Heikki Hietala: Tuhkat

 

Heikki Hietala: Tuhkat. Sitruuna. 2023. 319 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Ajelin bussilla aurinkoisessa säässä Torremolinokseen, jossa nousin muutamaa pysäkkiä liian aikaisin pois, koska minulla oli vähän aikaa tapettavana. Jäin joissakin risteyksissä seisomaan, vaikka valo vaihtui vihreäksi ja punaiseksi, ihan vain koska halusin rauhassa katsella tätä minulle vierasta seutua sekä valojen ja varjojen leikkiä rakennusten katveissa. En ollut tainnut tehdä tällaista sitten nuoruusvuosien, ajelehtinut aivot vapaalla. Tuntui kumman hyvältä."

Kesken varsin aktiivista heinäkuutani otin iltalukemiseksi postin tuoman Hietalan tuoreen kirjan. Vaikka tekemistä olisi ollut vaikka kuinka paljon, kirja sai etusijan mansikoiden laittamiselta, siivousprojekteilta, uimareissuilta etc. Kirja vaan vei mukanaan. Parasta kesälukemista aikoihin. Minua viehätti kirjan letkeä huumori, joka sai helposti hymyn huulille, sujuva kirjoitustyyli sekä hyvin ja älykkäästi rakennettu juoni, joka pitää sisällään Suomen historian kannalta tärkeitä teemoja. Isäpappojen kuolemisista on kirjoitettu tukuittain vakavia kirjoja, mutta Hietala oli päättänyt kirjoittaa aiheesta toisenlaisen kirjan. Hän kirjoitti veijariromaanin, jossa päähenkilö matkaa tehdessään joutuu peilaamaan omaa elämäänsä muistoihin omasta isästään ja myös isoisästään.

Pekka Haarakoski työskentelee vastuullisessa tehtävässä. Hän on syyttäjä. Työpaikka on hänen ensimmäisensä ja myös ainoansa. Vaikka Haarakoski tietää olevansa arvostettu työntekijä, hän tuntee uupumusta ja jopa kyllästymistä. "..mutta nykyään tunsin olevani pelkkä kauluspaita, joka puettiin päälle ja vietiin työhuoneeseen olemaan tavattavissa valtion virastossa noudatettavana työaikana. Tein sitä, mitä käskettiin." Aikanaan työ oli vienyt mukanaan. Seurauksena oli avioero, jossa lapset Kirsikka ja Kaarle jäivät äidille. 

"Pekka, faija täällä, terve."

Pekan isä on muuttanut Espanjaan, mutta isällä ja pojalla ei ole ollut mitään yhteyksiä vuosiin. Nyt yllätyksellisesti isä soittaa. Hän haluaa tavata poikaansa ja kertoo, että hänellä on asiaa. Pekka pohtii, että ihan hyvin hän voisi käyttää muutaman kesälomapäivän ja pistäytyä isän luona Espanjassa. Mutta hän saapuu liian myöhään, isä on jo kuollut. 

On luonnollista, että Pekan tehtäväksi tulee hautajaisten järjestäminen ja isän Espanjassa olevan jäämistön selvittäminen. Eikä kaikki käykään ongelmitta ja yllätyksittä. Käy ilmi, että Pekka tiedot isästään ovat hyvin vähäisiä. Tulee ilmi monia yllätyksiä. Miten pitää toimia marokkolaisen paperittoman naisen kanssa, joka asuu isän asunnossa? Mitä tehdä asunnosta löytyvän muovikassin kanssa, joka sisältää runsaasti käteistä rahaa? Mistä on kyse keskeneräisessä Rojektissa?  Asiat alkavat avautua, kun Pekka tutustuu isän korttipelirinkiläisiin. Korttipelikaveri Reino valottaa kunnianhimoisen, mutta kesken jääneen Rojektin taustoja. Rojekti oli ollut Pekan isän elämän keskeistä sisältöä viime vuodet. Reinon kanssa löytyy yhteistä taustaa, sekä Reinon isä että Pekan isoisä olivat saksalaissotilaiden äpäriä sodan ajalta Rovaniemeltä. 

Pekka lähtee kotimatkalle isän tuhkauurna mukanaan. Matka täytyy tehdä junalla, koska islantilaisen tulivuoren purkautuminen estää lentomahdollisuuden. Paluumatkalla Pekka haluaa selvittää isänsä menneisyyttä ja samalla myös hahmottaa omaa tulevaisuuttaan. 

"Ich werde zurückkehren und dich holen! 

Tässä kirjassa oli sopivasti kaikkea, mikä teki kirjasta toimivan. Oli kiinnostava tarina, oli lämmintä huumoria, mutta myös koskettavaa vakavuutta. Erityisesti pidin siitä, että kirjassa valotettiin saksalaissotilaiden lapsien elämää sodanjälkeisessä Suomessa. Monissa teoksissa, mm. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa (WSOY 2020), olemme saaneet tutustua saksalaissotilaiden suomalaisiin naisystäviin eli niin kutsuttuihin "saksalaishuoriin", jotka kärsivät tästä maineesta loppuelämänsä. Sen sijaan saksalaisten kanssa syntyneiden lasten elämiin en ole ainakaan kaunokirjallisuudessa tutustunut. On varmasti todennäköistä, että isän kansallisuus leimasi lapset, ehkä jopa loppuiäksi.

Toivon, että Heikki Hietala jatkaa kirjoittamista, niin mieluinen lukukokemus tämä kirja oli.

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä. Bazar. 2022. Saksankielinen alkuteos Eine Hoffnung Am Ende der Welt. Suomentanut Sanna van Leeuwen. 395 sivua.

"Tulevien opettajien ja oppilaiden into oli niin tarttuvaa, että lopulta Helenakin kyhäsi itselleen leijan. Toivomuskirjettä hän ei kuitenkaan suostunut kirjoittamaan. Kristittyjen Jumalaan hän ei enää voinut uskoa, mutta toisaalta hänelle oli iän kaiken saarnattu, ettei saanut palvoa muita jumalia. Toivomuslappusen kirjoittaminen olisi tuntunut hänestä jumalanpilkalta. Sitä paitsi hän ei edes tiennyt, mitä olisi toivonut."

Toivoa maailman äärissä on päätösosa Sarah Larkin Uusi-Seelanti -sarjalle. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt kolme osaa: Valkoisen pilven maa, Maorien laulu ja Kiivilinnun kutsu. Sarja kertoo McKenzien ja O'Keefien sukujen vaiheista Uudessa-Seelannissa. Mielenkiintoni sarjaa kohtaan heräsi jo ensimmäisen kirjan myötä, niin elävästi ja kiinnostavasti Lark kuvasi tapahtumia ja henkilöitä. Samalla Uuden-Seelannin maantieto tuli minulle tutummaksi.

Päätösosan Toivoa maailman äärissä tapahtumat alkavat pakolaisleiriltä Persiasta (nyk. Iran), jonne puolalaistytöt 16-vuotias Luzyna ja 19-vuotias Helena on evakuoitu monien muiden puolalaislasten kanssa sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli ensin karkoittanut puolalaisia siviilejä Siperiaan ja sitten joutunut vapauttamaan heidät. Vuosi on 1944, kun toinen maailmansota yhä raivoaa.

Uuden-Seelannin valtio on halukas ottamaan vastaan 700 teini-ikäistä nuorta pakolaisleiriltä. Sisaruksista Helena olisi halukkaampi lähtemään, mutta häntä ei hyväksytä. Sen sijaan nuorempi sisar Luzyna valitaan onnekkaiden joukkoon. Mutta monien yllättävien sattumien kautta Helena huomaa olevansa matkalla Uuteen-Seelantiin, mutta matkastaan hän saa maksaa korkean hinnan.

Kun laiva saapuu Wellingtoniin, nuoret nauttivat maan viehätysvoimasta ja kauneudesta. Niin myös Helena, mutta lohdutonta on, kun hän ei tiedä, mikä häntä odottaa ja minne hänen pitäisi mennä. Onnekkaan sattuman kautta hän tapaa James McKenzien. James on joutunut isänsä vaatimuksesta palaamaan Uuteen-Seelantiin, vaikka mieluiten hän olisi jatkanut lentäjän uraa Euroopassa ja pyrkinyt murtamaan Hitlerin vallan.

Jamesin myötä Helena päätyy asumaan Jamesin vanhempien maatilalle. Helena viihtyy siellä, pitää maatilan eläimistä ja on salaa ihastunut Jamesiin, vaikkakin hänen traumaattiset kokemuksensa ja muistonsa ovat alati läsnä. Helena kiinnostuu Uuden-Seelannin historiasta ja alkuperäiskansoista maoreista.Kuten sarjan aiemmatkin osat, tämäkin osa oli miellyttävää ja kiinnostavaa luettavaa, vaikkei tarinan kerronnassa ihan yltänytkään edeltäjiensä tasolle. Pakolaisleirin kuvauksissa kiehtoi tapahtumien autenttisuus. Uuden-Seelannin osuudessa lukija saa paljon kiinnostavaa tietoa Uuden-Seelannin historiasta ja kulttuurista. Kirjailija tuo juoneen mukaan runsaasti rakkautta ja konflikteja, ja näin lukijan mielenkiinto säilyy kirjan loppuun saakka.

Tämä on sarja, jonka hyvin saatan lukea toistamiseen.

Sarah Ann Juckes: Satakieltä etsimässä

Sarah Ann Juckes: Satakieltä etsimässä. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Hunt for the Nightingale. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Kuvitus Sharon King-Chai. 251 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hyvä äiti ja isi. Te sanoitte, että Rosie on mennyt parempaan paikkaan, ja nyt taidan tietää, missä se on. Hän on satakielen luona. Minä etsin molemmat ja tuon kaikki kotiin. 

Lupaan katsoa molempiin suuntiin ennen kuin menen tien yli. Ja lupaan olla parhaani mukaan huolehtimatta. 
Jasper."

Kymmenvuotiaalla Jasperilla on yksi harrastus ylitse muiden. Se on linnut. Niistä hän on innostunut ja tietää jo paljon linnuista. Lintuharrastukseen hänet on johdattanut isosisko Rosie. Nyt Jasper on levoton ja ahdistunut. Hän odottaa yliopistossa opiskelevaa isosiskoaan Rosieta tulevaksi kotiin. Hänen piti tulla jo viikko sitten. Mutta jälkeäkään ei näy siskosta eikä hänen ruosteisesta violetista autostaan. Eikä hän vastaa puhelimeen. Kiireiset vanhemmat kertovat Jasperille, että Rosie on mennyt parempaan paikkaan.

Ja on muutakin epätavallista. Joka kevät saapuvan satakielen laulua ei kuulu. Jasper tekee omat päätelmänsä ja on varma, että Rosie on satakielen luona. Sittenpä ei auta muu kuin pitää lähteä etsimään siskoa ja satakieltä, tuumii Jasper. 

Jasper pakkaa reppunsa, ottaa mukaan Lintujen kirjan ja lähtee luottavaisena matkaan kohti huoltoasemaa, jossa hän olettaa Rosien ja satakielen odottavan häntä. Bussiin hän pääsee mukavasti, mutta sitten tulee viivytyksiä. Myrskyinen sää pakottaa etsimään suojaa. Jasper tietää, että isä ja äiti ovat huolissaan, kun hän ei tule illaksi kotiin. Hän kohtaa aikuisia ja lapsia, joiden huolia ja elämäntarinoita poika kuuntelee kiinnostuneena. 

Kirja on ihastuttava tarina lintuja rakastavasta pojasta, jolle isosisko on ollut tärkein ihminen maailmassa. Toki vanhemmat ovat tärkeitä, mutta vanhemmilla ei ole koskaan aikaa lapsille. Heidän pyörittämänsä yritys vie heidän aikansa. "Äidillä ja isillä oli kiire, kun he yrittivät ansaita niin paljon rahaa, ettei meidän kotiamme olisi tarvinnut myydä..." Kirjan kiinnostavuutta lisää se, että tarina on kerrottu Jasperin näkökulmasta. Se tekee tarinasta henkilökohtaisen. Jasperista ei voi olla pitämättä, niin eläväksi ja todelliseksi hän tulee tarinan edetessä. 

Pidän kauniista kirjoista. On mukava ottaa käteen kaunis kirja, kuten tämä Jasperista ja linnuista kertova kirja. Sharon King-Chain kuvitus on kerrassaan ihastuttava. Viehättävät kuvat edistävät tarinan kulkua ja ylläpitävät kiinnostusta. 

Kirja on kirjoitettu lempeydellä, ja tarjoaa liikuttavaa ja koskettavaa luettavaa kaikenikäisille. Kirjassa on toimintaa, seikkailua ja huumoria, kaikkea sopivasti. Kirja tarjoaa myös kiinnostavaa tietoa eri lintulajeista, mm. haikaroista, satakielistä, kottaraisista, kolibreista ja joutsenista.

Eugen Ruge: Hotelli Metropol

 

Eugen Ruge: Hotelli Metropol. Atena. 2022. Saksankielinen alkuteos Metropol. Suomentaneet Anne Mäkelä ja Veera Kaski. 405 sivua.

"Ikkunan takaa lumihiutaleet näyttävät nousevan ylöspäin, maailma on päälaellaan. Aivan kuin he syöksyisivät hotellihuoneen mukana syvyyksiin. Wilhelm alkaa kuorsata vaimeasti. Meille ei voi tapahtua mitään, sillä me emme ole tehneet mitään. Charlotte ei ole suunnitellut vastavallankumouksellisia iskuja, ei paljastanut salaisuuksia. Hänen erheensä ovat mitättömiä, epäolennaisia, ja ennen kaikkea: niitä ei voi todentaa. Vai voiko? Mitä kuulustelija voi tietää? Millaisia kysymyksiä hän voi esittää?"

Kirja kuvaa saksalaispariskunnan elämää kommunistisessa Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Nämä saksalaiset, Charlotte ja Wilhelm Germaine, ovat vakaita kommunisteja ja ovat päässeet työskentelemään huippusalaisissa tehtävissä OMS:ssa, Kominternin tiedustelupalvelussa.

Sitten eräänä päivänä vuonna 1936 heidät erotetaan työstään ja siirretään hotelli Metropoliin, joka on vuonna 1905 rakennettu legendaarinen luksushotelli Moskovan Punaisella torilla. Tämän hotellin huoneessa 479 pariskunta viettää 477 päivää. Täydessä epätietoisuudessa siitä, mitä he olivat tehneet, miksi heidät oli erotettu ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Epäilyjä luonnollisesti on. He pohtivat, oliko erottamisen syynä se, että he olivat tutustuneet julkisessa oikeudenkäynnissä kuolemaan tuomittuun mieheen ja teloituksen jälkeen hänen perheeseensä. Voitaisiinko heidät tämän takia vetää mukaan Stalinin suureen puhdistukseen? Välttyäkseen jatkotoimenpiteiltä Charlotte kirjoittaa esimiehelleen kirjeen, jossa hän vähättelee tuttavuussuhdetta ja vakuuttaa uskollisuuttaan kommunistiselle puolueelle. "...ja toiseksi, että minun tulee vielä vakavammin ja perusteellisemmin perehtyä bolsevistisen puolueen historiaan kohottaakseni luokkavalppauteni korkeammalle tasolle."

"Kansanvihollisia johtavien elinten johdossa."

Hotellissa asuvien ylläpitoon kuuluu päivittäinen lounas. Charlotte ja Wilhelm istuvat pääruokasalin perimmäisessä päässä ja tarkkailevat itsensä kaltaisia epäiltyjä miehiä ja naisia. Lähes päivittäin tulee uusia OMS:n tehtävistä erotettuja työntekijöitä ja yhtä usein jokunen poistuu joukosta. Yöllä ovelle koputetaan ja joku joutuu lähtemään, yksi kerrallaan. Pravdassa julkaistaan raportteja valtiolle vaarallisten henkilöiden teloituksista. Syytettyinä eivät ole pelkästään tavalliset kansalaiset, tavalliset puoluetyöntekijät, sodassa arvostusta saaneet upseerit, vaan myös korkeissa ja merkittävissä poliittisissa tehtävissä toimineet isänmaanystävät. Hallitseva järjestelmä leimaa eilen ihaillut halveksittaviksi rikollisiksi. Trotskilaisuudesta syytetään mm. Buharia, Jagodaa, Kirovia, Rykovia, Kamenevia ja Radikia. Heidät teloitetaan. Koskaan ei tiedä, kuka on vuorossa huomenna.

Ruge ei kuvaa pelkästään valtiolle vaarallisiksi luokiteltuja henkilöitä, joita mahdollisesti odottaa näytösoikeudenkäynti ja teloitus. Monesti kyseessä on teloitus ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Sijansa kirjassa saa myös samassa hotellissa, muutaman oven päässä Germainen pariskunnan huoneesta, asuva Vasili Vasiljevits Ulrich, mies, joka Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotilaskollegion puheenjohtajana allekirjoitti yli 30 000 kuolemantuomiota, joista suurin osa ilman julkista oikeudenkäyntiä, monet jopa kuulematta syytettyjä.

Kirja kertoo Rugen omista isovanhemmista. Ruge on tehnyt laajaa tutkimustyötä ja vieraillut Neuvostoliitossa ja Venäjällä käyttäen runsaasti aikaa arkistojen penkomiseen. Tapahtumia kuvaillessaan Ruge yhdistää taitavasti faktaa ja fiktiota. Kirjassa on otteita autenttisista kirjeistä, anomuksista ja selvityksistä. Kirjassa esiintyvät nimet, peitenimet, puoluenimet ja oikeat nimet ovat kaikki todellisia. Rugen isovanhemmat olivat niitä harvoja Metropolin asukkaita, joita ei teloitettu. Miksi juuri heitä ei teloitettu? Ruge toteaa, että "syytä emme saa todennäköisesti koskaan selville."

Charlotte ja Wilhelm Germainen tarina on kiinnostava lisä Stalinin vainoja kuvaaviin materiaaleihin. Pariskunta erotetaan työstä ja pidätetään, mutta heitä ei tuomita eikä oikeudenkäyntiä järjestetä. Liki puolitoista vuotta he asuvat pelossa ja epävarmuudessa hotelli Metropolissa tietämättä, mitä huominen tuo tullessaan. Hotelli Metropol olisi saattanut olla heille väliasema kuolemaan.

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

 

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri. Aula & Co. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Air Raid Book Club. Suomentanut Anna-Mari Raaska. Kansi Laura Noponen. 344 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"He olivat perustaneet Binghamin lukupiirin yhdessä ja pyörittäneet sitä yhdessä nauttien kuukausittaisesta haasteesta valita täydellinen kirja ja johtaa mitä innostavimpia keskusteluja. Herra Reynolds oli ollut oikeassa. Ihmisiä oli matkustanut lukupiiriin naapurikaupungeista asti. He olivat houkutelleet kirjailijoita paikalle keskustelemaan töistään ja saaneet aikaan pienimuotoisen kirjallisen tapauksenkin, kun Dorothy L. Sayers oli osallistunut kokoukseen, joka osoittautui erityisen eloisaksi."

Kirjan tapahtumat alkavat Englannista vuodesta 1938. Beechwoodissa asuva kuusikymppinen Gertie Bingham on juuri menettänyt rakkaan aviomiehensä Harryn. Yhdessä he olivat pitäneet kirjakauppaa ja pyörittäneet lukupiiriä. "Kirjojen myyminen oli ollut hänelle koko maailma, mutta ilman Harrya tuo maailma oli kadottanut maagisen hohteensa." Gertie tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi, mutta onneksi hänellä on seuranaan rakas ja uskollinen labradorinnoutaja Hemingway. 

Saksassa Hitler on saanut vallan. Juutalaisvainot ovat alkaneet. Gertien ystävä Charles haluaa auttaa juutalaisia kuljettamalla juutalaislapsia pois Saksasta. Erään heistä, teini-ikäisen Hedyn, Gertie ottaa asumaan luokseen. Hedyn sopeutuminen ei suju ongelmitta. Hedy kaipaa perhettään ja toivoo, että perhe pääsisi pakenemaan Englantiin. 

"On tärkeää ruokkia ihmisten mielikuvitusta."

Toinen maailmansota alkaa. Pommitukset alkavat olla arkipäivää. Usein pommisuojaan pitää paeta monta kertaa päivässä. Esille nousee kysymys, miten saada aika kulumaan pommisuojassa. Mikä on sellaista, mikä veisi ajatukset muualle? Kirjat, oivaltaa Gertie. Niin syntyy Pommisuojan lukupiiri. "No, me valitsemme kerran kuussa kirjan, jota ihmiset voivat lukea ilmahyökkäyksen aikana, ja mekin luemme sen, jotta voimme keskustella siitä niiden kanssa, jotka ovat meidän väestönsuojassamme." Ensimmäiseksi kirjaksi valitaan Kotiopettajattaren romaani. 

Perustetaan myös lasten lukupiiri. Aarresaari kiehtoo lapsia. Ja kaiken lisäksi perustetaan lukupiiri myös sotavangeille. 

Tätä ihastuttavan lämminhenkistä kirjaa oli ilo lukea. Kirjan vahvuutena on elävät ja värikkäät henkilöt, jotka tarinan edetessä tulevat lukijalle läheisiksi. Tarinassa aistii ystävyyden ja läheisten ihmisten voiman kriisiaikoina. Iso merkitys on kirjoilla, lukemisella, tarinoiden voimalla ja lukukokemusten jakamisella.

Kirjan rakenne on selkeä. Tapahtumat etenevät kronologisesti. Jokaisen luvun alussa on kirjoihin liittyvä sitaatti. Näin on kirjoittanut Abraham Lincoln: "Ihminen, joka antaa minulle kirjan, jota en ole vielä lukenut, on ystävistä parhain."

Kirjan lopussa on Pommisuojan lukupiirin suosittelemia kirjoja: rakastettuja klassikoita, jännitys- ja veijaritarinoita sekä lasten suosikkikirjoja.