palata. Hän on ammattitaitoinen rikosetsivä, jonka elämään mahtuu muutakin kuin vain rikosten selvittäminen. Monteiro on huolissaan isänsä etenevästä muistisairaudesta, ja sen tähden hän ei voi ajatellakaan asuvansa muualla kuin isänsä kanssa. Naisystäväkin on löytynyt, viehättävä suomalainen Emilia, joka olisi halukas muuttamaan yhteen Monteiron kanssa, mutta Monteiro epäröi.

Kirjan ehdoton plussa on portugalilaisuus. Se näkyy ja kuuluu kirjassa. Porton kauniit maisemat, vanhat historialliset rakennukset, hyvät viinit ja tietysti maukas ruoka ovat oleellinen osa kirjaa. Mukavasti kirjailija ripottelee portugalinkielisiä ilmaisuja sinne tänne. "Veljeni oli uma boa pessoa, hyvä ihminen, hän ei koskaan tehnyt pahaa kenellekään, vai mitä amor?" Vaikka kirja ei pyrikään toimimaan Porton matkailumainoksena, niin siitä huolimatta kirja herättää halun matkustaa Portugaliin.

Kaikissa sarjan kirjoissa on Mika Tuomisen erinomaiset, portugalilaista tunnelmaa välittävät kannet. Pidän Nelson Monteiro -sarjan lyhyistä, napakoista nimistä: Arvoton (2023), Kiusaaja (2024) ja Ihailija (2025). Vaikka kirjat voi lukea myös itsenäisinä teoksina, suosittelen lukemaan osat järjestyksessä. 

Stefan Ahnhem: Sukupolvi nolla

 

Stefan Ahnhem: Sukupolvi nolla. WSOY. 2026. Ruotsinkielinen alkuteos Generation noll. Suomentanut Outi Menna. Päällys: Nils Olsson. 537 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Fabian Risk on täällä jälleen. Tämä uutinen otetaan ilolla vastaan monella taholla, niin suosittu Ahnhemin Fabian Risk -sarja on ollut. Viimeinen naula ilmestyi vuonna 2022, ja nyt neljä vuotta myöhemmin ilmestyy Sukupolvi nolla, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2000 ja 2025.

Jo johdanto-osa, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2000, antaa viitteitä siitä, että rankoissa aiheissa liikutaan. Pankinjohtaja Lennart Olinin poika Samuel on siepattu. Tekijät ovat antaneet selkeät ohjeet olla ottamatta yhteyttä poliisiin.

Sitten siirrytään vuoteen 2025. Ensin  tapaamme aviopari Harald ja Amanda Olssonin. On lauantai-ilta, ja yhtäkkiä perheen kohta 12-vuotias tyttö Emelie herää ja huutaa äitiään. Sitten sammuvat valot. Kun Harald menee autotalliin tarkistamaan sulakkeet, Amanda menee Emelien huoneeseen todetakseen kauhukseen, että tytön sänky on tyhjä ja tyttö on kadonnut. Tässä vaiheessa lukija voi olla varma, että yksi kirjan teemoista liittyy lapsiin. Mutta se onkin ainakin minun kohdallani ainoa oikea arvaus, niin kiemuraisesti, yllätyksellisesti ja ovelasti Ahnhem kuljettaa tarinaa. 

Olssonin sulakkeissa ei ole mitään vikaa, sen sijaan pian käy ilmi, että kyseessä on yksi Ruotsin suurimmista sähkökatkoksista koskaan. Äkillinen pimeys yllättää myös Fabian Riskin, joka on purjeveneilemässä aikuisen tyttärensä Matildan kanssa. Seuraavana päivänä Fabian kollegoineen kutsutaan Helsingborgin poliisiasemalle. Tästä eteenpäin Fabian, Irene Lilja, Olle Myrén ja esimies Sverker Holm, jota kukaan ei kutsu muuksi kuin Klippaniksi, ovat täystyöllistettyjä selvitellessään Ruotsin historian suurinta pankkiryöstöä. Sähkökatkon aikana Hässleholmissa sijaitsevasta Ruotsin keskuspankin varastosta ryöstettiin 253 miljoonaa kruunua käteistä rahaa. Lisäksi poliisit saavat hälytyksen kadonneesta naisesta. Billesholmissa asuva Cornelia Berghammar löydetään metsästä murhattuna. 

Lisäjännitettä syntyy, kun Malmössä ampujakolmikko piinaa kansalaisia. "Kaksitoista painajaismaista minuuttia täynnä ammuskelua ja tappamista. Kaksitoista minuuttia, joiden seurauksena koko Ruotsi traumatisoituisi ja vaipuisi suruun." Yli kymmenen valkoihoista kantaruotsalaista kuolee. 

Ahnhemin mukaan kirjailijan tärkein tehtävä on pitää lukijan kiinnostus yllä läpi kirjan. Siinä hän on ainakin tässä teoksessa onnistunut. Paksu kirja, yli viisisataa sivua, pitää otteessaan ihan viimeiseen sivuun asti. Jos lukija käyttää kirjan lukemiseen vaikkapa kaksikymmentä tuntia, on kirjan oltava sen arvoinen, toteaa Ahnhem Helsinki Noir -tapahtumassa.  

Ahnhem taitaa jännittävän tarinan kerronnan. Helsinki Noir -tapahtumassa Ahnhem korosti, että kirjailijan tulee löytää idea, joka on mukana ajassa. Sukupolvi nollassa hän on onnistunut siinä erinomaisesti. Mukana juonessa on monia todellisia nykyajan ilmiöitä ja trendejä, kuten vaikkapa rasismi, populismi, totuuden halveksunta ja salaliittoteoriat. Kirjailija kietoo taitavasti mukaan juoneen julmat lapsiryöstöt. Käsittelytapa on raakaa. Ei Ahnhemia turhaan ole mainittu huipputekijänä nordic noir -genressä.  

Fabian Risk on kiinnostava rikostutkija. Ahnhem kuvaa Riskiä normaalina etsivänä. Risk on tunneihminen. Epäilykset ja toisaalta myös empatia ovat hänen vahvuuksiaan. Ehkä Riskin suurin vahvuus on taito ajatella eri tavalla kuin kollegansa. Toisaalta hän on ihan tavan ihminen, hänellä on perhe ja lapsia kaikkine ongelmineen. 

Vahva suositukseni Fabian Riskin ja nordic noirin ystäville.

Vaseem Khan: Kuoleva päivä

 

Vaseem Khan: Kuoleva päivä. Persis Wadia ratkoo 2. Sitruuna. 2025. Englanninkielinen alkuteos The Dying Day. Suomentanut Inka Parpola. 366 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Yli vuosisadan ajan yhtä maailman suurimmista aarteista, 600 vuotta vanhaa Danten La Divina Commediaa - Jumalaista näytelmää - on säilytetty turvallisesti Bombayn Aasian seurassa. Mutta nyt tämä arvokas teos katoaa, ja niin katoaa myös teoksesta vastannut brittiläinen tutkija ja sotasankari John Healy. Katoamismysteeriä ryhtyy selvittämään ylikonstaapeli Persis Wadia. 

On äärimmäisen tärkeää löytää arvokas teos, mutta yhtä tärkeää on löytää Healy. "Entä missä Healy nyt oli? Miksi arvostettu tiedemies tuhoaisi maineensa tekemällä moisen rikoksen?" Yllätyksekseen Persisin on ratkaistava sarja runomuotoon kirjoitettuja arvoituksia, jotta hän pääsee etenemään katoamistapausten selvittämisessä. Persisillä on apunaan englantilainen rikostekninen erikoistutkija Archie Blackfinch. He tuntuvat jo pääsevän hyvään vauhtiin jutun selvittämisessä, kunnes rautatiekiskoilta löytyy valkoihoisen naisen ruumis.  

Kuolonuhrit eivät jää tähän. Lisää ruumiita tulee, ja pian käy selväksi, että Persis ja Archie eivät ole ainoita, jotka haluavat löytää kallisarvoisen teoksen. Natsien intohimona sodan aikana oli anastaa arvokkaita taideaarteita. Persis joutuu selvittämään, ovatko natsit mukana Danten teoksen katoamisessa.

Persis on täysillä mukana jutun tutkinnassa. Esimies kuitenkin tuottaa ikävän yllätyksen määrätessään alikomisario George Fernandesin johtamaan tutkintaa. Persisin tehtävänä on vain tutkinnan valvominen. Persis tuntee suorastaan vihaa tätä isokokoista miestä, "jolla oli pää kuin kuntopallo ja paksut viikset", kohtaan, joka oli pettänyt Persisin aiemmassa tutkimuksessa.

Tekipä Persis ammatillisesti mitä tahansa, hänet aina huomioidaan. Hän kuulee paljon vähättelyä itsestään tekipä hän mitä tahansa. Varmasti ennakkoluuloihin on syynsäkin, onhan Persis ensimmäinen naispuolinen rikosetsivä koko Intiassa. Persisin henkilökohtainen rakkauselämä ei ole mallillaan. Hän huomaa tuntevansa ihastusta Archie Blackfinchiä kohtaan, jota hänen perheensä ei missään tapauksessa hyväksy. Kuvioihin ilmestyy entinen rakastettu, Persisin pettänyt Zubin Dalah.

Kuoleva päivä on monikerroksinen, hyvin kirjoitettu historiallinen rikosromaani. Juoni on hyvin rakennettu ja suurin osa arvoituksista on suorastaan nerokkaita. Monikasvoinen Intia näkyy ja kuuluu teoksessa. Viittaukset kolonialismiin ja Intian itsenäisyystaisteluun herättävät aikakauden eloon. Vuoden 1950 Bombay, nykyinen Mumbai, on hyvä valinta tapahtumapaikaksi. Persis on kiinnostava rikosetsivä. Pidän hänestä paljon. Hän on mahtava nainen, älykäs, sinnikäs, itsepintainen, kunnianhimoinen, tarmokas, mutta myös hyvi äkkipikainen,

Kirjan voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Suosittelen kuitenkin aloittamaan lukemisen sarjan ensimmäisestä osasta Kuolema koittaa keskiyöllä.

Suosittelen kirjaa Bombayn ja Intian ystäville, Intian lähiajan historiasta kiinnostuneille ja luonnollisesti myös rikosromaanien ystäville. Plussaa kartasta, joka kuvaa Bombayta vuonna 1950.

Mattias Timander: Metsä ei sinusta lähde

 

Mattias Timander: Metsä ei sinusta lähde. Johnny Kniga. Ruotsinkielinen alkuteos Din vilja sitter i skogen. Suomentanut Jonja Rajala. Kansi Ville Laihonen. 223 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Pieni kylä, jossa on vain kahdeksantoista vakituista asukasta, sijaitsee pohjois-Ruotsissa Kiirunan lähistöllä. Nuori, hieman yli parikymppinen mies asuu yksin mökissään. Hän on viettänyt siellä paljon aikaa jo lapsuudessaan vanhempiensa kanssa, mutta nyt vanhemmat ovat kuolleet. Elämä on hyvin vaatimatonta, mies korjaa puita, käy kalassa silloin tällöin, tarkkailee lintuja, auttelee ja tapailee naapureita, nauttii luonnosta ja sopeutuu yksinäisyyteen.

"En ollut tuntenut levollisuutta kaupungissa kouluvuosina, siinä hätäpäisessä laumassa jonka oli pidettävä yhtä hinnalla millä hyvänsä ja johon minua ei koskaan kunnolla otettu mukaan. Turha sellaiseen on takertua. Ulkopuolisuudesta tuli lopulta ihan omakin valinta, tai se alkoi tuntua mukavalta. Mitäpä minä siellä. Kietouduin tänne, asetuin asumaan ja siirryin hiljalleen henkikirjoillekin."

Käy ilmi, että mies ei tiedä omista taustoistaan tai sukulaisistaan juuri mitään, vaikka hän on vanhempiensa kanssa viettänyt paljon aikaa kylässä. Oman suvun ja kylän historia alkavat kiinnostaa häntä. Sieltä täältä löytyy palanen suvun historiaa, mutta vain tiedon muruja. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.

Suuri muutos arjen rutiineihin tulee, kun hän löytää mökistä kirjan, paksun kirjan. Kirja jää elämään hänen mieleensä, vaikkakin hän repii sivut sitä mukaan kuin on ne lukenut ja käyttää ne tulentekoon. Kerran piharakennukseen mennessään hän löytää kenkätelineestä hyllyllisen kirjoja. Hän puhdistaa kirjat pölystä ja rotanpaskasta. Nyt alkaa luku-urakka. Hän lukee kaikki kirjat, Kafkan, Joycen, Beckettin, Woolfin, Flaubertin ja Falladan. Elämä muuttuu. "Kuuntelin radiota uusin korvin, etenkin kun siellä puhuttiin kirjallisuudesta. Etelässä, suurkaupungissa, oli ilmeisesti ympyrät joihin kuului kirjailijoita ja asiantuntijoita ja ihmisiä joilla oli mielipiteitä. Ajatukseni alkoivat laukata, pohdin ehkä vähän sitäkin että oliko minut tarkotettu tänne vai olisiko siellä etelässä voinut olla minulle joku toinen tarkotus."

Lukemisen nälkä herättää nuoressa miehessä kaipauksen keskustella kirjoista samanhenkisten ihmisten kanssa. Mies vie vanhan Volvonsa asemalle ja lähtee pääkaupunkiin tapaamaan kulttuurihenkisiä ihmisiä ja tekemään uraa kulttuurin parissa. Pääkaupungissa hän lukee paljon ja alkaa kirjoittaa. Hän tapaa ja ihastuu mahtipontiseen ja määräilevään Vera Brandtiin.

Viimeisessä osassa nuori mies palaa takaisin pohjoiseen, omaan pieneen kyläänsä, omaan pieneen mökkiinsä.

Metsä ei sinusta lähde on Mattias Timanderin lämminhenkinen ja runollinen esikoisteos. Kirjailija kertoo kauniin ja tunnelmallisen tarinan elämästä, kaipauksesta ja oman itsensä etsimisestä. Kirjan teemoja ovat kaipaus, rakkaus kirjoihin ja luontoon, yhteenkuuluvaisuus ja oma sukuhistoria. Tukholma-osuus tuntui hieman keinotekoiselta, kun sen sijaan kuvaukset kylän elämästä olivat todella tunnelmallisia ja kauniita.

Mattias Timander on yksi Helsinki Lit -tapahtuman kirjailijoista.

Tommi Laiho: Kuolevaiset

Tommi Laiho: Kuolevaiset. Myllylahti. 2026. Kannen suunnittelu: Kimmo Kivilahti. 364 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Pidän kirjoista, joissa on vauhdikas alku. Sellaisen alun tarjoaa Tommi Laiho uutuusdekkarissaan Kuolevaiset. Eikä alku ole pelkästään vauhdikas, se on niin yllätyksellinen ettei lukija voi muuta kuin haukkoa henkeään. Irina Mäkeläinen, 86-vuotias entinen matematiikanopettaa, ottaa taksin ja menee liivijengin luolalle Tattarisuolle. Paikalla on vain yksi henkilö, liivijengin johtaja Elias Järvinen, presidentiksi tituleerattu. Irina on tyytyväinen, näin pitikin olla, kaikki on tähän asti niin kuin pitää. Ilman sen suurempia small talkeja vanha rouva sujauttaa kätensä laukkuun. "Laukun sisällä kädet ovat irrottaneet kranaatista sokan. Hän osasi. Vanhus nostaa päänsä, katsoo miestä värähtämättä ja nyökkää." Käsikranaatti räjähtää, sekä Elias että Irina kuolevat. 

Rikostutkija Karita Haapakorpi, jonka muistamme edellisistä osista ammattitaitoisena ja vastuullisena poliisina, ryhtyy tutkimaan tapausta. Avukseen hän saa nuoremman tutkijan Maija Wilenin. Miksi Irina Mäkeläinen teki niin kuin teki? Kun sattuu toinenkin samantyyppinen henkirikos, Karita löytää samankaltaisuuksia henkirikosten välillä. Karita pyytää avuksi ystävänsä psykiatri Amina Rehmannin. Epävirallista tutkimustyötä tekee myös tilastotieteilijä Juha Huhtala, Aminan miesystävä. Ja tuleepa auttamiskuvioihin mukaan vielä Karitan poika Viljami. Hienosti kirjailija pitää lukijaa tiukassa jännityksessä kirjan loppuun saakka.

Tommi Laiho on sisällyttänyt rikosromaaniinsa monia eri teemoja. Työlleen omistautuneen Karitan kautta avautuu ammattitaitoisen rikostutkijan tehokkaat työskentelytavat. Valitettavasti Karitan työtä vaikeuttaa Murharyhmän uusi päällikkö Marko Jääskeläinen, joka ei pysty johtamaan poliisiryhmää eikä näin ollen saa poliisien luottamusta. 

Karitan, Aminan ja Juhon kautta Laiho avaa ystävyyssuhteiden tärkeän merkityksen Karitalle vastapainona vastuulliselle rikostutkijan työlle. Hieman irralliseksi kirjan juonesta jää Ultrat, äärioikeistolainen uuden aallon liike. Koukuttavan juonen rinnalla kirja johdattaa lukijansa kuoleman ja kuoleman kaipuun pohdintaan. Millaista on elämä, jos sairaus todetaan parantumattomaksi? Kuten aiemmissakin osissa, Laiho sujauttaa tarinaan mukaan yhteiskunnallisia teemoja. Siinä yksi syy, miksi pidän paljon tästä sarjasta. Laihon teksti on ammattimaista ja hiottua. Kerronta on sujuvaa ja ytimekästä. 

Kirjan voi lukea itsenäisenä osana, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan sarjan osat järjestyksessä. Ensimmäinen sarjan osa Uhanalaiset ilmestyi viisi vuotta sitten ja seuraava osa Rikotut neljä vuotta sitten. Karita, Amina ja Juha ovat tuttuja jo edellisistä osista, ja on kiinnostavaa seurata, millaisia muutoksia päähenkilöiden elämässä on tapahtunut viiden vuoden aikana. Kuolevaiset on päätösosa rikostrilogialle. Mielelläni jatkaisin vielä matkaa Karitan, Aminan ja Juhan kanssa. 

Sarjan osien nimet ovat napakoita ja teemaan sopivia: Uhanalaiset, Rikotut ja Kuolevaiset. Sarjan osia yhdistää samantyyppinen, teemaan liittyvä kannen kuvio, kiitos tästä Kimmo Kiljuselle. 

Alana S. Portero: Paha tapa

 

Alana S. Portero: Paha tapa. Into. 2026. Espanjankielinen alkuteos La mala costumbre. Suomentanut Sari Selander. Suomenkielisen kannen viimeistely: Tiia Javanainen. 249 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Romaanin tapahtumat sijoittuvat San Blasiin, Madridin työväenluokkaiseen lähiöön. Eletään 1980- ja 1990- lukua, jolloin Francon diktatuurin varjot ovat yhä aistittavissa. Lähiön arkipäivää leimaavat köyhyys, huumeet ja väkivalta. "Televisiossa kerrottiin, kuinka Madridista oli tullut kaupunki, jossa meikatut kundit tanssivat aamuun saakka, kun taas San Blasissa, eli siinä osassa Madridia johon itse kuuluin, aikuiset kinastelivat harva se päivä siitä, kumpi olisi pahempi, että poika olisi narkkari vai että hän olisi hintti. Myös AIDSista puhuttiin joka puolella." 

Päähenkilö, transtyttö, kertoo omalla äänellään lapsuudestaan ​​ja nuoruudestaan, joita leimaavat väärinkäsitykset, hämmennys ja usein väkivalta. Jo koululaisena hän tietää olevansa erilainen. "Selvisin ihmisten ilmoilla matkimalla lähipiiristä omaksumiani, yhä rajoittuneempia ja ylikorostuneempia maskuliinisuuden muotoja. Harjoittelin sitäkin peilin edessä, saman peilin, josta oli tullut niin kärsimykseni, lukemattomien valheideni kuin myös kaunistautumishetkieni todistaja. Opin katsomaan peiliin näkemättä itseäni. Opettelin olemaan robotti." 

Kuinka hän iloitseekaan päästessään tyttöjen kauppaan. Tuohon maisemaan hän haluaa sulautua ja unohtaa sisällä vellovan pimeyden. Tanssi on pelastus, hän tanssii hullun raivolla, ja pyrkii samalla olemaan niin naisellinen kuin vain voi olla, "ja naisellisuutta minussa totisesti riitti." Miten hän haluaakaan saada hyväksyntää ja miten hän haluaakaan luottaa ihmisiin. Seurustelusuhde Jayn kanssa saa lähes traagisen päätöksen.   

Pakotetun maskuliinisuuden lähtökohdista hänen on navigoitava maailmassa, opittava rakkaudesta ja seksuaalisuudesta sekä suojeltava itseään väkivallalta. Elämä ei ole helppoa. Kirjailija kuvaa upeasti päähenkilön sisäistä kamppailua hänen etsiessään todellista identeettiään. "Miten kuvata ei mitään, miten kertoa umpikujasta, miten? Minulta vietiin kaikki eikä jäljelle jäänyt edes hiillosta kohennettavaksi. Siihen loppuivat noitakokoukset, siihen päättyi koroilla keikarointi ja kaappi sulkeutui ympärilleni kuin ruumisarkku. Hyvästi kaikki tuo. Hyvästi elämäni. Ennennäkemättömistä syvyyksistä käsin kuulin sfäärien liikkuvan, mutta en voinut nähdä niitä, kuulin vuorovetten tanssin mutta en osallistunut siihen."

Onneksi löytyy läheisiksi tulevia ystäviä, omia roolimalleja, jotka auttavat eteenpäin arjessa. Vuosien mittaan löytyy transnainen Margarita ja transprostituoitu Eugenia, Moraíta, josta tulee lähes päähenkilön toinen äiti, joka antaumuksella seuraa ja suojelee suojattiaan. Oma rakas veli on aina valmis auttamaan. 

Paha tapa on transtytön intiimi ja koskettava kasvutarina, joka henkilökohtaisen tarinan kautta tekee näkyväksi queer-henkilöiden todellisuuden. Portero kuvaa avoimesti tämän yhteisön jokapäiväisessä elämässä kohtaamia vaikeuksia, lapsuuden ymmärryksen puutteesta aikuisuudessa koettuun syrjäytymiseen ja väkivaltaan. 

Yksi kirjan kiehtovimmista puolista on kirjailijan proosa. Porteron kirjoitustyyli on suoraa, lähes karua ja silti lyyristä. Hän ei kaihda vaikeiden hetkien kuvauksia, mutta hän tekee sen runollisella herkkyydellä  ja pystyy löytämään kauneutta jopa synkimmissä tilanteissa. 

Paha tapa on transtytön/-naisen tarina oikeudesta olla olemassa ja tulla nähdyksi omana itsenään. Tarina toimii ikkunana niille, joilla ei ole queer-kokemuksia ja rohkaisun äänenä sateenkaariväelle (LHBTQIA+). Kirja nostaa esille kysymyksen, miten rakentuu queer-henkilöiden indentiteetti sellaisissa yhteiskunnissa, jotka pyrkivät rajoittamaan ja ehdollistamaan näiden ihmisryhmien elämää.

Paha tapa ilmestyi Espanjassa vuonna 2023. Kirjaa on myyty Espanjassa yli 100 000 kappaletta, ja sen käännösoikeudet on myyty 19 maahan. Alana S. Portero on yksi Helsinki Lit -tapahtuman kirjailijavieraista.

Suosittelen tätä lukukokemusta ihan kaikille. Kirja jättää jäljen sydämeen. 

Jo Ann Beard: Juhlapäiviä

 

Jo Ann Beard: Juhlapäiviä. Tammen keltainen kirjasto. 2025. Englanninkielinen alkuteos Festival Days. Suomentanut Riina Vuokko. Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen. 325 sivua.

Juhlapäiviä oli Rauman Naisten Pankin lukupiirin huhtikuun kirja. Olimme valinneet teoksen siksi, että kyseessä on novellikokoelma. Lukupiirikirjoihimme ei ole kuulunut yhtään novellikokoelmaa lähes viiden vuoden toimintakautemme aikana. Tosin huomasimme, että kirjailijan mukaan kirjan tekstit ovat suurimmaksi osaksi esseitä, eivätkä novelleja. Takakansitekstin mukaan kyseessä on novellikokoelma, ja päätimmekin, ettemme rupea analysoimaan esseen ja novellin eroja, vaan käsittelemme kaikkia tekstejä novelleina.  

Juhlapäiviä on ensimmäinen Beardilta suomennettu teos. Kirjassa on yhdeksän novellia. Pituudeltaan ja myös tasoltaan novellit ovat hyvin erilaisia. Muutama novelli on vain muutaman sivun mittainen, kun taas niminovelli Juhlapäiviä muistuttaa pienoisromaania. Yhteistä novelleille on surumielisten asioiden käsittely. Beard ei kaihda vaikeita aiheita, mm. kuolemaa ja surua. Oletamme, että kirjailija on hyvin eläinrakas, sillä hyvin monessa novellissa yksi päähenkilöistä on jokin eläin, useimmiten koira. Monien novelleiden tapahtumat sijoittuvat Iowaan, kirjailijan opiskelukaupunkiin. Novelleissa on paljon tosipohjaisuutta. Ne perustuvat Beardin tai hänen ystäviensä kokemuksiin.  

Meitä oli seitsemän naista vaihtamassa ajatuksia Beardin kirjasta. Kirja lähti hyvin ja kiinnostavasti liikkeelle. Teos oli pitänyt otteessaan loppuun saakka muutamia meistä, kun sen sijaan ainakin oma otteeni lipesi kirjan keskivaiheilla. Tosin niminovelli nostatti uudelleen kiinnostuksen. Joillekin kirjan lukeminen oli ollut melko hidasta, koska novelleja ei halunnut lukea yhdeltä istumalta.

Kiinnostaviksi novelleiksi nousivat Werner, jossa kuvataiteilija pelastuu palavasta talosta, sekä kaunis ja koskettava Cheri, jossa käsitellään Cherin kuolemaa. Cherillä on rintasyöpä, jonka seurauksena hänelle on jäänyt pysyvä vamma. Hänet irtisanotaan työpaikasta ja hän menettää näin tulot ja eläkkeen. Kaikesta huolimatta Cheri pysyy hämmästyttävän toiveikkaana. Ihailimme sitä, miten taidokkaasti kirjailija on pystynyt asettautumaan Cherin asemaan ja kuvaamaan tämän mieltä. 

Beard opettaa luovaa kirjoittamista Sarah Lawrence Collegessa. Novellissa Nyt hän käsitteleekin kirjoittamisen prosessia. "Tällä tavalla sitä kirjoitetaan. Annetaan kirjoittamisen viedä ja yksinkertaisesti seurataan perässä, annetaan muistojen, kuvien ja kielen ottaa valta."

Niminovelli Juhlapäiviä sijoittuu Intiaan Best Exotic Marigold hotelliin. Novellin teemoja ovat ystävyys ja menetys. 

Beardin kirjoitustyyli on mielenkiintoinen ja melko erikoinen. Teksti on hyvin kirjoitettua, mutta hieman vaikeaa seurata, koska kerronta on rönsyilevää, polveilevaa ja tajunnanvirtaista. Asioita pyöritellään edestakaisin. Kirjan nimi herätti keskustelua. Eräs lukijoistamme pohti, että festival days -teema saatetaan kokea eri kulttuureissa eri tavalla, ei pelkästään iloisina juhlinnan aiheina.

Totesimme yhteisesti, että kirja oli aika erikoinen lukukokemus. Lukupiirin ansiosta tuli tartuttua tähän kirjaan. Kääntäjä Eevaliina Rusanen on tehnyt hyvää työtä, koska Beardin tajunnanvirtainen teksti ei ole ollut varmaankaan helpoimpia käännöstöitä. Muutamat meistä olivat kuunnelleet kirjan. He totesivat, että lukijavalinta ei ollut täysi kymppi. 

Annoimme kirjalle arvosanan 3,7 (asteikko 1-5). Toukokuun lukupiirissä käsittelemme Trude Teigen teosta Isoäiti tanssii sateessa (WSOY 2025).

Ihastuttava Irlanti

                                                         

Irlanti 7.4.- 14.4.2026: Donegal, Derry (Londonderry), Belfast ja Dublin

Ensiksi suuntasimme Irlannin länsirannikolle. Ihastelimme Sliabh Liagia, Euroopan korkeinta rantakalliota. Maisemat ja pikku kaupungit ovat ihastuttavia.

   Kevät on tullut. Sää vaihteli raekuuroista auringonpaisteeseen.                                            

Derry (Londonderry). Ihastuttavia pubeja. Fish&chips ja Guinness - totta kai. 
                                    
Tutustuimme Pohjois-Irlannin The Troubles -vuosiin. Protestanteilla ja katolisilla on omat asuinalueensa. Tässä katolisten Bogside. Muistot näistä vuosista elävät voimakkaina ja  vaikuttavat edelleen kaupungin ilmeeseen. Bloody Sundayn muistomerkki on koskettava.

                                

Taidokkaat muraalit katolisten alueella kertovat The Troubles -vuosien traagisista tapahtumista.

Derry Girls on iso juttu Derryssä. Aloitimme sarjan katsomisen kotona. Netflixistä löytyy muutama  kausi.

                                           

Belfastia hallitsee muuri. Korkeus tässä kohtaa kahdeksan metriä. Muurissa on edelleen portit, jotka suljetaan yöksi.

 Shankill Road oli protestanttien asuinaluetta. Oikealla Bobby Sands, yksi IRA:n aktiiveista, joka oli myös Britannian parlamentin jäsen. Sands kuoli nälkälakkoon Maze-vankilassa.

Kirjaviisauksia: James Joyce ja Jorge Luis Borges                                                                     


The Book of Kells Dublinin Trinity Collegen vanhassa kirjastossa. Koristeellinen irlantilainen evankeliumi on valmistunut noin vuonna 800. Kirjasta on nähtävissä kaksi sivua kerrallaan. Me näimme sivut 174-175. Kirjaa ei saa kuvata. Kirjaston the Long Room on ihastuttava tila. Kirjoja oli vain parissa hyllyssä, sillä kirjat oli viety puhdistettaviksi. 

                        Oscar Wilden ja James Joycen seurassa

Pääpostissa kävimme GPO Witness History Visitor Centressa, joka kertoi erityisesti pääsiäiskapinasta vuonna 1916. Toisen kuvan Molly Malonen patsaalla on aina runsaasti turisteja. Ihanaa kukintaa Trinity Collegen pihalla.

Dublin on todellinen pubikaupunki. Kaupunki on täynnä ihastuttavia pubeja. Tunnetuin pubi on Temple Bar.

Oli hieno reissu! Paljon ennätimme näkemään ja kokemaan viikon aikana.

Tara Menon: Upoksissa

 

Tara Menon: Upoksissa. Siltala. 2026. Englanninkielinen alkuteos Under Water. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kansi Pauliina Nykänen. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Marissa on parikymppinen nuori nainen, joka työskentelee New Yorkissa toimitusassistenttina huippuvarakkaille suunnatussa matkailualan lehdessä. Marissan tehtävänä on kirjoittaa nimettömänä kuvatekstit Viisi parasta -sarjaan, esimerkiksi "Viisi parasta luontokohdetta Etelä-Amerikassa. Viisi parasta lomakeskusta Sveitsissä. Viisi parasta saariretriittiä joogaharrastuksen dekolonisaatioon." Pitää hallita suuri määrä ylistäviä adjektiiveja ja siitä se teksti sitten syntyy. Vaikkapa näin: "Tämän valokuvauksellisen rannan hohtava hiekka ja kristallinkirkas vesi palkitsevat patikoijan." Luonnonkauniit paikat tuovat Marissan mieleen Thaimaan rannikon, missä hän oli varttunut ja missä hän oli löytänyt elämänsä parhaan ystävän. 

Marissan äiti oli kuollut tytön ollessa 6-vuotias. Isä, meribiologi, halusi heidän muuttavan Thaimaahan, jotta isä voisi jatkaa äidin keskenjäänyttä paholaisrauskujen lisääntymistutkimusta. Marissa aloittaa koulun Phuketissa, ja onnekseen heti ensimmäisellä kouluviikolla tutustuu Arielleen. Tytöt ystävystyvät ja haluavat tehdä kaiken yhdessä. Viikot he asuvat Ariellen vanhempien hotellissa ja viikonloppuisin liittyvät läheisen saaren tiiviiseen tutkijayhteisöön. 

Luonto on ystävyksille kaikki kaikessa. "Aina kun vain voimme, Arielle ja minä olemme meressä korallien keskellä tai sitten metsässä, uppoutumassa puihin. Me osaamme arvioida aaltoja, vuoroveden siirtymistä päivä päivältä myöhäisemmäksi, kunnes suunta kääntyy. Tunnemme virtausten liikkeet saaren molemmilla puolilla, osaamme uida pois ristiaallokosta, tiedämme miten taivas muuttaa veden värejä."

Sitten, 26. joulukuuta 2004, Intian valtameren tsunami iskee. Mitään tällaista ei osata odottaa. "Meri vetäytyy nopeasti rannasta, paljastaa metrikaupalla hiekkaa, jota emme ole koskaan ennen nähneet. Poika hylkää linnansa ja juoksee veden perään. Pariskunta nousee seisomaan. Hierojanaiset alkavat osoitella merta. Aaltojen loiske on vaiennut." Näin meri ei ole koskaan käyttäytynyt. Hetkessä kaikki muuttuu. Marissa selviää, ystävän vie meri. 

Phuketista tulee aavekaupunki. Se on liikaa Marissalle, ja hän muuttaa New Yorkiin. Suru ystävän menetyksestä seuraa mukana.  Hurrikaani Sandyn iskiessä New Yorkiin vuonna 2012 Marissa joutuu käymään läpi aiempia kohtalokkaita tapahtumia.

Miten kauniisti Menon kirjoittaakaan luonnosta, merestä ja meren eläimistä. Näitä kuvauksia saattoi lukea useammankin kerran. Suuren vaikutuksen minuun teki Menonin tsunamin kuvaus. Autenttisuudessaan järkyttävät tapahtumat tulivat lähelle, ja lukija pystyi konkreettisesti aistimaan meren ja eläinten poikkeuksellisen käyttäytymisen. Upoksissa on Menonin esikoisteos. Se käsittelee hellästi Marissan surua hänen pohtiessaan ystävyyttä, menetystä ja kauniita muistoja. Kirja on intensiivinen teos ystävyyden voimasta, joka kantaa läpi traumaattisten tapahtumien.

Tara Menon syntyi Intiassa, kasvoi Singaporessa ja asuu nykyään Yhdysvalloissa. Hän on englanninkielen apulaisprofessori Harvardin yliopistossa. Tara Menon on yksi Helsinki Lit 2026 kirjailijoista.

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit

 

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos All the Colours of the Dark. Suomentanut Arto Schroderus. Kannen suunnittelu: The Orion Publishing Group. 701 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Tutustuin Whitakerin kirjaan Kaikki pimeän värit Helsinki Noir - festivaaleilla 1.3.2026. Leena Balme haastatteli Whitakeria. Koskettavassa haastattelussa kirjailija kertoi omasta rankasta nuoruudestaan ja kirjan taustatekijöistä. Kirjailija oli joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirja on 700-sivuinen. Whitaker kertoi tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on itse lopputulokseen varsin tyytyväinen.

Chris Whitaker Helsinki Noir -festivaaleilla

Whitakerin kirja esiteltiin Suomessa dekkarifestivaaleilla, mutta heti pian haastattelun alkaessa kävi selväksi, että Kaikki pimeyden värit on kyllä dekkari, mutta se on hyvin paljon muutakin. Se on romaani ystävyydestä, sydäntäsärkevästä rakkaudesta ja poliisitutkinnasta, ja samalla se on myös kasvukertomus ja rikosromaani.  

Kirjassa tapahtuu hyvin paljon. On vuosi 1975. Tapahtumat alkavat Missourin kuvitteellisesta Monta Claren pikkukaupungista, kun 13-vuotias Joseph "Patch" Macauley siepataan hänen pelastaessaan sankarillisesti luokkatoverinsa. Saint Brown, Patchin hyvä ystävä, on järkyttynyt. Saintin maailma kääntyy ylösalaisin, ja hän vannoo tekevänsä kaikkensa löytääkseen Patchin. "Kukaan ei vielä tiennyt, millaiseksi murhenäytelmäksi heidän elämänsä muuttuisi." Saint on hyvin määrätietoinen nuori, hän on lahjakas pianisti ja aloitteleva mehiläistenhoitaja, joka asuu isoäitinsä Norman kanssa. Muiden silmissä Saint näyttää hieman säälittävältä. "Hänellä ei ollut tyylitajua eikä naisellisuutta, ei mitään mahdollisuutta löytää itselleen poikaystävää ja sitten miestä. Tyttö, joka etsi kirjoista vastauksia kysymyksiin, vaikka kukaan ei ikinä esittäisi niitä kysymyksiä hänelle."

Patch paiskataan kellarin pimeyteen. Yllätyksekseen hän ei ole yksin. Hänen kanssaan on Grace, joka kertoo Patchille kaikesta, seikkailuista, matkustamisesta, kirjallisuudesta ja kaikista mahdollisuuksista, mitä maailma tarjoaa. Patch pakenee kellarista, mutta missä on Grace? Gracen ääni ja tarinat valtaavat Patcin mielen, ja alkaa pakonomainen Gracen etsintä, joka jatkuu vuosikausia ja ulottuu kauan Missourin osavaltion rajojen ulkopuolelle. 

Heti alkusivuilta lähtien Kaikki pimeän värit vei minut mukanaan. Lukukokemus oli kiehtova ja monikerroksinen, täynnä tunteiden kirjoa – tarina nauratti, itketti ja yllätti kerta toisensa jälkeen. Vaikka juoni on paikoin monimutkainen, siihen on helppo uppoutua, ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Jokainen luku loksahtaa luontevasti paikalleen rakentaen eheän ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Whitakerin tyyli on omaleimainen ja pirstaleinen, paikoittain myös runollinen. Arto Schroderus on käännöksessään onnistunut taitavasti välittämään kirjan rytmin. Kaikki pimeän värit on ensimmäinen Whitakerilta suomennettu kirja.