sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset




Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset. Otava. 2019. Päällys: Timo Mänttäri. 317 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirkkopuiston rakastavaiset on Karl Axel Björk -dekkareiden kuudes osa. Oli ilo palata jälleen Björkin seuraan ja nimenomaisesti Helsinkiin, pois edellisen kirjan Berliinin synkistä tunnelmista. 

Björk työskentelee apulaisjohtajana Gustav-setänsä yhtiössä. Hän jäi pois sisäministeriöstä ministeri Heikki Ritavuoren murhan jälkeen. Mutta vanhaa harrastustaan eli yksityisetsivän töitä Björk ei ole lopettanut. 

Eletään vuotta 1922. Rikkaan liikemiehen ottotytär Fredrika Walkendorf ja hänen salainen sulhasensa Erik Ahlman löydetään kuolleina Vanhan kirkon puistosta. Puhutaan kaksoisitsemurhasta. Mutta siihen eivät kaikki usko, ei Björk eikä hänen poliisiystävänsä Martti Ekman. Heidän mielestään kyseessä on pikemminkin raaka murha. Niinpä Björk aikatauluttaa päivänsä niin, että hänelle jää aikaa murhatutkimukseen oman päivätyönsä ohella. Tosin kyllä jossakin vaiheessa vaikuttaa siltä, että sedän yhtiökin liittyisi jotenkin näihin kuolemiin. 

Aluksi tuntuu, että tutkimus ei edisty lainkaan. Kun Björk sitten matkaa Lappeenrantaan tutkimaan Walkendorfien taustoja, juttu alkaa avautua. Näkinlinnassa on tapahtunut merkillisyyksiä, lähinnä yöaikaan. Björkin vanha tuttu Frans Valkama, köyhän kalliolaisen lesken teräväpäinen poika, toimii edelleen Björkin apulaisena ja tuo kirjaan tervetulleita makupaloja stadin slangista. "- Se on metka talo, sanoi Valkama, kun Björk oli ahminut kyljyksen ja kykeni taas aivotyöhön. - Se on siis valtava, tosi buli niinku joku linna, mut enimmän aikaa tyhjä. Eli siellä bunkkaa vaan kaks tyyppiä. " (s. 293)  

Läheiset ovat huolissaan Björkin voinnista ja hänen yksinäisyydestään. "Sinulla pitäisi olla myös joku. - Vaimo siis? - Niin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin." (s. 117) Naisasioita Björk kyllä miettii itsekin. Katjaa, suurta rakkauttaan, hän ei voi saada. Ida Helander on kyllä miellyttävä nainen. Häneen Björk pääsi tutustumaan matkatessaan Idan kanssa Lappeenrantaan selvittämään murhajuttua. Ja sitten on vielä viehättävä Lisbet-serkku.

Pidän Björkistä, viihdyn hänen seurassaan. Hän viehättää minua sympaattisuudellaan, hän on 20-luvun herrasmies, ehkä hieman snobi, mutta joka tapauksessa kiinnostava ja miellyttävä tuttavuus. Tämän kirjan tarina liittyen lasten hyväksikäyttöihin ei ollut ihan mieleiseni, mutta tarinasta riippumatta tämä sarja pitää kiinnostuksensa yllä ajankuvansa ansiosta. Hämeen-Anttila piirtää vahvaa ajankuvaa 20-luvun Helsingistä. Henkilöiden käyttämä kieli, pukeutuminen ja arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen unohtamatta tuon ajan yhteiskunnallista taustaa antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Kaikesta huomaa, että taustojen kartoittamiseen on todella panostettu. Mielenkiintoinen lisä tässä kirjassa on Helsingin kartta, johon on merkitty päähenkilöiden asuinpaikat. Ja löytyyhän kartasta myös 20-luvun raitiolinjat. Jään odottamaan jatko-osaa. Sellainen on varmaankin tulossa, koska niin paljon asioita, mm Björkin naisasiat, jäi avoimiksi. 


Helsingin kartta

8 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa luen parhaillaan. Pidän kovasti näistä Björk-kirjoista. Kirjailija nivoo kuvitteelliseen tarinaan hienosti ajankuvaa. Kartta on mukava lisä, jota tulee välillä katsottua tapahtumien paikkojen sijoittamiseksi. Kaikki aiemmat osat olen hankkinut itselleni. Laillasi odotan tarinalle jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että samoilla linjoilla ollaan. Siis jatkoa odotellen. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Virpi Hämeen-Anttilan dekkarit ovat oivaa viihdettä, olen lukenut koko sarjan. Ja samalla oppii yhtä ja toista Suomen historiasta ja 20-luvun elämästä. Jatkoa odotellaan - ja että Björk vihdoin osaisi tehdä päätöksen naistensa suhteen! Sepä olisikin melkoinen käänne sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä Paula, jatkoa odotellen. Toivotetaan Björkille onnea naisasioissa.

      Poista
  3. Minäkin jo luin tuon kirjan ja pidän kovasti Björkistä henkilönä. Viimeisimmät tarinat ovat olleet aika murheellisia, mutta tämä oli aiheestaan huolimatta mukavampi kuin edellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Björk on sinullekin tuttu. Luulen, että monet ovat ihastuneita tähän sarjaan, vaikka muuten eivät olisikaan dekkarien ystäviä.

      Poista
  4. Olen viihtynyt Virpi Hämeen-Anttilan romaanien parissa.
    Pitäisi perehtyä myös hänen dekkareihinsa. Kaavoihin kangistuneena luen dekkareiden pokkariversioita reissussa.
    Aina voi kuitenkin muuttaa käytäntöjään.
    Mukavaa uutta viikkoa ja lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Björk-kirjat ovat mainioita. Tämä Kirkkopuiston rakastavaiset on jo kuudes osa, joten pokkareitakin varmasti on jo. Varmasti tykkäisit näistä.

      Poista