perjantai 29. tammikuuta 2021

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras. Docendo. 2017. Kansi: Katse Design Oy. 239 sivua.

Omasta kirjahyllystä

"Hitler laskeutuu kunnialla Suomen maan kamaralle. Ryti kiirehtii häntä kohti käsi ojossa. Ryti ja Hitler kättelevät pitkään. Puheita ei kuulu, koska koneen toisen siiven kaksi moottoria käyvät yhä. Nuhjuinen kunniakomppania on hätäisesti koottu edellisenä päivänä valmistuneesta lentomekaanikkokurssista. Kiväärit näyttävät leikkipyssyiltä, takarivissä kaikilla ei ole edes asetta. Elokuvakamerat surisevat. Kunniakomppania, asento! Olalle vie" (s. 128)

On historiallinen totuus, että Hitler kävi onnittelemassa marsalkka Carl Gustaf Mannerheimiä tämän täyttäessä 75 vuotta. Ajankohta oli 4.6.1942. Paikka oli Imatra, Kaukopään tehtaiden ratapiha-alue. Hitlerin vierailu oli yllätyksellinen, Mannerheim kuuli siitä vasta  3.6. eli päivää ennen syntymäpäivää. Hitlerin ja Mannerheimin tapaamisesta tuskin löytyy enää mitään uutta tietoa, niin paljon tätä tapaamista on jo käsitelty. Löytyykö sitten jotakin uutta näkökulmaa, mietin kun aloitan kirjan lukemisen. 

Lauri Törhönen tunnetaan elokuvaohjaajana, mutta tämä kirja osoittaa, että kyllä hän osaa myös kirjoittaa. Otaksun, että elokuvaohjaaja tekstiä kirjoittaessaan näkee tapahtumat elokuvamaisesti. Se näkyy kirjan tekstissä, lukijasta tuntuu kuin lukisi elokuvakäsikirjoitusta. 

Kirja alkaa siitä, kun rehtori Laurila pitää puhuttelua Otsolle ja Rubenille, kahdelle yläkoululaiselle tappelupukarille. Otso on Mannerheimin ja oikeiston ihailija, kun taas Ruben edustaa vasemmistoa. Rehtori valistaa näitä ääripään poikia. Sitten katsotaan elokuva yhdessä.

"MANNERHEIMIN VIERAS
The Hitler Visit"
(s. 30)

Elokuva alkaa syntymäpäiväjuhlan valmistelulla. Juhlaa vietetään junassa. "Juna on pitkä, siinä on kolmetoista vaunua. Henkilövaunujen jälkeen on ilmatorjuntavaunu ja sen perässä viisi autojenkuljetusvaunua. Mannerheimin hieno iso Mercedes on omassa umpivaunussaan, muut autot suojapressujen peitossa." (s. 83) Ruokia ja juomia kannetaan junaan, ja tarjoilusta huolehtivat hotelliravintola Kalevan tarjoilijat. Ruokatavaroista paljastuva kasvisannos ihmetyttää tarjoilijoita. Lienee tullut vahingossa, joutaisi oikeastaan roskiin, pohtivat tarjoilijat. Juhlissa on luonnollisesti mukana valtion ja armeijan ylin johto mukaanlukien presidentti Ryti. Vieraana on myös yksi ihan tavallinen sotamies, Mannerheim-ristin ritari numero 36,  kersantti Aarre Voutilainen, joka oli hieman ihmeissään saadessaan kutsun Mannerheimin juhliin. Kerttu-vaimon piti tulla Leppävirralta Mikkeliin tuomaan Aarrelle risti juhlia varten.     

Hitler saapuu juhliin lentokoneella. Ei ole soittokuntaa soittamassa, ja kunniakomppaniakin näyttää varsin nukkavierulta Iso-Britannian ylijäämästä ostetuissa työasuissa. Hitler antaa lahjansa päivänsankarille. "Hitler kääntää esiin kookkaan öljymaalauksen: se on hänestä maalattu muotokuva. Hitler luovuttaa oman kuvansa Mannerheimille. Taulun nähdessään Mannerheim hymähtää." (s. 136) Mutta eivät Hitlerin lahjat tähän lopu. Mannerheim on poikamaisen iloinen saadessaan Hitleriltä "kolme himmeäksi maalattua Steyr 1500 Kommanderfahrzeug-maastoautoa" (s. 145) Mannerheim kiittää Hitleriä: "Kiitän samoin sydämellisesti minulle henkilökohtaisesti suodusta kauniista kunnialahjasta. Tämä lahja on oleva minulle pysyvänä muistona tämän hetken kovasta taistelusta henkisen ja aineellisen kulttuurin korkeimpien arvojen puolesta, taistelusta, jota me saamme käydä Saksan maineikkaitten ja mahtavien puolustusvoimien rinnalla." (s. 137) Sitten sydään, juodaan ja seurustellaan. Hitler keskustelee lähinnä Rytin ja Mannerheimin kanssa. Kuuden tunnin kuluttua Hitler lähtee paluumatkalle.

Mitään pelättyä ukaasia Hitler ei juhlassa esittänyt, ei Rytille eikä Mannerheimille. Ei tullut pelättyä uhkausta pommittaa Leningrad soraläjäksi, eikä tullut muitakaan uhkauksia. Se ihmetytti juhlayleisöä, ja se ihmetyttää tutkijoita vielä tänäkin päivänä. Lahjoistaan Mannerheim iloitsi. Hitlerin lahjoittamat maastoautot olivat hänelle mieleen, mutta eniten häntä ilahdutti se, että hän sai Suomen marsalkan arvonimen. Samalla syntymäpäivä 4.6. määrättiin puolustusvoimien lippupäiväksi ja Helsingin Heikinkatu nimettiin uudelleen Mannerheimintieksi.

Puoli vuotta Pearl Harborin jälkeen, puoli vuotta ennen Stalingradin katastrofia

Näin syntymäpäiväjuhla sujui todellisuudessa ja näin se kuvattiin Törhösen kirjassa. Mutta toki Törhösen kirjan faktan mukana on paljon fiktiota. Elokuvaohjaaja kirjoittaa kirjaa taiteen keinoin ja tarkastelee tilanteita elokuvaohjaajan näkökulmasta. Hänen huomionsa kiinnittyy osallistujien käyttäytymiseen, sanattomaan viestintään, eleisiin, kättelyihin, käsien hermostuneisiin liikkeisiin ja ennen kaikkea katseeseen, silmien voimaan. Tässä Törhösen tarinassa "Mannerheim voitti katseiden kaksintaistelun Hitlerin rinnalla ja myöhemmin Suomi sen katseen voiman avulla säilytti itsenäisyyden, eikä meistä tullut neuvostotasavaltaa neuvostotasavaltojen joukkoon." (s. 238)

Kuten totesin, luin kirjaa kuten elokuvakäsikirjoitusta. Elokuvamaisuus, lyhyet kappaleet ja lyhyet lauseet eivät lukemistani haitanneet. Kirjan alku rehtori Laurilan kurinpalautuksesta tuntui hieman naiivilta ja irralliselta. Mietin myös, että loppuratkaisu - katseiden kaksintaistelu - toimisi ehkä paremmin elokuvassa kuin kirjassa. Mutta kaiken kaikkiaan, varmasti kirjasta olisi saanut kelpo elokuvan ja sellaisen Törhönen olisi halunnutkin tehdä, mutta rahoitusta ei löytynyt. 

Kiinnostava omakohtainen kokemukseni liittyy juhliin kutsuttuun Mannerheim-risti ritari Aarre Voutilaiseen. Voutilainen oli Leppävirran miehiä, ja sinne hän asettui myös sodan jälkeen toimien maanviljelijänä koko loppuelämänsä. Minullekin Leppävirta on tuttu, olen käynyt kouluni siellä. Aarre Voutilaiseen tutustuin Leppävirran kunnanvaltuustossa, kun meidät molemmat valittiin  kunnanvaltuustoon 1970-luvun alussa.

Eilen 28.1.2021 tuli kuluneeksi 70 vuotta Mannerheimin kuolemasta.

Suomen Marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivän muistokivi Imatralla (Wikipedia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti