Terveisiä Naantalin Kirjajuhlilta

 

Naantalin Kirjajuhlia vietetään tänä kesänä (6.-10.8.2025) kuudennen kerran. Ensikertalaisena valitsin käyntipäiväksi lauantain, vaikkakin kaikkien päivien ohjelma vaikutti kiinnostavalta. Heti aluksi ihastuin tapahtumapaikkaan. Ihastuttava historiaa huokuva Kaivohuone, joka on perustettu vuonna 1868, sijaitsee ihan meren rannalla.  

Kaivohuone. Liputus Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivän kunniaksi.

Sali on kaunis. Saliin mahtuu 330 ihmistä. Päivä oli loppuunmyyty. 

Päivä alkoi upeasti Seela Sellan tarinalla. Antti Heikkinen on kirjoittanut Sellasta kirjan: Sellasta - Seela Sellan tarina. "Minä olen puhunut, Antti on kirjoittanut," kuten Seela Sella sanoi. Antin kanssa oli ollut helppo tehdä töitä, onhan Antti todellinen kulttuuri-ihminen. Kirja ei ole elämäkerta, se on pikemminkin kulttuurihistoriallinen katsaus suomalaiseen teatterielämään. Sella kertoi elävästi näyttelijän työstä ja lausui upeasti Eino Leinoa. Näyttelijän työssä hän kokee tärkeäksi yleisön ja näyttelijän välisen yhteyden. Parempaa aloitusta päivälle ei olisi voinut olla.

Kersti Juva, jota haastatteli Suvi Ahola, tunnetaan etenkin J. R. R. Tolkienin teosten suomentajana. Tällä kertaa aiheena oli Jane Austenin teos Arkaileva sydän. Ensimmäisen Kristiina Kivivuoren suomentaman teoksen nimenä oli Viisasteleva sydän. Kersti Juva kertoi, että Austenin tekstit ovat kääntäjälle haasteellisia, koska monimutkaisissa lauseissa asioita pyöritellään monista eri näkökulmista. Huumori on hyvin keskeisessä asemassa Austenin kirjoissa. 

Nina Honkanen, jota haastatteli Esa Silander, kertoi kirjastaan Rakkaani, Vladimir. Kysymyksessä on koskettava avioerokuvaus. Kirja sai alkunsa, kun Honkanen kiinnostui pahan olemuksesta. 

Hannu-Pekka Björkman, jota haastatteli Vilja-Tuulia Huotarinen, kertoi suhteestaan kirjallisuuteen ja omista kirjavalinnoistaan. Björkmanilla on noin 8000 kirjan kirjasto. Hän kerää kirjoja eri teemoista, esimerkiksi hovinarreista. Tärkeitä kirjoja Björkmanille ovat mm. Antti Hyryn Kertomus ja Thomas Bernhardin Vanhat mestarit.

                              

Maaret Kallio, Mari Leppänen ja Annika Saarikko keskustelivat Anna-Riikka Carlsonin johdattamina Maaret Kallion kirjasta Mielenrauha. Kirja käsittelee mielen sisäisestä rauhaa, psyykkistä tasapainoa ja suhtautumista vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen. 

Seppo Puttonen haastatteli Petri Tammista. Tammisen kirja Sinua sinua on tarina nuoruudesta, Prahasta ja nuoruuden rakkaudesta.

                
                                
Katja Kallio on kirjoittanut teoksen Taskupainos Anna-Leena Härkösen elämästä. Härkösen kirjallinen ura alkoi vuonna 1984, jolloin ilmestyi Häräntappoase. Härköstä haastatteli Anna Tulusto.

Hannu Mäkelä, jota haastatteli Anna-Riikka Carlson, kertoi suhteestaan runouteen sekä uusimmasta teoksestaan Runouden ylistys. Kirjaa varten hän valitsi niiden runoilijoiden runoja, joista hän pitää. 

Pienen Kirjapuodin Katri Tuominen. Katri on Naantalin Kirjajuhlien ohjelmajohtaja. 

                         

Vanhaa Naantalia

Oli hyvä päivä. Varmasti menen Naantaliin myös ensi vuonna, ehkä useammaksi päiväksi. Tunnelma on erilainen kuin kirjamessuilla. Täällä tunnelma on rauhallinen, täällä istutaan paikallaan ja kuunnellaan.
 

Wingate Lisa: Haltialapset

 

Lisa Wingate: Haltialapset. Sitruuna. 2025. Englanninkielinen alkuteos Shelterwood. Suomentanut Elina Salonen. 439 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Haltialapset on kiinnostava ja otteessaan pitävä lukukokemus monestakin syystä. Ensinnäkin, kirja sisälsi minulle uutta ja yllättävää tietoa USA:n alkuperäiskansojen historiasta. Kirjailijan huomautukset antavat lisävalaistusta kirjan tapahtumille. Toiseksi, tarina vei minut mukanaan jo ensi sivuilta alkaen. Toivoin onnea sekä Olivelle, joka käytti kaiken kekseliäisyytensä selviytyäkseen vaarallisesta matkasta halki vuoriston että Valerielle, joka etsi rauhallista elämää itselleen ja pojalleen. Kolmanneksi, luen todella mielelläni Lisa Wingaten laadukasta ja helposti luettavaa tekstiä. 

Oklahomaan sijoittuvat tapahtumat etenevät kahdella aikajanalla. Toisella aikatasolla eletään vuotta 1909, jolloin Olive eli Ollie,  haavoittuvainen 11-vuotias tyttö, elää väkivaltaisen isäpuolensa ja alkoholisoituneen äitinsä sekä kahden choctaw-tytön kanssa. Kun Olive huomaa, että toinen perheen choctaw-tytöistä, 13-vuotias Hazel katoaa, hän tietää, että isäpuoli on vastuussa tytön katoamisesta. Olive ei aikaile, hän sieppaa mukaansa 6-vuotiaan Nessan ja pakenee tavoitteenaan kulkea halki karun ja vaarallisen Winding Stair -vuoriston. Matkaaminen on rasittavaa ja vaarallista. Vaikka Olive on nokkela ja sinnikäs etsiessään ruokaa ja suojaa, lapset joutuvat moniin vaaratilanteisiin. Pian tytöt kohtaavat muita kodittomia lapsia, joista Olive haluaa huolehtia. Oliven johdolla lapset asettautuvat paikkaan, jonka he nimeävät Suojusmetsäksi. He kalastavat, keräävät luonnonantimia ja yrittävät tulla toimeen. 

Vuonna 1990 tapaamme puistonvartijan nimeltä Valerie, joka miehensä odottamattoman kuoleman jälkeen haluaa aloittaa rauhallisen elämän pienen poikansa kanssa uudessa kansallispuistossa. Pidin paljon Valeriesta samoin kuin hänen hauskasta Charlie-pojastaan. Pian Valerien aloitettua uudessa työssään käy ilmi, että teini-ikäinen retkeilijä on kadonnut kansallispuiston alueella. Ja kun eräästä lähiluolasta löytyy kolmen lapsen luut, Valerie alkaa tutkia alueen historiaa yhdessä choctow-heimon poliisin kanssa. Valerie on aloitteellinen ja rohkea nainen, eikä anna periksi, vaikka asiat eivät heti selviä. Vähitellen alueen synkkä historia alkaa nousta esiin.  

Lisa Wingaten teos vie lukijan kiehtovalle matkalle, joka on sekä opettavainen että jännittävä. Alkuun tarinan eteneminen oli hieman hidasta ja asioissa oli turhaa toistoa, mutta tarinan jännite kasvoi tarinan edetessä. Loppua kohti kirja tempaisi mukaansa niin, että sitä ei malttanut laskea käsistään. Alusta pitäen oli lukijalle selvää, että kaksi aikatasoa yhdistyvät. Niin tapahtuikin, mutta todella yllättävällä ja koskettavalla tavalla. 

Oli kiinnostavaa lukea Oklahoman varhaisesta itsenäistymisestä ja puistonvartijan tehtävistä. Eniten minua kuitenkin viehätti se, miten kirja käsittelee alkuperäiskansojen asemaa – teemoja, jotka saavat lukijan pohtimaan historiaa syvemmin. Kirjailijan huomautuksissa käy esille, että kirjan tapahtumat pohjautuvat tositapahtumiin. Wingate on tehnyt laajaa taustatutkimusta, mikä näkyy teoksen autenttisuudessa ja tarkkuudessa. Kirjasta löytyy myös historiallisia henkilöitä, kuten Kate Barnard, joka taisteli kodittomien lasten oikeuksien puolesta ja pyrki suojelemaan heitä.

Wingatelta on aiemmin suomennettu teokset Ennen kuin olimme sinun (Sitruuna 2020) (linkki) ja Kadonneiden rakkaiden kirja (Sitruuna 2023) (linkki). Haltialapset on vankka lisä Lisa Wingaten historiallisen fiktion kokoelmaan tarjoten lukijalle koskettavan ja tunteisiin vetoavan lukukokemuksen. 

Ihastuttavia nähtävyyksiä

Kesämatkamme alkoi Itä-Suomesta. Joensuun ja Savonlinnan kautta saavuimme Imatralle. Halusimme yöpyä Valtionhotellissa, joka on ehdottomasti yksi suosikkihotelleistamme. Se vaan on niin kaunis ja ihastuttava. Nyt Valtionhotelli on Scandicin omistuksessa, ja Scandic luopuu siitä elokuun lopussa. Mikä hotellin tulevaisuus on, sitä ei ole kerrottu. Pitää vaan toivoa, että jokin taho jatkaa toimintaa. 

Kaunis ulkoa ja sisältä

Historian havinaa

Upeita yksityiskohtia

Koski pauhasi ja Finlandia soi.

Täällä on ollut hyvä venäläisten aatelisten lomailla. 

Sitten siirryimme Tuusulanjärven rantatielle. Ensimmäinen kohteemme oli Ainola.

Kirjastohuone

 
Koskettava hautakivi



Halosenniemi

Ateljeesta aukeaa kaunis näköala

                                                                         Ahola

Ainolasta nappasin mukaan Taiteilijakotimuseoiden lukuhaasteen 2025. Aika kivalta vaikuttaa. Ajattelin osallistua. 

Carlo Masala: Jos Venäjä voittaa. Skenaario.

 

Carlo Masala: Jos Venäjä voittaa. Skenaario. 2025. Siltala. Alkuteos Wenn Russland Gewinns. Kääntäjä: Tommi Uschanov. Lukija Simo Häkli. 2T 48M. Storytel.  

Kirjan esipuheessa Masala toteaa: "On täysin mahdollista että Venäjä voittaa Ukrainassa. Ehkä se on jo voittanut, kun tämä kirja ilmestyy; kukapa sen voisi ennustaa varmasti? Itse näen asian niin, että Venäjä on jo voittanut, jos se pystyy pitämään tällä hetkellä miehittämänsä alueet." Ajatuksia on monenlaisia, joidenkin mielestä olisi hyvä, että sota päättyisi - vaikka Venäjän voittoon, jotta vain saataisiin rauha. Jos Venäjälle annetaan, mitä se tahtoo, onko se sitten vain alkua? Olisiko Euroopan turvallisuus uhattuna, sitä Masala pohtii uutuuskirjansa skenaariossa. 

Eurooppa 2025

Ukraina antautuu. USA on ilmoittanut lopettavansa tuen Ukrainalle. Sama päätös tehdään Euroopan maissa. "Zelenskyin on hyväksyttävä, että peli on ohi", brittiläinen sanomalehti lainaa Ranskan presidenttiä." Ukraina allekirjoittaa antautumisensa ja luopuu yli 20 prosentista maan pinta-alasta ja lupaa, ettei se liity sotilasliitto Natoon. Venäjällä antautumissopimusta juhlitaan, onhan kysymyksessä Venäjän voitto. Ei edes Nato saanut Venäjää polvilleen, toteaa Vladimir Putin. Historiallisen voiton myötä Vladimir Putin ilmoittaa eroavansa. Maltilliselta vaikuttava ja länsimaissa koulutuksensa saanut nuori Obmantsikov valitaan presidentiksi. Katseet kääntyvät Moskovaan. Ehkä suojasäätä olisi luvassa. Monissa Euroopan maissa todetaan, että uudelle presidentille on annettava mahdollisuus. 

Baltia maaliskuu 2028

Mutta suojasäätä ei ole luvassa. Maaliskuussa 2028 kaksi venäläistä prikaatia tunkeutuu Narvan kaupunkiin. Venäjän asevoimat hyökkäävät myös Hiidenmaalle. Vastarintaa ei kohdata. Näin Venäjä on vallannut yhdessä yössä kaksi virolaista kaupunkia. Toimenpide yllättää Naton. On selvää, että yllättävän hyökkäyksen seurauksena käydään kiireisiä videoneuvotteluja Naton ja länsimaitten johtajien välillä. Pohditaan vaihtoehtoja. Riittääkö, jos painostetaan Venäjää vetämään pois joukkonsa Virosta vai siirretäänkö toinen laivasto Itämeren alueelle? Jos otetaan käyttöön risteilyohjukset, tietääkö se kolmatta maailmansotaa? Entä mikä on viidennen artiklan rooli? Lopputulos on, että länsimaat eikä Nato tee mitään ratkaisevaa. Venäjä voittaa.

Kansainvälisen politiikan professori Carlo Masala on tunnettu Nato-asiantuntija. Pamflettimaisessa teoksessa Masala kuvaa näkemyksiään Venäjän yrityksistä laajentaa vaikutusvaltaansa ja vallata uusia alueita. Millaiset mahdollisuudet länsimailla ja Natolla on säilyttää toimintakykynsä Venäjän uhan alaisina? Miten länsimaat ja Nato vastaavat Venäjän valloituspyrkimyksiin? Jälkisanoissa Masala korostaa, että "skenaarioita kehitetään juuri siksi, että voimme varautua niihin ja estää niiden toteutumisen." Tosiasia on, että Venäjä säilyy tulevaisuudessa Euroopan keskeisenä uhkana. "Siksi ei ole epärealistista, että Venäjä testaa Natoa skenaariossa kuvatulla tavalla. Se tietää, että Natolta puuttuu kyky nopeaan toimintaan; että liittokunnan jäsenvaltiot ja niiden väestö karttavat konfliktia Venäjän kanssa; ja että Naton viides artikla ei tarkoita automaattista velvollisuutta antaa apua." 

Masalan sujuvasti ja elävästi kirjoittama skenaario on mukaansatempaava, mutta hyvin pelottava. Näin voisi todella tapahtua, miettii lukija joka sivulla. Jos niin voi käydä Virolle, miksi ei myös Suomelle? 

Tommi Uschanov on kääntänyt kirjan taidokkaasti. 

Åsa Liabäck: Siirtolapuutarhaunelmia

 

Åsa Liabäck: Siirtolapuutarhaunelmia. Karisto. 2025. Ruotsinkielinen alkuteos I hjärtat av Ådala. Suomentanut Tuulia Vihanto. Kannen suunnittelu: Anna Hewitt/Pixelpiraya. 284 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Anna katseli ympärilleen. Yksi Ragnarin ikkunoista antoi hänen mökilleen päin, ja Anna näki, miten Ragnar ja Patric joivat kahvia, juttelivat ja naureskelivat. Toisella puolella hän näki Margaretan polvillaan puutarhassa. Kuului hiljaista hyräilyä. Vaikutti siltä, että kaikki olivat tänään hyvällä tuulella - Anna mukaan lukien. Hän antoi katseensa vaeltaa eteenpäin ja pysähtyä Joakimiin, joka makasi viltillä hänen nurmikollaan. Mies oli lähettänyt hänelle viestin toissa päivänä ja kysynyt, voisivatko he nähdä uudelleen. He olivat tavanneet jo samana iltana."

Åsa Liabäckin teos on viihteellinen ja lämminhenkinen kuvaus siirtolapuutarhasta Etelä-Ruotsista. Päähenkilö on 35-vuotias toimittaja Anna. Hän on kokenut eron pitkäaikaisesta miesystävästään Rickardista ja haluaa nyt muuta ajateltavaa. Ikävään auttaa varmasti mökki siirtolapuutarhassa, Anna mietti. Ja niin Anna huomaa pian olevansa pikkuruisen mökin omistaja kauniilla ja siistillä siirtolapuutarha-alueella. Mökit sijaitsevat lähekkäin, joten mitään erakon elämää siirtolapuutarhassa ei voi viettää. Eikä Anna kyllä sellaista elämää ollut halunnutkaan. 

Naapureihin on helppo tutustua. Lempeä yli kahdeksankymppinen Ragnar on Annan ja varmasti myös lukijoiden suosikkihahmo, niin sydämellinen ja välittävä hän on. Sitten on jo keski-iän ylittänyt Margareta, joka löytää uuden rakkauden puutarhayhteisöstä. Ihastuttava 25-vuotias Stephanie ei oikein sovi eläkeläisten puutarhayhteisöön. "Tyttö ei voinut olla sataaviittäkymmentä senttiä pidempi. Hiukset olivat melko lyhyet - tukka oli lähes kokonaan ajeltu pään oikealta puolelta, ja loput hiukset, jotka olivat korpinmustat ja pörröiset, ulottuivat olkapäälle." Pian Stephanie huomaa viihtyvänsä puutarha-alueella erityisesti Ragnarin kanssa.

Kirjan tunnelma on rauhallinen ja harmoninen. Liabäck kuvaa kauniisti ja humoristisesti kesäpäivien viettoa siirtolapuutarhassa. Keskiössä ovat siirtolapuutarhan asukkaat arkipäivän ongelmineen, iloineen ja suruineen. Vaikka asukkaiden välillä on pieniä konflikteja ja riitojakin, ne saadaan nopeasti selvitetyiksi. Mutta onhan selvää, että kaikissa yhteisöissä on joku, joka jurraa vastaan yhteisesti sovittuja periaatteita tai katsoo kateellisena muiden iloista yhdessäoloa. Tässä yhteisössä se on kahvilaa pyörittävä ja puutarhapoliisia esittävä Rigmor. 

Mitään suuria kaaria juonessa ei ole, mutta ei tarvitsekaan olla. Jännitystä tuovat sentään Annan miessuhteet. Taustalla on ero Rickardista ja siirtolapuutarhassa hän tapaa vanhan poikaystävänsä Joakimin. Ja sitten vielä Ragnarin luona asustaa tämän komea ja kiinnostava lapsenlapsi Patric. 

Parhainta mahdollista luettavaa kesäpäiviin! Lämmin suositukseni tälle mainiolle feelgood-romaanille. Tarinassa on lämpöä, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä yli sukupolvien ja myös hieman juonittelua. Ja siirtolapuutarhassa oli juuri niin lämmintä kuin on Suomessakin ollut jo pari viikkoa. Siirtolapuutarhaunelmia on Åsa Liabäckin Ådala-kirjasarjan ensimmäinen osa. 

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

 

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli. Karisto. 2025. Kansi Timo Numminen. 446 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eletään 1600-luvun alkua Hämeessä. Menetettyään koko perheensä soinien ryöstöretken seurauksena Kerttuli on ollut onnekas, kun on päässyt fatabuuripiiaksi Hämeen linnaan. Kerttuli Martintytär on kaunis nuori nainen, johon monet miehet kiinnittävät huomionsa mukaanlukien vapaaherra Karl Ulvhufvud. Vapaaherra on saapunut Hämeen linnaan kuningas Kustaa Aadolfin käskystä. "Vapaaherra matkustakoon Hämeeseen valvomaan, että linnan korjaustyöt valmistuvat ja että uusi linnanvuoti on rehellinen", kuningas oli sanonut Karlille." Karl huomaakin heti, että korjaustyöt ovat edenneet sitten hänen edellisen käyntinsä. 

Mutta huolissaan Karl on paikallisista ihmisistä, jotka pitävät riettaita juhlia ja elävät pakanallisten uskomusten vallassa. "Sellainen ei käynyt päinsä; moiset paheelliset tavat tuli ehdottomasti kieltää ja kitkeä pois." Karl kuitenkin osallistuu kevään Hela-juhlaan, vaikka juhla edustaakin vanhoja ei-kristillisiä perinteitä, joista Karl haluaa tehdä lopun. Karl ihastuu kauniiseen Kerttuliin. "Nainen hänen sylissään leiskui kuin kokon liekit, kuin vapaana roihuava tuli, joka voitti kaiken, eikä Karl ajatellut aamua tai huomista, ei muistanut kunniaa tai sopivaisuutta. Hän ei tahtonut muistaa eikä ajatella, hän tahtoi vain olla tässä, upota Kerttulin syliin ja palaa." Eikä ihastuminen jää vain yhteen iltaan, vaan he etsivät alati mahdollisuuksia salaisiin tapaamisiin. Karlin rakkaus saa Kerttulin haaveilemaan lapsista ja perhe-elämästä Karlin kanssa. Fatabuuripiika Kylli ja vapaaherran palvelija Haken varoittavat Kerttulia vaarallisesta suhteesta.

Kirjan toinen juonikuvio seuraa ratsutilallisen Arvidin ja hänen vaimonsa Agnetan suhdetta. Agnetan tavoitteena on havitella arvostetumpaa elämää ja siksi vapaaherra Karl valikoituu hänen ihastuksensa kohteeksi. Karlin kanssa hän pääsisi nauttimaan kuninkaallisesta luksuselämästä. On vain yksi este: aviomies Arvid. Hänet pitäisi saada pois tieltä. 

Tässäpä mieluinen kirja historiallisen viihteen ystäville. Kirja tarjoaa mukaansatempaavan matkan 1600-luvun Hämeeseen, jossa linnan varjot kätkevät sisäänsä suuria tunteita, rakkautta ja erotiikkaa, mutta myös säälimätöntä juonittelua. Kirjassa on vahva faktapohja. Hyvin rakennettu fiktio, kiinnostavat henkilöhahmot ja tarkka ajankuva herättävät historian eloon. Juoni etenee vetävästi. Lukijaa houkutellaan jatkuvasti lukemaan vielä yksi luku lisää.

Hämeen linnan Kerttuli on aloitusteos historialliselle sarjalle. Valitettavasti en löytänyt sarjan nimeä, tai ehkäpä sarjalla ei vielä ole nimeä. Todella mielenkiinnolla odotan jatko-osaa, se menee ehdottomasti lukulistalleni. 

Kirjailijanimen takana on hämeenlinnalainen kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsä. Timo Nummisen suunnittelema kaunis kansi kuvaa hyvin kirjan sisältöä ja tunnelmaa.

Markku Aalto: Siipimies

 

Markku Aalto: Siipimies. Warelia. 2024. Kannet: Kari Jokinen. 223 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Pete Kirronen tuntui menestyvän kaikessa mihin ryhtyi. Jo nuorena hän osoittautui ilmiömäisen taitavaksi jääkiekkoilijaksi. Ei ollut yllätys, että hänet varattiin NHL:ään. Pete, tämä supertalentti, pystyi nostamaan pudotuspeleissä vain kerran olleen Wankersit huimaan nousuun. Kaikki sujui kuin sadussa. Avioliitto Kirsin kanssa kukoisti. Perheen isossa talossa järjestettiin isoja ökyhuhlia. Mutta kaikki loppui aikanaan, nelikymppisenä Pete ei enää ollut parhaimmassa pelikunnossa. Kun asiat muutenkin sotkeutuivat, Pete muutti takaisin Suomeen.   

Elämä Suomessa alkaa remuamalla. Petestä tulee näkyvä hahmo Helsingin VIP-piireissä ja myös yksi 8 päivää -lehden nimihenkilöistä. Kyllä Pete ymmärtää, että näin ei elämä voi jatkua. Mutta mitä tehdä, kun ei ole muuta tehnyt kuin pelannut jääkiekkoa? Mieleen tulee viimeinen vaihtoehto: politiikka. "Politiikkaanpa hyvinkin! Mihin muuallekaan? vahvisti Pete silmää räpäyttämättä, aivan kuin kyse olisi ollut maailman luonnollisimmasta ja johdonmukaisimmasta asiasta." Eikä Pete miksikään rivinkansanedustajaksi halua, vaan suoraan pääministeriksi. Ja vieläpä omalla puolueella. "En minä lähde minkään homeisen perinneyhdistyksen keulakuvaksi. Minä perustan oman puolueeni."

Tuumasta toimeen, perustetaan puolue, jolle annetaan nimi Liike 1995, kerätään tarvittavat nimet ja laaditaan puolueen periaateohjelma. Eduskuntavaaleihin on vielä puolitoista vuotta. Politiikkaan pääsy onnistuu hyvin, onhan Pete sosiaalinen, vetovoimainen ja komea. Avustajaksi tulee luontevasti Peten pitkäaikainen ystävä Jussi, kirjan minä-kertoja. Jussin rooli on moninainen, hän toimii sovittelijana, järjestelijänä ja apupoikana. Vaalityö käynnistyy hyvin, vaalitentit sujuvat erinomaisesti. Vaalit käydään ja voitto tulee. Mutta mitä sitten tapahtuu, se onkin todella yllätyksellistä. 

Markku Aalto, Tammen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö, on julkaissut useita romaaneita ja runokirjoja. Minulle hän on uusi kirjailijatuttavuus. Siipimies-kirja oli kiinnostava lukukokemus. Toisaalta kirjan hervoton juoni saa hymyn huulille useammankin kerran, toisaalta taas kirjassa on paljon hyvin murheellisia tapahtumia. Peten politiikkavaihe tuo esiin ajankohtaisia teemoja politiikasta ja vaalikampanjoinnista. Onpa kirjassa myös dekkarinomaisia piirteitä, ruumiita tulee yllättäen ja yllättävän monta. Kirja on helppolukuinen, kirjallisuuden ammattilaisena Aalto osaa tuottaa sujuvaa tekstiä.  

Sekä Pete että Jussi ovat omalla tavalla sympaattisia henkilöhahmoja, joista ei voi olla pitämättä. Jussi on hieman ristiriitainen henkilö, välillä hän vaikuttaa aktiiviselta ja kaikkeen pystyvältä mieheltä. Välillä taas tuntuu, ettei hänellä ole lainkaan omaa elämää, niin Peten varjossa hän tuntuu elävän. Kirjan henkilöistä kaukaisimmaksi jää Kirsi, Peten vaimo, jonka uhrautuvaisuus tuntuu yliampuvalta. 

Kari Jokisen suunnittelema kansi on onnistunut.